Vesivuoto kunnan alueella – korjaustyöt alkavat klo 23

20.11.2021

Tammelan kunnan alueella sattunut vesivuoto vaikuttaa myös Eerikkilän vesijohtoveden käytettävyyteen. Vuotoa aletaan korjaamaan tänään klo 23 ja korjaus jatkuu arvion mukaan aamuun asti. Tänä aikana Eerikkilän alueella ei ole vesijohtovettä käytettävissä. Kunnalta saamamme tiedon mukaan on myös mahdollista, että veden tulo katkeaa jo aiemmin.

Asiakkaillemme on rajallisesti tarjolla pullotettua juomavettä, jota voi noutaa tarvittaessa päärakennuksen vastaanotosta. Vettä kannattaa myös ottaa talteen omiin juomapulloihin.

Pahoittelemme vesivuodosta aiheutuvaa harmia. Päärakennuksen vastaanotto palvelee tänään klo 21 asti ja klubitalon vastaanotto klo 23 asti.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Urheiluopistot muodostavat Suomen suurimman liikunnan ja urheilun osaamisyhteisön

02.12.2021 | Uutinen, Yleinen