MAAJOUKKUETIE-toiminnan yhteinen kehittäminen etenee kohti konkretiaa

23.11.2023

Kesällä käynnistynyt, yhdessä Salibandyliiton ja yhteistyöseurojen kanssa toteutettava MAAJOUKKUETIE-toiminnan kehitysprosessi etenee aikataulussaan. Toiminnan vuosille 2025–2030 määritelty visio ja missio johdattelevat työtä kohti konkretiaa ja keinoja, joiden avulla korkeille asetettuihin tavoitteisiin pyritään pääsemään.

Salibandyliitto, Eerikkilä ja MAAJOUKKUETIE-toiminnan yhteistyöseurat käynnistivät kesällä yhteisen prosessin, jonka tavoitteena on luoda MAAJOUKKUETIE-toiminnalle vuosille 2025–2030 visio, missio ja arvot sekä kirkastaa yhteistä tavoitetilaa ja prosesseja, joita tavoitteisiin pääseminen vaatii.

Kesällä Eerikkilässä järjestetyssä ensimmäisessä tilaisuudessa seurojen edustajat keskustelivat muun muassa salibandyn nykytilanteesta yhteiskunnassa sekä yhteisen työn lähtökohdista, MAAJOUKKUETIE-toiminnan roolista ja tulevaisuudesta.

”Olennaista on löytää yhdessä vastauksia siihen, miksi MAAJOUKKUETIE on olemassa ja mitä haluamme saada sen avulla aikaan. Meidän on pystyttävä luomaan merkitystä toiminnalle eri kohderyhmien kannalta ja tehdä merkitys näkyväksi. MAAJOUKKUETIE:n on tuotava lisäarvoa niin pelaajille, valmentajille, seuroille kuin suomalaiselle salibandylle laajemmin”, Eerikkilän urheilun ja koulutuksen johtaja Hannele Forsman-Lampinen sanoi kesäkuun ensimmäisessä tapahtumassa.

Prosessi etenee vaiheittain ja konkreettinen toimintamalli on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2025 alkavalla toimintakaudella. Syksyn aikana toiminnalle on löytynyt yhteisesti hyväksytyt visio ja missio. MAAJOUKKUETIE-toiminnan visioksi on päätetty ”Yhdessä kohti maailman parasta salibandya” ja missioksi ”Kehitämme yhdessä kokonaisvaltaisia, osaavia sekä hyvinvoivia pelaajia ja valmentajia. Luomme tietoon perustuvan kohtaamisalustan arjen laadukkaalle valmennustoiminnalle.”

Forsman-Lampinen kertoo, että myös visiosta ja missiosta johdetut konkreettiset tavoitteet sekä niihin pääsemisen tueksi asetettavat ydinprosessit on saatu työn alle. Yksi konkreettinen tavoite, ”Suomi voittaa yli puolet MM-kilpailujen ja Champions Cupin kultamitaleista”, onkin jo lyöty lukkoon. Muita tavoitteita sekä ydinprosesseja työstetään parhaillaan ja ne päätetään alkuvuoden aikana.

”Pikkuhiljaa pääsemme kohti konkretiaa. Seurat ovat olleet työstössä aktiivisesti mukana ja nyt meillä on hyvä pohja päästä konkretisoimaan, mitä vision ja mission toteutuminen vaativat.

 

Tavoitteet uskallettava sanoa ääneen

Myös seuroissa yhteinen tekeminen on otettu ilolla vastaan.

”On hienoa, että salibandyliitto kehittää MAAJOUKKUETIE-toimintaa ja haluaa saada konseptin sellaiseksi, johon kaikki Suomen salibandyseurat haluavat tulla mukaan. Ollaksemme maailman paras salibandymaa kaikkien meidän panosta tarvitaan”, Blackbirdsin toiminnanjohtaja Erkki Enström sanoo ja jatkaa toivovansa, että myös pienemmät seurat pääsevät antamaan toiminnan kehittämisideoita ja MAAJOUKKUETIE-toiminnasta onnistutaan kehittämään jokaista seuraa houkuttelevaksi.

SC Classicin valmennuspäällikkö Mikko Hernetkoski näkee kyseessä olevan salibandyn mittakaavassa merkittävän asian, jossa on miellyttävää olla mukana.

”Yhteisen työstön käynnistänyt, kesäkuussa pidetty tapahtuma oli hyvin johdettu ja vedetty päivä, jossa saimme aika rehellisen kuvan suhteellisen isolla otannalla siitä, mikä on salibandyn tila tällä hetkellä. Olemme nyt luoneet vision ja mission, joissa on kova tavoite, mutta niin pitää ollakin. Meidän on oltava salibandyssa paras maa lähes joka osa-alueella, jos haluamme mennä eteenpäin. Se pitää uskaltaa sanoa myös ääneen”, Hernetkoski pohtii.

Seuratoiminnan sekä alueellisen sarja- ja harrastetoiminnan kehittämisestä Salibandyliitossa vastaava johtaja Mervi Kilpikoski korostaa, että MAAJOUKKUETIE-toiminnan liittyessä moneen muuhun toimintaan, on tärkeää laajentaa ymmärrystä toiminnan merkityksestä ja siitä, mihin asioihin sen kautta voidaan vaikuttaa.

”MAAJOUKKUETIE ei vision ja mission määrityksen myötä ole ainoastaan pelaajien kehittämiseen tähtäävä toiminto, vaan laajempi, eri toimijoita ja eri kokoisia seuroja yhteen saattava konsepti. Työtä on paljon edessä, mutta ei korkealle asetettuun tavoitteeseen saakaan päästä helposti. On ollut ilo ja kunnia saada osallistua näihin keskusteluihin ja työstöihin yhdessä seurojen kanssa.”

MAAJOUKKUETIE-toiminnan kehittämiseen tähtäävässä prosessissa ovat mukana kaikki käynnissä olevan toimintakauden 2023–2025 yhteistyöseurat: Blackbirds United, EräViikingit, Esport Oilers, FBT Karhut United, Nokian KrP, SC Classic, Tikkurilan Tiikerit ja Westend Indians.

Nimetön suunn.malli (3)

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen