Jalkapallo-EkkonoMetodi-Eerikkilä-Alamoduuli

Kouluttaudu ammattivalmentajaksi

Eerikkilän Urheiluopisto järjestää valmentajan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta työn ohella tapahtuvana monimuoto-koulutuksena. Koulutusta suunnitellaan, toteutetaan ja kehitetään yhteistyössä Suomen Palloliiton ja Salibandyliiton kanssa.

Koulutukset

Näyttötutkintoa suorittamaan hakeutuvan henkilön koulutukseen hakeutuminen, tarvittavan ammattitaidon hankkiminen ja tutkinnon suorittaminen henkilökohtaistetaan. Mikäli hakeutumisvaiheen henkilökohtaistamisen (haastattelu, osaamiskartoitus, tms.) perusteella näyttötutkinto tai sen osa ei ole hakijalle soveltuva, ohjataan hakija hänelle paremmin soveltuvaan koulutukseen tai täydentämään osaamistaan muulla tavoin. Näyttötutkintoihin osallistumiselle ei voida asettaa koulutukseen osallistumista koskevia ennakkoehtoja. Pääsääntöisesti tutkinnot suoritetaan kuitenkin valmistavan koulutuksen yhteydessä. Tutkinnon tai tutkinnon osan suorittaminen ilman valmistavaa koulutusta voi tulla kyseeseen, mikäli henkilökohtaistamisessa todetaan hakeutujan aikaisemmin hankitun osaamisen olevan riittävää tutkintotilaisuuksiin osallistumiseksi.

Tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset

Kenelle

Eerikkilän Urheiluopisto järjestää Valmentajan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta, joka on ensisijaisesti suunnattu jalkapallo- ja salibandyvalmentajille. Ryhmiä voidaan lisäksi täydentää muiden lajien valmentajilla. Valmentajan ammattitutkinnon ohella jalkapallo- ja salibandyvalmentajat suorittavat noin vuoden kestävässä prosessissa oman lajinsa 3. tason valmentajakoulutuksen (UEFA A / HVK). Tutkinnosta suoriutuminen edellyttää pääsääntöisesti aikaisempaa lajiliittojen valmentajakoulutuksiin osallistumista (tasot 1–2), useamman vuoden valmennuskokemusta sekä valmentajana toimimista koulutuksen ja tutkinnon suorittamisen aikana. Jalkapallo- ja salibandyvalmentajien valinnat koulutukseen tapahtuvat lajiliittojen suosituksesta.

Toteutus

Valmentajan ammattitutkintoon valmistava koulutus muodostuu lähijaksoista (20–25 lähipäivää), etäopiskelusta ja työssäoppimisesta (käytännön valmennustyö).

Valmentajan ammattitutkintoa suorittava valmentaja on tutkinnon perusteiden mukaisesti jatkuvassa yhteistyössä urheilijoiden ja muiden valmennuksen asiantuntijoiden kanssa. Valmentajalta edellytetään eettisesti kestävää tapaa toimia, vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitoja sekä valmennuksen menetelmien hallintaa. Lisäksi valmentajalta edellytetään kokonaisvaltaista osaamista valmennus- ja kilpailuprosessin eri vaiheissa sekä urheilijoiden yksilöllisyyden huomioimista valmennustyössään.

Haku VAT HVK koulutukseen käynnissä

Jalkapallo_Eerikkilä

VAT UEFA A

PU19-valmisteluleiri-Eerikkilässä-2019_3

VAT HVK

Eerikkilä-Jalkapallo-Ekkono

VAT C+ lasten jalkapallovalmennus

Blogissa

Huippu-urheilun vaatimusten mukainen toiminta lapsesta aikuiseksi

04.04.2019 | E.Blog, E.Way

Hae mukaan jalkapallon, salibandyn tai yleisurheilun yläkoululeiritykseen

02.07.2020 | Urheilu, Urheilu, Uutinen

Etusivu-Eerikkila-esittely-isokuva

Tutustu Eerikkilään

Olemme olleet suomalaisen huippu-urheilun ja luonto-osaamisen asialla jo yli 70 vuoden ajan.

Eerikkilä on lähellä

Eerikkilä Sport & Outdoor Resort

Urheiluopistontie 138

31370Eerikkilä (Tammela)

100 km Turusta 100 km Helsingistä 240 km Jyväskylästä 320 km Vaasasta 120 km Tampereelta