Lähiruokaa-peruna-Eerikkilä

Olemme paikallisyhteisön tukipilari ja puolestapuhuja

Eerikkilä ei voi menestyä ilman, että paikallisyhteisömme voi hyvin. Meidän pitää tuntea toisemme ja varmistaa, että toimintamme kasvattaa paikallista elinvoimaisuutta ja hyvinvointia.

Luomme lähialueelle elinvoimaa hankintojemme kautta

Pyrimme hankkimaan mahdollisimman paljon raaka-aineita ja palveluita lähikunnista, paikallisilta yrittäjiltä. Vuonna 2023 hankimme viidestä lähikunnasta tuotteita ja palveluita 1,4 miljoonalla eurolla.

Haluamme hankintojemme kautta luoda kotikulmillemme työpaikkoja ja tukea paikallista elinkeinoelämää. Lisäksi jatkuva yhteistyö tuo mukanaan laatua. Voimme tavata tavarantoimittajiemme ja palveluntuottajiamme jatkuvasti ja keskustella toistemme tarpeista, ideoida parempia tuotteita sekä kehittää toimintamme vastuullisuutta yhdessä.

Olemme merkittävä paikallinen toimija. Haluamme hankintojemme kautta luoda kotikulmillemme työpaikkoja ja tukea paikallista elinkeinoelämää. Lisäksi jatkuva yhteistyö tuo mukanaan laatua. Paikalliset kumppanimme, tavarantoimittajat ja palveluntarjoajat, ovat mukana arjessamme. Ilman heidän osaamistaan emme tulisi toimeen.

Olemme osa paikallisyhteisöämme

Osallistumme aktiivisesti paikalliseen päätöksentekoon ja olemme laajasti mukana paikallistoiminnassa. Kutsumme naapurimme vuosittain kylään, tutustumaan toimintaamme ja kehittämään tekemistämme.

Olemme paikallisesti merkittävä työllistäjä ja työnantaja. Teemme oppilaitosyhteistyötä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän kanssa ja tarjoamme harjoittelupaikkoja tuleville ammattilaisille.

Luontoliikunnan palveluissa huomioimme alueen luontoympäristön ominaispiirteet. Tuemme  paikallisen kulttuuriperinnön säilymistä ja elinvoimaisuutta tuomalla alueen kulttuurikohteita esille verkkosivuillamme. Tuotamme palveluillamme hyvinvointia niin paikallisille asukkaille, kuin myös kauempaa tuleville vieraillemme.

Aitoa ja maukasta lähiruokaa

Ensiluokkainen ruokamme tuotetaan lähellä ja rakkaudella.  Suosimalla lähialueen tuottajien laadukkaita raaka-aineita, tunnemme tuotteen alkuperän ja pystymme vähentämään kuljetuksesta syntyvää hiilijalanjälkeä. Sillä on myös suuri merkitys paikalliselle elinvoimalle.

Haluamme tarjota terveellistä, ravitsevaa ja maukasta lähiruokaa, sillä ravinto on niin tärkeässä roolissa kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.

Käytämme vain kotimaista lihaa. Lähialueelta hankimme mm. sian- ja naudanlihan, perunat ja muut juurekset, makkarat ja aamiaisleikkeleet. Sienien, marjojen ja kuusenkerkän lähteet löytyvät henkilökuntamme metsistä ja pihamailta. Lähialueen raaka-aineita meille toimittaa yli 10 tuottajaa:

    • Paijan tilateurastamo
    • Koskenrannan luomulammas
    • Koivulan kuorimo
    • Vihannes Vinnikainen
    • Arolan Kotijuustola
    • Kolatun Juustola
    • Makuliha
    • Humppilan Kotipalvi
    • Antin Konditoria
    • Panimo OlutMylly

Ruokaostojemme kotimaisuusaste oli 74 % vuonna 2023.