Tuoreen henkilöstötutkimuksemme mukaan Eerikkilä on yksi Suomen innostavimmista työpaikoista. Suurimmiksi vahvuuksiksi henkilökunta arvioi henkilöstön sitoutumisen sekä Eerikkilän yleisen johtamiskulttuurin. Parannuskohteena selvimmin nousi esiin työskentelydellytykset, joihin vaikuttivat mm. nopeasti muuttuneet tilanteet.
Eerikkilä osallistui ensimmäistä kertaa Eezy Flown People Power -henkilöstötutkimukseen, jossa parhaille yrityksille myönnetään vuosittain Suomen innostavimmat työpaikat 2021 -tunnustus. Eerikkilä ylsi ensimmäisessä tutkimuksessaan tulokseen AA, mikä tarkoittaa hyvää tulosta ja vertailuaineistoa selvästi parempaa tulosta.
Eerikkilän henkilöstön sitoutuminen ja omistautuneisuus ovat erittäin hyvällä tasolla. Lisäksi johtamiskulttuuri, työnantajakuva ja toimintakulttuuri saivat erinomaiset tulokset ja yltävät selvästi vertailuaineistoa paremmalle tasolle. Henkilöstö antoi Eerikkilälle huikean hyvän NPS-tuloksen 93 eli suosittelisiko Eerikkilää työnantajana.
Tuloksista ilmi käyneet kehityskohteet liittyvät ensisijaisesti nopeasti muuttuneisiin tilanteisiin ja ymmärrettävästi poikkeusaikojen aiheuttamaan koettuun stressiin. Henkilöstötutkimuksen vahvuudet antavat kuitenkin erinomaiset eväät kehityskohteisiin tarttumiseen.
Eerikkilän ihmisten ja kulttuurin sekä palveluiden johtamisesta vastaava Sirpa Korkatti ilahtui haastavien aikojen jälkeen saadusta erinomaisesta tutkimustuloksesta, jonka hän korostaa olevan kaikkien yhteinen saavutus.
”Olemme yhdessä kulkeneet melkoista matkaa, jossa olemme jokainen joutuneet varmasti pohtimaan ajatuksiamme ja suhdettamme työhön, oman työn tekemiseen ja Eerikkilään. Se, että meillä on tutkimuksenkin mukaan näin sitoutunut ja omistautunut henkilökunta, joka luottaa tulevaisuuteen, antaa meille erinomaiset mahdollisuudet tarttua heti myös kehittämiskohteisiin.”
Korkatin mukaan Innostavimmat-tunnustuksen saavuttaminen viestii siitä, että Eerikkilässä ollaan ihmisten ja kulttuurin painottamisessa oikealla tiellä.
”Tähän asti tehdyt toimenpiteet sisäisen viestinnän kehittämiseksi, esihenkilötyön tukemiseksi ja avoimuuden lisäämiseksi näkyvät myönteisesti. Henkilöstöstä huolehtiminen on myös osa vastuullisuusohjelmaamme. Jatkamme tästä työtämme innostuneena ja kohti entistä parempaa!”
Lisätietoa: Sirpa Korkatti, ihmisten ja kulttuurin & palvelutoimintojen johtaja sirpa.korkatti@eerikkila.fi, p. 020 1108 256
Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on jalkapallon ja salibandyn sekä kaikkien omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut niin urheiluun, opiskeluun, yritystapahtumiin kuin luonto- ja liikuntaelämyksiin.
Eerikkilä toimii rohkeasti ja vastuullisesti hyvinvoinnin puolesta. Yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot ohjataan takaisin suomalaisen urheilun hyväksi. Kehitämme vuosittain yli 25 000 lapsen ja nuoren hyvinvointia seuratoiminnan kautta sekä autamme yli 40 000 henkilöä voimaan paremmin. Eerikkilälle myönnettiin vuonna 2021 Green Key – sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen.
Eerikkilä sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa, kahden kansallispuiston kainalossa. Lue lisää sivuiltamme ja seuraa somekanaviamme: Facebook, Instagram, LinkedIn ja Twitter.