Pieniä muutoksia palvelutoimintoihin – tavoitteena entistä parempi asiakaskokemus

23.06.2022

 

Teemme muutamia muutoksia henkilöstömme työnkuvissa ja vastuualueissa vahvistaaksemme edelleen asiakaskokemustamme. Löydät tämän tiedotteen lopusta liikunta- ja olosuhdepalveluihin liittyvät yhteyshenkilösi, jotka palvelevat sinua jatkossa.

Uskomme, että yhteistyö on yksi jatkuvasti kehittyvän asiakaskokemuksen mahdollistajista. Luodaksemme yhteistyölle jatkossa entistä paremmat olosuhteet, olemme päättäneet perustaa Eerikkilään kokonaan uuden tiimin, liikunta- ja olosuhdepalvelut. Uudistuksen taustalla on palvelukokonaisuuksien tarkastelu ja asiakaskokemuksen kehittäminen sekä käynnissä olevien ja tulevien investointien varmistaminen.

Liikunta- ja olosuhdepalveluiden tiimiin siirtyvät liikunnanohjaajat ja testaajat sekä tekninen toiminto. Uudesta palvelukokonaisuudesta vastaa palvelupäällikkö Kimmo Teittinen.

Petri Salo siirtyy kiinteistöpäällikön tehtävistä rakennusmestariksi aiemman suunnitelman mukaisesti. Rakennusmestari vastaa perusparannus- ja uudisrakentamisen hankkeista. Samalla uudessa liikunta- ja olosuhdepalveluiden tiimissä on aloittanut palvelumestarina Markku Heinonen. Hän huolehtii päivittäistoiminnoista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hän vastaa olosuhdepalvelujen teknisestä puolesta, ennaltaehkäisevästä huoltotoiminnasta sekä päivittäisen kiinteistönhuollon tehokkaasta ja tuloksekkaasta organisoinnista.

Liikuntapaikkamestarina toimii talossa jo aiemmin liikuntapaikkojen hoitajana työskennellyt Marko Harteva. Hänen vastuulleen kuuluvat kaikkien urheilu- ja liikuntakenttien kunnosta huolehtiminen sisällä ja ulkona.

Paikan päällä Eerikkilässä asiakkaitamme palvelee entiseen tapaan olosuhdepalveluiden päivystys, jonka tavoittaa numerosta 0400 467 656 (klo 7-22).

”Liikunta- ja olosuhdepalvelut muodostavat nyt toisiaan täydentävän kokonaisuuden ja samalla voimme tiivistää olosuhde-, väline- sekä liikuntapalvelujen tuottamisen yhteistyötä”, urheilun ja koulutuksen johtaja Mikko Pohjola tiivistää muutoksen.

 

Isot investoinnit vaativat resursseja

Palvelumestariksi nimetty Markku Heinonen siirtyy Eerikkilään kiinteistö- ja laitehuollon tehtävistä FSHKY:n palveluksesta Forssan sairaalasta.

”Pitkän kokemukseni lisäksi halu palvella on ehdottomasti vahvuuteni”, kertoo Markku, joka toimii vapaa-ajallaan jääkiekkojuniorien valmentajana.

Petri Salon siirtyminen rakennusmestariksi perustuu tarpeeseen varmistaa edessä olevien investointien huolellinen suunnittelu ja toteutus.

”Meillä on lähivuosina tulossa merkittäviä perusparannus- ja uudishankkeita, joiden toteuttaminen suunnitteluvaiheesta alkaen vaatii aikaa ja osaamista. Jatkossa Petri voi täysipäiväisesti keskittyä näihin hankkeisiin, mikä on meille tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeää”, kertoo Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen.

 

Liikunta- ja olosuhdepalveluiden yhteyshenkilömme:

Liikuntapalveluiden ja olosuhteiden kokonaisuus
Kimmo Teittinen p. 020 1108 239 kimmo.teittinen@eerikkila.fi

Urheilu- ja liikuntakenttien pinnat sisällä ja ulkona
Liikuntapaikkamestari Marko Harteva p. 040 1814 145 marko.harteva@eerikkila.fi

Tekniset toiminnot
Palvelumestari Markku Heinonen p. 050 5685 996 markku.heinonen@eerikkila.fi

Arjen toiminnot paikan päällä Eerikkilässä
Olosuhdepalveluiden palvelunumero (päivystys klo 7-22) p. 0400 467 656


Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on jalkapallon ja salibandyn sekä kaikkien omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut niin urheiluun, opiskeluun, yritystapahtumiin kuin luonto- ja liikuntaelämyksiin.

Eerikkilä toimii rohkeasti ja vastuullisesti hyvinvoinnin puolesta. Yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot ohjataan takaisin suomalaisen urheilun hyväksi. Kehitämme vuosittain yli 25 000 lapsen ja nuoren hyvinvointia seuratoiminnan kautta sekä autamme yli 40 000 henkilöä voimaan paremmin.

Eerikkilälle myönnettiin vuonna 2021 Green Key – sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Eerikkilä on myös yksi Suomen innostavimmista työpaikoista.

Eerikkilä sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa, kahden kansallispuiston kainalossa. Lue lisää sivuiltamme ja seuraa somekanaviamme: Facebook, Instagram, LinkedIn ja Twitter.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Rekry: Asiakaspalvelutyöntekijä Eerikkilän vastaanottoon 

27.11.2024 | Työpaikat, Uutinen