Eerikkilä jatkaa yhtenä innostavimmista työpaikoista

24.11.2023

Eerikkilä on jälleen yksi Suomen innostavimmista työpaikoista. Tulos selviää vuosittain tehtävästä People Power -henkilöstötutkimuksesta, johon Eerikkilä osallistui kolmatta kertaa.

Vuosittain tehtävän Eezy Flown People Power -henkilöstötutkimuksen parhaille yrityksille myönnetään Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustus.

Kolmatta kertaa tänä vuonna tutkimukseen osallistuneen Eerikkilän saama kokonaistulos laski hieman edellisvuoden loistavasta tuloksesta (AAA), mutta ollen edelleen hyvä AA.

Eerikkilässä ihmisten ja kulttuurin johtamisesta vastaava Sirpa Korkatti kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että tutkimuksen vastausprosentti kasvoi edellisvuodesta huomattavasti ollen nyt peräti 88 prosenttia. Samaan aikaan Eerikkilän henkilökunnan määrä kasvoi 15 työntekijällä, kun siivouspalvelut siirtyivät osaksi Eerikkilän omaa liiketoimintaa.

”Uskon, että saimme nyt rehellisesti ajatuksia henkilökunnalta. Olen siitä hyvin kiitollinen”, Korkatti tiivistää.

Myös tänä vuonna, kuten vuosi sitten, vastauksissa näkyy henkilöstön luottamus johdon päätöksentekokykyä kohtaan. Tämä oli arvioitu Eerikkilän selkeäksi vahvuudeksi verrattuna Suomen yleisnormiin. Muita Eerikkilän vahvuuksia olivat valoisat tulevaisuuden näkymät ja työhyvinvoinnista huolehtiminen.

”Henkilöstön usko ja luottamus tulevaisuuden näkymiin on meille erittäin merkittävä asia ja jopa poikkeuksellista tässä ajassa. Se kertoo, että olemme onnistuneet viestimään esimerkiksi tulevista investoinneista ja suunnitelmista henkilöstölle.”

Henkilöstötutkimuksen suurimmat positiiviset muutokset edellisvuoteen verrattuna liittyivät lähijohtamiseen, josta esiin nousivat mahdollisuus kertoa eriävät mielipiteet esihenkilölle, perehdytys uusiin työtehtäviin ja työtilojen tarkoituksenmukaisuus. Myös Eerikkilän henkilöstön sitoutumisindeksi (80,4) ja omistautuneisuusindeksi (81,9) olivat jälleen selvästi Suomen yleisnormia korkeammalla tasolla.

Kehittyvä työyhteisö edellyttää muun muassa hyvää keskustelukulttuuria, jossa on mahdollista tuoda esiin erilaisia mielipiteitä ja olla eri mieltä. Olemme käyneet viimeisen vuoden aikana paljon yhteisiä arvokeskusteluja sekä harjoitelleet palautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoja ja se tuottaa selkeästi tulosta.”

Yleisnormia kriittisemmin Eerikkilän henkilöstö suhtautuu vaikuttamisen mahdollisuuksiin, työstressiin ja -kuorman määrään sekä työvälineiden asianmukaisuuteen. Korkatti sanoo näkevänsä kehityskohteet myös isona mahdollisuutena kehittyä.

”Meidän on lisättävä edelleen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia, erityisesti jokaisen oman työn ja tiimin tasolla”, Korkatti suunnittelee.

Tutkimuksen tuloksia aiotaan hyödyntää muutenkin kattavasti. Kukin tiimi perehtyy yhdessä oman toimintonsa tutkimustuloksiin ja määrittelee muutamia selkeitä kehityskohteita, joita tullaan jatkossa aktiivisesti edistämään ja seuraamaan. Lisäksi tutkimuksessa esiin nousseita teemoja käsitellään lähiesihenkilön ammattitutkinnon opinnoissa, joita suorittavat kaikki Eerikkilän esihenkilöt ja toimintojen vastaavat.

”Tuloksia käytiin tiimin kanssa yhdessä läpi tiimipäivässä, jolloin pureuduimme viiteen eri kehityskohteeseen. Määritimme ryhmätöinä ensi vuodelle pääpainopisteet, joiden etenemistä seuraamme kolmen kuukauden välein. Konkreettisiksi toimenpiteiksi valitsimme muun muassa perehdytysmateriaalin ja toimintaohjeiden päivityksen ”, kertoo ravintolatoimenpäällikkö Yvonne Sahlström.

Lisätietoa Eezy Flown People Power -henkilöstötutkimuksesta ja innostavimmat työpaikat -tunnustuksesta löydät täältä.

 


Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on jalkapallon ja salibandyn sekä kaikkien omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut niin urheiluun, opiskeluun, yritystapahtumiin kuin luonto- ja liikuntaelämyksiin.

Eerikkilä toimii rohkeasti ja vastuullisesti hyvinvoinnin puolesta. Yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot ohjataan takaisin suomalaisen urheilun hyväksi. Kehitämme vuosittain yli 25 000 lapsen ja nuoren hyvinvointia seuratoiminnan kautta sekä autamme yli 40 000 henkilöä voimaan paremmin.

Eerikkilälle myönnettiin vuonna 2021 Green Key – sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Eerikkilä on myös yksi Suomen innostavimmista työpaikoista.

Eerikkilä sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa, kahden kansallispuiston kainalossa. Lue lisää sivuiltamme ja seuraa somekanaviamme: Facebook, Instagram, LinkedIn ja Twitter.

Eerikkilä ilmakuva 2022 (1)

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Rekry: Asiakaspalvelutyöntekijä Eerikkilän vastaanottoon 

27.11.2024 | Työpaikat, Uutinen