Kesällä 2023 käynnistynyt, yhdessä Salibandyliiton ja yhteistyöseurojen kanssa toteutettava MAAJOUKKUETIE-toiminnan kehitysprosessi on edennyt konkretian tasolle. Toiminnan vuosille 2024–2030 määritelty visio, missio ja tavoitteet johdattelevat työtä kohti keinoja, joiden avulla korkeille asetettuihin tavoitteisiin pyritään pääsemään.
Salibandyliitto, Eerikkilä ja MAAJOUKKUETIE-toiminnan yhteistyöseurat käynnistivät kesällä 2023 yhteisen prosessin, jonka tavoitteena oli luoda MAAJOUKKUETIE-toiminnalle vuosille 2024-2030 visio, missio ja arvot sekä kirkastaa yhteistä tavoitetilaa ja prosesseja, joita tavoitteisiin pääseminen vaatii.
Työ on edennyt niin pitkälle, että konkreettisia toimenpiteitä päästään pian viemään MAAJOUKKUETIE-toiminnan arkeen.
Yhteistyöseurojen, Salibandyliiton ja Eerikkilän yhdessä työstämä visio MAAJOUKKUETIE-toiminnalle on ”Yhdessä kohti maailman parasta salibandya”. Missio on kaksiosainen, ”Kehitämme yhdessä kokonaisvaltaisia, osaavia sekä hyvinvoivia pelaajia ja valmentajia. Luomme tietoon perustuvan kohtaamisalustan arjen laadukkaalle valmennustoiminnalle.”
Toiminnalle asetettuja ylätason tavoitteita on kolme:
- 16 suurinta poikaseuraa ja 8 tyttöseuraa on sitoutunut MAAJOUKKUETIE-toimintaan yhteistyöseurana
- United- toiminnan kautta MAAJOUKKUETIE-toiminnassa on mukana parhaat pelaajat ja heidän seuransa
- Suomi voittaa yli puolet MM-kilpailujen ja Champions Cupien kultamitaleista
”Kaksi ensimmäistä tavoitetta liittyvät vahvasti visioomme edetä yhdessä kohti maailman parasta salibandya. Yhteistyöseurat ovat tässä työssä tärkeässä osassa, samoin United-pelaajat ja heidän seuransa. Toiminnassa kehitettyjen ja koettujen toimintamallien hyödyntäminen mahdollisimman laajasti koko suomalaisessa salibandyssa tukee myös Salibandyliiton strategista tavoitetta seurojen elinvoimaisuudesta”, näkee Eerikkilän urheilun ja koulutuksen johtaja Hannele Forsman-Lampinen.
Kolmas tavoite liittyy huippu-urheilumenestykseen ja Salibandyliiton strategiseen tavoitteeseen olla paras salibandymaa.
”Kun pelaajia kehitetään kokonaisvaltaisesti, he saavuttavat oman potentiaalinsa. Näin mahdollisuus menestyä myös huippu-urheilun näkökulmasta kasvaa.”
Ydinprosesseilla käytäntöön
Tavoitteiden toteutumisen tukena ja rakennuspalikoina kohti visioita toimivat viisi valittua ydinprosessia, joita lähdetään jalkauttamaan toimintaan muun muassa seuraavin toimenpitein:
- Pelaajamäärien kasvattaminen
- Mahdollistetaan riittävän suuri pelaajamäärä tavoitteelliseen kilpaurheiluun tähtääville lapsuusvaiheesta nuorisovaiheeseen asti
- Mahdollistetaan hyvät ja innostavat harjoitus- ja pelitapahtumat, jotka ovat pelaajan osaamiseen ja kehitysvaiheeseen sopivat
- Taitava valmentaja organisoi tehokkaita ja sujuvia harjoitustapahtumia sekä kehittää ja kasvattaa urheilijoita aktiivisella läsnäololla ja vuorovaikutuksella
- Pelaajan yksilölähtöiset kohtaamiset sekä spesifit, yrittämiseen ja sinnikkyyteen kannustava palautteenanto, korostuvat valmentajan toiminnassa
- Pelaajakehitystä tukeva kilpailutoiminta
- MAAJOUKKUETIE-toiminnan yhteyteen perustetaan ikäluokan mukaan ylialueellinen tai valtakunnallinen sarja, jonka myötä joukkueet saavat lisää kovatasoisia otteluita
- Pelimuotoihin tuodaan lisää variaatioita ikäluokkakohtaisesti
- Pelin vaatimusten kasvattaminen -> pelin intensiteetti, aikapaine yksilölle jne.
- Osaamisen kehittämisen alusta
- Valmentajat ja valmennuspäälliköt pääsevät osaksi MAAJOUKKUETIE-verkostoa, jossa tietoa ja kokemuksia jaetaan toisten kanssa. Tapahtumat toteutetaan niin, että viralliset ja epäviralliset kohtaamiset mahdollistuvat.
- Seurojen sisäistä tiedonjakoa kehitetään yhteisesti sovituin toimintatavoin.
- Valmentajien ja valmennuspäälliköiden jaksamista tuetaan mm. koulutusten sekä kyselyiden ja niiden seurannan avulla
- Osaamiseen alustaan integroidaan valmentajien ja valmennuspäälliköiden lisäksi pelaajat, vanhemmat ja erotuomarit
- Pelaajakehityksen tiedolla johtaminen
- Pelaajien kehittymisen seuranta 1-2 kertaa Eerikkilässä pidettävän tapahtuman yhteydessä -> tiedot MyE.Way-tietopalveluun
- Tavoitteet ja toimenpiteet määritellään yksilöllisesti kehittymisen seurannan analyysin pohjalta ja niitä seurataan seuran arjessa sekä MAAJOUKKUETIE-toiminnan toiminnanohjauksissa
- Kullekin ikäluokalle asetetaan tavoitetasot kehittymisen seurantaan
- Pelin kehittymistä johdetaan aiemmin toteutetun pelianalyysin pohjalta
- Pelaajien kokonaisharjoittelumäärän kasvattaminen yli 20h / viikko
- Pelin kehittäminen kansainvälinen salibandy huomioiden
Salibandyliiton ja Eerikkilän kehityspäällikkö Miikka Lamu kertoo, että ydinprosessien käytännön toimet tulevat vielä tarkentumaan ennen ensi keväänä alkavaa seuraavaa kaksivuotista MAAJOUKKUETIE-kautta. Käytäntöön niitä viedään hiljalleen.
”Jotkin muutokset on itse asiassa jo otettu käytäntöön. Esimerkiksi P15-ikäluokan yhteistyöseurojen MAAJOUKKUETIE-tapahtumat on integroitu valtakunnalliseen sarjaan. Kun niitä toteutetaan yhdessä, saadaan sekä laadukkaita pelejä että ikäluokan toimijat kerättyä yhteen jakamaan osaamista. Samalla itse asiassa muutimme valtakunnallisen sarjan pelattavaksi ylialueellisina otteluina, jolloin tapahtumien määrä ja kustannukset vähenivät, vaikka pelimäärät pysyivät samoina.”
Forsman-Lampinen lisää, että pelaajakehityksen tiedolla johtamiseen ja kerätyn datan entistä parempaan hyödyntämiseen kokonaisvaltaisen tukena tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota
”On tärkeää päästä kiinni myös harjoitusmääriin ja niiden kasvattamiseen eli tarvitaan dataa harjoittelusta, jotta tiedetään missä mennään ja voidaan sen pohjalta tehdä toimenpiteitä harjoitusmäärien lisäämiseksi.”