Kustantamisen, kannustamisen ja kuljettamisen lisäksi vanhemmilla on tärkeä rooli nuoren urheilijan motivaatioon, itsetuntoon ja koettuun kyvykkyyteen urheilun suhteen.
Suomalainen valmennus ja valmennuskulttuuri ovat olleet viime aikoina tapetilla. Valmentajana toimiminen, valmennuskulttuurin muutos sekä toimintaympäristön kehittäminen ovat tärkeitä teemoja halutessa auttaa urheilijaa kehittymään omassa lajissaan sekä kasvamaan ihmisenä. Urheiluseuran ja valmentajan lisäksi erittäin tärkeään rooliin nousevat myös urheilijan vanhemmat.
Eerikkilässä on panostettu viime vuosina valmennuksen psyykkiseen osa-alueeseen valmentajien koulutuksessa, mutta myös vanhempien on oleellista saada tähän liittyvää tieteeseen pohjautuvaa tietoa. Tämä kirjoitus vastaa kysymykseen, miten voin vanhempana tukea urheilevaa lasta/nuorta psykologisesta näkökulmasta.
Myös psykologisesta näkökulmasta vanhemmilla on tärkeä rooli, sillä heillä on voimakas vaikutus muun muassa nuoren urheilijan motivaatioon, itsetuntoon ja koettuun kyvykkyyteen urheilun suhteen.
Vanhemman roolin tärkeyttä lapsen/nuoren harrastuksessa on vaikea korostaa tarpeeksi. Vanhempi kuskaa, ruokkii, tukee ja kannustaa lastaan viikosta toiseen. Myös psykologisesta näkökulmasta vanhemmilla on tärkeä rooli, sillä heillä on voimakas vaikutus muun muassa nuoren urheilijan motivaatioon, itsetuntoon ja koettuun kyvykkyyteen urheilun suhteen (Wiersma & Fifer, 2008).
Esimerkiksi olympiakultamitalisteilta kysytyissä syvähaastatteluissa 100% koki, että heidän perheellään on ollut merkittävä vaikutus heidän psykologisten taitojen ja ominaisuuksien kehittymiseen (Gould et al., 2002). Kysymys kuuluu: mitkä ovat psykologisesta näkökulmasta oleellisimpia asioita vanhemman halutessa tukea urheilevaa lastaan?
Carol Dweck on Stanfordin yliopiston professori ja hän on tehnyt tutkimusta ihmisten asenteista ja käyttäytymisestä kymmeniä vuosia. Dweck tunnetaan niin sanotun kasvun asenteen kehittämisestä, jota hyödynnetään erityisesti koulu- ja urheilukonteksteissa. Kasvun asenne kertoo mielentilasta, joka Dweckin mukaan vaikuttaa elämäämme enemmän kuin lahjakkuus, tai mitkään luonteenpiirteet. Mikä parasta, se on myös täysin opittavissa oleva ominaisuus. Ihmisen asennoitumisen voidaankin jakaa kahteen eri kategoriaan (Dweck, 2016):
1) Kasvun asenne kuvaa ajattelumallia, jossa erilaiset taidot ovat opittavissa ja se painottaa yrittämistä, työskentelyä sekä niiden tuomaa kehitystä.
2) Muuttumattomuuden asenne puolestaan korostaa lahjakkuutta, jossa asiat nähdään enemmän mustavalkoisina eli yksilö joko osaa tai ei osaa kyseistä asiaa.
Dweckin (2016) mukaan kasvun ja muuttumattomuuden asenne ovat nähtävissä jo 4-vuotiaissa. Kun heiltä kysytään, haluatko valita helpon vai vaikean palapelin, kasvun asenteen omaava nuori ajattelee: ”Miksi kukaan haluaisi tehdä samaa palapeliä yhä uudestaan ja uudestaan? Haluan mieluummin vaikeita palapelejä ja koota ne itse” (Dweck, 2016). Kasvun asenteen omaava tarttuu siis mahdollisuuteen, koska näkee menestyksen olevan oppimista ja haluaa kehittyä taidoissaan.
