Mitä kaikkea tehdään futsalin yläkoululeirillä? Iiro ja Ella kertovat

01.11.2022

Yläkoululeirille houkuttelevat muun muassa kaverit sekä urheilijan elämä.

Iiro Väänänen (Kampuksen Dynamo) ja Ella Leinonen (FC Nokia) ovat toista kautta mukana futsalin yläkoululeirillä Eerikkilässä.

Ellan mukaan leirityksessä parasta on, kun saa uutta oppia urheilijan kakkoisurasta, Iiro nostaa itselleen tärkeimmiksi asioiksi viime vuodelta tutut kaverit sekä urheilijan arjen, jota Eerikkilässä pääsee elämään. Iiro ja Ella sanovatkin oppineensa leirien aikana erityisesti ravinnon ja levon merkityksen kokonaisvaltaisessa kehittymisessä.

Syksyn ensimmäisessä tapahtumassa ohjelmaan kuuluivat myös testit. Tehdyt testit olivat ketteryys, suunnanmuutos, 20 metrin spurtti ja kevennyshyppy.

“Testeistä pystyy hyvin seuraamaan millä tasolla itse on ja miten tulokset ovat muuttuneet edellisistä tuloksista”, Iiro ja Ella kertovat.

Futsalin yläkoululeiritoiminta on osa Palloliiton futsalpelaajakehityksen kokonaisuutta. Sen tarkoituksena on tukea yläkouluikäisiä poika- ja tyttöpelaajia futsalpelaajan polulla etenemisessä sekä lisätä heidän valmiuksiaan liittyä myöhemmässä ikävaiheessa käynnistyvään futsalin alue- ja maajoukkuetoimintaan.

Eerikkilässä järjestetään tällä lukuvuodella myös jalkapallon ja salibandyn yläkoululeiritoimintaa.

Yleisurheilun yläkoululeiritys 2

Yläkoululeiritys Eerikkilässä

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen