Eerikkilä on olemassa, jotta ihmiset ja yhteisöt voisivat hyvin ja menestyisivät. Tuotamme faktoihin perustuvia oivalluksia, jotka mahdollistavat ihmisten osaamisen, hyvinvoinnin ja menestyksen kasvun. Tärkein pääomamme, E.Way -filosofia, määrittelee Eerikkilän ja eerikkiläläisten tavan toimia. Vastuullisuus ja vaikuttavuus ovat vahvasti osa Eerikkilän kulttuuria.
Avoimet työpaikkamme
MyE.Way tuoteomistaja (product owner)
Avoin hakemus
Oletko kiinnostunut Eerikkilästä työpaikkana ja koet että sinulla olisi meille annettavaa? Jos sinulle sopivaa paikkaa ei juuri nyt ole haussa, voit jättää meille avoimen hakemuksen. Kerro hakemuksessa osaamisestasi ja motivaatiostasi. Voit liittää mukaan myös CV:n.
Vastuullisuus
Mitä vastuullisuus meille tarkoittaa? Teemme arjen ympäristötekoja ja huolehdimme lähiluonnosta. Puhumme paikallisyhteisön puolesta. Vaalimme henkilöstömme ja asiakka...
Jalkapallosta kaikki alkoi
Eerikkilä on kehittynyt yli 70-vuotisen taipaleensa aikana yhden miehen visiosta huippu-urheilun, hyvinvoinnin ja luontokoulutuksen osaamiskeskukseksi.
E. Way - tapamme ajatella
Me Eerikkilässä uskomme, että ihminen voi kokonaisvaltaisesti hyvin, kun hän oppii uutta ja kehittyy oikeanlaisessa ilmapiirissä, samanhenkisten ihmisten ympäröimänä
Ota yhteyttä
Sirpa Korkatti
Johtaja
Ihmiset ja kulttuuri
044 276 7270
Vili Lehtovaara
Yhteisökoordinaattori
040 035 9169
Mikä on Eerikkilä?
Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on jalkapallon ja salibandyn sekä kaikkien omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut niin urheiluun, opiskeluun, yritystapahtumiin kuin luonto- ja liikuntaelämyksiin. Eerikkilä toimii rohkeasti ja vastuullisesti hyvinvoinnin puolesta. Yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot ohjataan takaisin suomalaisen urheilun hyväksi. Kehitämme vuosittain yli 25 000 lapsen ja nuoren hyvinvointia seuratoiminnan kautta sekä autamme yli 40 000 henkilöä voimaan paremmin. Eerikkilälle myönnettiin vuonna 2021 Green Key – sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Eerikkilä sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa, kahden kansallispuiston kainalossa.
Ajankohtaista aiheesta
Hyvää Joulua!
18.12.2024 | Uutinen, Vastuullisuus
Henkilöstötutkimus kertoo jälleen onnistumiset ja kehityskohteet
14.12.2024 | Uutinen, Vastuullisuus, Yleinen