Jalkapallo-Jalkapallokoulut-moduulikuva

Valtakunnallinen yläkoululeiritys

JALKAPALLON YLÄKOULULEIRITYS

Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa. Eerikkilän Urheiluopisto, Sami Hyypiä Akatemia ja Suomen Palloliitto järjestävät ja toteuttavat yhteistyössä 7.-9. luokkalaisille (2004-2006-syntyneille) tytöille ja pojille neljä leiriviikkoa lukuvuoden 2019-2020 aikana Eerikkilän Urheiluopiston huippuolosuhteissa. Leiriviikkoja järjestetään kaksi syksyllä ja kaksi keväällä. Mukaan vuoden kestävään leiritystoimintaan (4 leiriä) mahtuu n. 30 pelaajaa per ikäluokka.

Toiminta on osa Palloliiton pelaajakehityksen Huuhkaja- ja Helmaripolkua, jolloin alueellinen valmennus on osittain mukana leiritoiminnassa.

Leiritystoiminnan tarkoituksena on yhdistää koulunkäynti ja urheilu sopivaksi kokonaisuudeksi, jossa tuetaan urheilijan kokonaisvaltaista kasvua ja kehittymistä elämäntaidoissa ja urheiluosaamisessa. Painopisteenä leiritysjärjestelmässä ovat koulu ja opiskeluelämäntaidot sekä urheilullinen kehittyminen.

Leireillä opetellaan taitoja ja työkaluja taitojen kehittämiseen ja niitä harjoitellaan sekä toteutetaan leirien välisellä ajalla omassa arjessa ja toimintaympäristössä. Toimintaa on toteuttamassa eri tahojen ammattilaisverkosto, jonka tarkoituksena on myös tukea urheilijan ympärillä olevaa tukiverkostoa, eli kehitystyötä tehdään urheilijan lisäksi yhteistyössä kodin, koulun ja seuran kanssa. Leireillä toteutetaan kehittymisen seurantaa alku- ja lopputestien muodossa, sekä hyödynnetään Eerikkilän sähköistä MyEway-palvelua.

Etusivu-Luonto-moduuli

Koulu ja opiskelu leirityksessä

  • Leiripäivinä hoidetaan opiskelu ohjatusti urheiluopistolla, n. 3 tuntia päivässä ns. ”läksyperiaatteella”
  • Leiriajankohdalle sattuvat TET-jaksot ja kokeet voidaan suorittaa leirillä kouluasioiden koordinaattorin valvomana
  • Systemaattinen yhteistyö oppilaan, perheen ja koulun välillä

Etusivu-MajoitusRavintolat-moduuli

ELÄMÄNTAITOJEN KEHITTYMINEN LEIRITYKSESSÄ

  • Leireillä luentoja, itsenäisiä- ja ryhmätöitä ikävaiheiden mukaisesti
  • Sisältöinä mm. Psyykkinen valmennus, ravinto, lepo ja uni ja arjen hallinta, Kasva urheilijaksi – Urheilijan polku
  • Elämäntaitojen kehittäminen henkilökohtaisena ”urheilijana kasvamisen” prosessina yhteistyössä oppilaan ja perheen välillä

Urheilu-Majoitus-moduuli

HAKEMINEN JA VALINNAT

Hae jalkapallon yläkoululeiritykseen täyttämällä hakulomake 20.8. mennessä. Lomakkeeseen pääset tämän sivun alalaidasta. Valinnat tehdään 23.8.2019 mennessä Valinnoista ilmoitetaan sähköpostitse.

Jalkapallo-Jalkapalloleirit-moduulikuva

VALINTAPROSESSI JA VALINTAPERUSTEET

Valinnat tehdään hakulomakkeessa (alla) olevien tietojen perusteella: Valintaan vaikuttavat koulumenestys, urheilijan taso, liikunnallinen lahjakkuus ja motivaatio, innostuneisuus sekä sitoutuminen koko lukuvuodelle 2019-2020 Valinnoista ilmoitetaan mahdollisimman pian hakuprosessin aikana tai heti sen päätyttyä.

Kati Salomaa

Vastaanottovirkailija

Nostoja postauksista

Postaus nosto versio 2

Stories from my favourite outdoor destinations near Eerikkilä

21.06.2018 | E.Blog, Luonto

Eerikkilä on lähellä

Eerikkilä Sport & Outdoor Resort

Urheiluopistontie 138

31370Eerikkilä (Tammela)

100 km Turusta 100 km Helsingistä 240 km Jyväskylästä 320 km Vaasasta 120 km Tampereelta