Muuttumattoman asenteen omaava nuori puolestaan valitsee helpomman palapelin ja ajattelee: ”Lapset, jotka ovat fiksuja, eivät tee virheitä” (Dweck, 2016). Hän ei siis halua valita haastavampaa palapeliä, koska siinä on mahdollisuus epäonnistua. Jos hän epäonnistuu, niin se osoittaa, että hän ei olekaan kyvykäs, lahjakas tai hyvä, joten hän mieluummin pelaa varman päälle ja valitsee helpomman palapelin. Nämä kaksi asennoitumista ovat hyvin tilannesidonnaisia eli ihminen voi omata toisessa asiassa kasvun asenteen ja toisessa puolestaan muuttumattomuuden asenteen.
Nuoren kehitysprosessin kannalta hänen on tärkeä suhteuttaa oma osaamisensa ensisijaisesti itseensä ja siihen, minkälainen hän on edellisenä viikkona, kuukautena tai vuotena ollut.
Esimerkiksi nuori urheilija voi urheilun lajitaidoissa omata kasvun asenteen uskoen, että harjoittelemalla kyseistä asiaa hän pystyy siinä kehittymään. Puolestaan esimerkiksi nopeudessa tai matematiikassa hän saattaa kokea, että: ”minä vain olen hidas” tai ”en vain ole hyvä matematiikassa”. Yksilö ei välttämättä tällä hetkellä ole haluamallaan tasolla kyseisessä asiassa, mutta lähes poikkeuksetta suurin syy siihen on harjoituksen puute, ei lahjakkuus tai muut muuttumattomana pidetyt tekijät. Nuoren kehitysprosessin kannalta hänen on tärkeä suhteuttaa oma osaamisensa ensisijaisesti itseensä ja siihen, minkälainen hän on edellisenä viikkona, kuukautena tai vuotena ollut.
Lapsen/nuoren tullessa esimerkiksi ottelun jälkeen kotiin hyvin luontaisia ensimmäisiä kysymyksiä ovat: ”Voititteko?” tai ”Teitkö maaleja?”
Kuinka vanhempi voi tukea lapsen/nuoren kasvun asennetta? Ensinnäkin kasvun asenteen näkökulmasta on todella tärkeää nähdä lapsen/nuoren harrastaminen prosessiluonteisena, yksittäisten onnistumisten ja tuloksen sijaan. Lapsen/nuoren tullessa esimerkiksi ottelun jälkeen kotiin hyvin luontaisia ensimmäisiä kysymyksiä ovat: ”Voititteko?” tai ”Teitkö maaleja?” Molemmat kysymykset viittaavat yksittäiseen lopputulokseen, joka ohjaa lasta ajattelemaan muuttumattomuuden asenteen kautta, korostaen osaamista ja lopputulosta eikä prosessia, joka on johtanut tulokseen.
Samalla tavalla lapsen/nuoren saatua kokeen tai todistuksen numeron, ensimmäinen kysymys usein on: ”Minkä numeron sait?” Tämä ohjaa lasta/nuorta etsimään oikoteitä haluttuun tulokseen ja välttämään epäonnistumisia, koska häntä arvioidaan pääsääntöisesti tulosperusteisesti. Jos esimerkiksi lapsi/nuori on opiskelematta luntannut kokeessa ja saanut arvosanaksi 10, hän saa kehut kotona. Jos hän on puolestaan yrittänyt kovasti, mutta syystä tai toisesta epäonnistunut kokeessa, hän saa negatiivisempaa palautetta.
Kasvun asenteen näkökulmasta vanhempien tulisi siis enemmän keskittyä ja antaa palautetta itse prosessista ja lopputulokseen johtaneesta työstä. Esimerkiksi, kuinka paljon olet kyseistä asiaa harjoitellut tai annoitko tänään parhaasi ovat asioita, jotka johtavat lopputulokseen. Vanhemman olisi tärkeää suunnata palaute enemmän tähän suuntaan (asia ei tietenkään ole mustavalkoinen). Seuraavassa kooste, kuinka antaa palautetta tai minkälaisilla kysymyksillä voi edistää lapsen/nuoren kasvun asennetta (Dweck, 2016):
Näin edistät lapsen ja nuoren kasvun asennetta:
| Palaute (kasvun asenne) | Kysymyksiä (kasvun asenne) |
| Tämä voi olla aluksi haastavaa, mutta se ei haittaa. | Mitä opit päivän harjoituksesta/pelistä? |
| Et hallitse sitä vielä, mutta harjoittelemalla pystyt siihen. | Mitä olet tehnyt viime aikoina, joka on mahdollistanut onnistumisesi? |
| Tänään laitoit selvästi kaiken peliin. Samaan malliin vaan! | Miten toimit/ajattelit, kun asiat menivät hankalaksi? |
| Riskien ottaminen ja epäonnistumiset kuuluvat urheiluun. Se on osa oppimista. | Mitä voit oppia muilta pelaajilta tänään? |
| Kehittyminen vie aikaa, mutta olet jo mennyt paljon eteenpäin. | Mihin haluat keskittyä seuraavissa harjoituksissa? |
Tämän lisäksi haasteisiin ja epäonnistumisiin suhtautuminen sekä työnteon merkitys ovat hyvin oleellisia teemoja. Epäonnistumiset ovat oleellinen osa prosessia, joten lapsia/nuoria tulisi kannustaa kohti haastaviakin tilanteita, sekä tukea positiivisesti heidän sinnikästä toimintaansa haasteiden ratkomisessa. Vanhempi, valmentaja tai opettaja ajattelee varmasti hyvää yrittäessään suojella lasta/nuorta epäonnistumisilta, virheiltä ja haasteilta, mutta usein tässä tehdään kuitenkin karhunpalvelus.
Kasvun asenteen näkökulmasta vanhemman olisi siis tärkeä opettaa lasta/nuorta menemään kohti haastaviakin tilanteita, sekä antaa tukea ja kannustusta hänen työskennellessään sinnikkäästi haastavissa tilanteissa.
Kasvun asenteen näkökulmasta vanhemman olisi siis tärkeä opettaa lasta/nuorta menemään kohti haastaviakin tilanteita, sekä antaa tukea ja kannustusta hänen työskennellessään sinnikkäästi haastavissa tilanteissa. Lapselle/nuorelle on myös tärkeä tehdä selväksi, että epäonnistumiset eivät kuvasta hänen arvoaan tai osaamistaan, vaan ovat oleellinen osa oppimisprosessia. Lapsen/nuoren tulee ymmärtää, että kehittymisen ydin piilee siinä, että mitä laadukkaammin ja enemmän hän harjoittelee, sitä parempi hän tulee kyseisessä asiassa olemaan. (Rissanen et al., 2018)
Kasvun asenteen omaavat lapset/nuoret ajattelevat, että he voivat oppia mitä vain, kehittyminen on kiinni heidän omasta työnteostaan ja epäonnistumiset ovat osa oppimisprosessia. He vertaavat kehitystään pääsääntöisesti itseensä ja uskaltavat haastaa itseään. Tämä johtaa pidemmällä aikavälillä parempiin tuloksiin niin urheilussa kuin elämässä ylipäätään.
Lähteet:
Dweck, C. S. (2016). Mindset: The new psychology of success (Updated edition). Random House Digital, Inc.
Gould, D., Dieffenbach, K., & Moffett, A. (2002). Psychological characteristics and their development in Olympic champions. Journal of applied sport psychology, 14(3), 172-204.
Rissanen, I., Kuusisto, E., Tuominen, M., & Tirri, K. (2019). In search of a growth mindset pedagogy: A case study of one teacher’s classroom practices in a Finnish elementary school. Teaching and teacher education, 77, 204-213.
Wiersma, L. D., & Fifer, A. M. (2008). “The schedule has been tough, but we think it’s worth it”: The joys, challenges, and recommendations of youth sport parents. Journal of leisure research, 40(4), 505-530.
