Eerikkilän kasvaessa ja kehittyessä haemme Urheilun ja koulutuksen tiimimme intohimoisesti urheiluun suhtautuvaa ja kokenutta kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaa. Vahvuusalueesi voi olla esimerkiksi psyykkinen valmennus, mutta olennaisinta on ymmärrys ihmisen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä.
Eerikkilä on olemassa, jotta ihmiset ja yhteisöt voisivat hyvin ja menestyisivät. Ydinfilosofiamme perustuu ajatukseen, että todellisen menestyksen juuret ovat hyvinvoinnissa. Haluamme, että jokainen löytää oman ainutlaatuisen pelipaikkansa ja näin myötävaikuttaa omalla toiminnallaan koko yhteiskuntaan. Tässä suhteessa emme tee eroa pelaajan, valmentajan, johtajan tai työntekijän välillä, jokaisen rooli on elintärkeä.
Onko sinulla korkea työmoraali ja tunnetko rakkautta jalkapalloon, futsaliin ja salibandyyn? Saatat olla etsimämme henkilö, jos sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot, kykenet kohtaamaan asiakkaita ja kollegoita ystävällisesti ja empaattisesti. Toimit vastuullisesti ja itsenäisesti ollen kuitenkin samalla uudistushaluinen tiimipelaaja. Työskentelet analyyttisesti ymmärtäen niin kansainvälistä huippu-urheilua kuin valmennuksen tiedolla johtamista.
Tehtävänkuvaasi kuuluvat
- Kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijana toimiminen jalkapallon ja salibandyn koulutus- ja valmennusprosesseissa omien vahvuusalueiden mukaisesti (esimerkiksi psyykkinen valmennus)
- Huuhkaja- ja Helmaripolun ja/tai MAAJOUKKUETIE:n valmentajien täydennyskoulutukset ja toiminnanohjaukset
- Liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto
- Muut jalkapallon ja salibandyn valmennus- ja koulutusprosessit
- Kokonaisvaltaisen valmennusosaamisen kehittäminen osana Urheilun ja koulutuksen tiimiä
- Alueellisen valmennus- ja johtamisosaamisen kehittämisen suunnittelu ja toteutus osana Urheiluopistoverkoston uutta tehtävää
- Eri kohderyhmille suunnattujen luentojen/ koulutuskokonaisuuksien toteuttamiseen omien vahvuusalueiden mukaisesti
Odotamme sinulta osaamista
- syvällistä ymmärrystä ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja kehittymisestä
- erityisosaamista yhteen tai useampaan valmennuksen osa-alueeseen (esimerkiksi psyykkinen)
- laaja-alaista kokemusta valmennuksen asiantuntijana toimimisesta (esimerkiksi psyykkisen valmennuksen asiantuntija)
- kansainvälisen huippu-urheilun vaatimusten tuntemista
- kykyä luoda prosesseja, jonka kautta ihmiset muuttavat käyttäytymistään
- ymmärrystä valmennuksen tiedolla johtamisesta
- englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
- yhteistyökykyä, vuorovaikutustaitoja, korkeaa vaatimustasoa, oma-aloitteisuutta ja kykyä kantaa vastuuta
- kouluttajaosaamista ja -kokemusta
- liikunnanohjaaja (AMK) tai korkeampi liikunta-alan tutkinto, muu korkeakoulututkinto
Tarjoamme sinulle
- Mahdollisuuden olla mukana tekemässä merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä kehittyvässä ja kasvavassa työyhteisössä, jossa hyvinvoinnin edistäminen on yhteinen intohimomme
- Mielenkiintoisen haasteen ainutlaatuisessa ympäristössä ja positiivisessa ilmapiirissä työyhteisössä, jossa tavoitteenamme on toimia ratkaisukeskeisesti ja aidosti asiakkaiden ja kollegoiden parhaaksi
- Monipuolisen asiantuntijaverkoston työssä onnistumisen tukemiseksi
- Pääset osaksi tiimiä, jossa eri vahvuudet täydentävät toisiaan ja jossa työtä tehdään hyvällä fiiliksellä toisia auttaen
- Monipuoliset henkilöstöedut (mm. ateriaetu, liikunta- ja hyvinvointietu, majoitusetu, vaate-etu, laajat työterveyspalvelut)
- Eerikkilä on myös yksi Suomen innostavimmista työpaikoista.
Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote.
Työ alkaa: 7.1.2025 tai sopimuksen mukaan Työsuhde: kokoaikainen, toistaiseksi voimassa oleva Hakuaika: 20.10.2024 asti
Tiedustelut: Urheilun ja koulutuksen johtaja Hannele Forsman-Lampinen p. 040 134 4392 soittoajat 11.10 klo 8-9 tai 15-16, 16.10 klo 12-14, hannele.forsman-lampinen@eerikkila.fi