Sami Johansson: Testidata auttoi säätelemään omaa harjoittelua

14.05.2022

Sami Johansson (77) oli Suomen joukkueen johtavia pelaajia viime vuoden MM-kotikisoissa. Kuva: Esa Joki

 

Kuormitukseen seurantaan osallistunut maajoukkuehyökkääjä Sami Johansson uskaltautui poikkeamaan normaalista harjoittelustaan saatuaan kerätystä datasta vahvistuksen kroppansa tuntemuksille.

FC Classicin ja Suomen maajoukkueen kärkihyökkääjä Sami Johansson oli yksi fyysisen lajianalyysin kuormituksen seurantaan osallistuneista pelaajista. Käytännössä Johansson käytti kahden kauden ajan niin harjoituksissa kuin otteluissa sykesensoria sekä osallistui määräajoin järjestettyihin testeihin. Lisäksi hän kirjasi omia tuntemuksiaan seurantatyökaluun.

Hyvin usein isoja peliminuutteja otteluissa pelaava Johansson kokee saaneensa seurannan aikana oleellista tietoa omasta jaksamisestaan ja sitä kautta uskaltaneensa tehdä aiemmasta poikkeavia päätöksiä harjoittelunsa suhteen. Yksi hyvä esimerkki löytyy vuoden 2021 joulutauolta.

”Olin ollut jo pidempään ihan pirun väsynyt ja tunsin, etten jaksa kentällä normaalisti. Seurantadatassa näkyi tuolloin, että siinä oli menty aika paljonkin liian kovaa jonkun aikaa, eikä kroppa ollut ehtinyt palautua. Testituloksilla pystyttiin vielä vahvistamaan, ettei kroppa ollut ihan optimaalisessa iskussa”, Johansson kertaa.

”Siitä rohkaistuneena pidin täyden huilin harjoittelusta joulutauolla omatoimijakson ajan noin 1,5 viikkoa. Sen jälkeen fiilis kropassa alkoi hiljalleen paranemaan ja myös kontrollitesteissä näkyi, että tulokset alkoivat parantua.”

”Kroppaa kannattaa kuunnella”

Sami Johansson arvelee, että ilman kuormituksen seurantaa huilijakso olisi todennäköisesti jäänyt pitämättä ja harjoitukset jatkuneet normaalisti.

”Varmasti ihan hyvä ajatus ottaa tosissaan ne tulokset, joita mittareiden avulla seurataan. En itse ole sellainen tyyppi, joka tykkäisi näitä lähtökohtaisesti tehdä, mutta kokemus oli tosi hyvä. Etenkin, jos on taipumusta treenata turhan kovaa, niin vastaavanlaisesta seurannasta olisi varmasti hyötyä.”

Johanssonin kokemuksien mukaan joukkueen yhteiset lajitreenit saattavat toisinaan myös pelikauden aikana ja etenkin syyskaudella yltyä koviksi. Tämä saattaa tuntua pelaajien kropassa myös ensi kaudella, kun pelimäärät F-liigassa kasvavat.

”Kroppaa kannattaa kuunnella ja kiinnittää erityistä huomiota palautumiseen etenkin silloin, jos peleissä tulee paljon peliaikaa.”

Sami Johansson (77) ja Suomen joukkue kohtasivat syksyllä 2021 Ruotsin maaottelussa Eerikkilässä.

 

Lue myös:

Salibandyn fyysisen lajianalyysin tulokset vahvistavat pelin muutosta

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Rekry: Asiakaspalvelutyöntekijä Eerikkilän vastaanottoon 

27.11.2024 | Työpaikat, Uutinen