Vuoden luontokuva 2019 -näyttely Luontokeskuksella

13.08.2020

Vuoden luontokuva 2019 Ville Heikkinen, Karhu ja korppi

 

Vuoden 2019 luontokuva ”Karhu ja korppi” sekä muita upeita luontokuvia voi käydä ihastelemassa elokuun ajan Hämeen Luontokeskuksessa esillä olevassa näyttelyssä. Luontokeskus palvelee tällä viikolla to-pe klo 11-18 ja la klo 12-18. Sunnuntaina 16.8. Luontokeskus on suljettu. Tämän jälkeen (17.8. alkava viikko) Luontokeskus on avoinna vain viikonloppuisin la-su klo 10-16.

Vuoden Luontokuva -kilpailuun osallistui viime vuonna yli 14 000 kuvaa kaikkiaan 844 eri kuvaajalta. Kuvat kilpailivat aihealueittain kahdeksassa eri sarjassa sekä nuorten sarjassa. Näyttelyssä on esillä kilpailussa palkitut kuvat. Voittajakuvan ”Karhu ja korppi” otti Ville Heikkinen, joka voitti kilpailun toista kertaa.

Vuoden Luontokuva -kilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen näkymistä ja tapahtumista, sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista. Vuoden Luontokuva on visuaalisesti näyttävä valokuva, joka osoittaa valokuvaamisen taitoa ja jonka keskeisenä sanomana on suomalainen luonto.

Vuoden Luontokuva -kilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry. Yhdistykseen kuuluu 2800 luontokuvauksen harrastajaa ja ammattilaista. Vuoden Luontokuva -festivaali on Pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma.

Tervetuloa tutustumaan upeisiin luontokuviin elokuun ajan Hämeen Luontokeskukselle.

 

Luontokeskuksen yhteystiedot

Aukioloajat 16.8. asti
Ti-pe klo 11–18
La klo 12–18
Su-ma suljettu

Aukioloajat 17.8. alkaen
La-su klo 10–16
Ma-pe suljettu

Yksityistilaisuuksiin Luontokeskus on varattavissa myös arkipäivisin.
Kysy lisää p. 0201 108 238 tai sales@eerikkila.fi

Alue- ja retkeilyneuvonta palvelee puhelimitse

arkisin klo 8–16
viikonloppuisin klo 10–16

 

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Petri Kettunen jää pois Eerikkilän salibandypalveluiden päällikön tehtävistä

18.11.2020 | Urheilu, Uutinen

Mikko Pohjola Eerikkilän tutkimus- ja kehitysjohtajaksi, Erkki Valla jalkapallopalveluiden päälliköksi

06.11.2020 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen