Anna mahdollisuus -kampanja käynnistyy – ”Perheen vähävaraisuus ei saa olla este harrastamiselle!

19.08.2021

Viime vuonna Eerikkilän keräyspisteelle kertyi hieno määrä lapsille lahjoitettuja harrastusvälineitä. Tänä vuonna kampanja-aika on 20.8.-11.9. Eerikkilän keräyspiste sijaitsee vastaanotossa.

Valtakunnallinen Anna mahdollisuus -kampanja tulee taas, ja on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Yhteistyössä miesten salibandyn MM2020-kisakumppaneiden ja Hope ry:n järjestämä hyväntekeväisyyskampanja tukee lasten ja nuorten liikuntaa ja ehkäisee eriarvoisuutta.

Kampanjan avulla kerätään jo kolmatta kertaa hyväkuntoisia harrastusvälineitä ja
-vaatteita vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille. Yhteinen tahtotila on, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi yhdenvertainen mahdollisuus harrastaa perheen tulotasosta riippumatta.

“Salibandyn MM-kisojen kantava teema on liikunnan mahdollistaminen kaikille.
Olen todella iloinen siitä, että olemme urheilutapahtuman lisäksi pystyneet auttamaan lapsia ja nuoria, joille harrastaminen ei ole itsestäänselvyys. Nyt lähdemme jälleen tekemään hyvää, levittämään liikunnan ilosanomaa ja yhdessä tekemisen kulttuuria”, toteaa MM-kotikisojen tapahtumajohtaja Hanne Pirkola.

Lapsiperheköyhyys on ollut Suomessa kasvussa, ja Tilastokeskuksen mukaan ennen koronakriisinä jopa 112 000 lasta eli vähävaraisissa perheissä. Kriisin myötä näiden lasten määrä on kasvanut entisestään. Perheen köyhyys voi aiheuttaa lapselle ulkopuolisuutta, häpeää ja osattomuuden tunnetta, ja nämä altistavat eriarvoisuudelle ja syrjäytymiselle.

“Kenenkään ei pitäisi jäädä kaveriporukan ulkopuolelle vain siksi, että perheellä ei
ole varaa säbä-mailaan, sopiviin nappiksiin tai pelivälineisiin. Perheen vähävaraisuus ei saisi olla este harrastamiselle, koska harrastukset vahvistavat lapsen itsetuntoa ja sosiaalisia suhteita. Ulkoilu, liikunta ja harrastaminen piristävät myös mieltä ja lisäävät kokonaisvaltaista hyvinvointia”, sanoo Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Lahjoita ja laita hyvä kiertämään

Eerikkilässä on jälleen keräyslaatikko, johon kerätään lasten ja nuorten harrastusvälineitä. Kuva vuoden 2020 keräyksestä, jolloin Yle Häme kävi jututtamassa Petri Jakosta aiheen tiimoilta.

Anna mahdollisuus -kampanjaan osallistuminen on tehty todella helpoksi. Tuo sinulle tarpeettomat, mutta vielä hyvässä kunnossa olevat lasten ja nuorten harrastusvälineet ja – vaatteet keräyslaatikoihin, jotka löydät Stadiumin ja Starkin myymälöistä ympäri Suomea sekä Eerikkilän vastaanotosta.
Kampanja-aikana 20.8.–11.9.2021 Hope ry lajittelee, kokoaa ja koordinoi lahjoitukset niitä tarvitseville. Kampanjaan voi osallistua myös rahalahjoituksella.

“Edellisinä vuosina kampanja on ollut todellinen menestystarina, ja lahjoitustavaroita on kertynyt hirmu määrä, useita kymmeniä laatikollisia ja pakettiautollisia eri puolilla Suomea. Toivon, että saamme tänäkin vuonna ihmiset auttamaan, ja konkreettisten lahjoitusten lisäksi kerrytämme samalla hyvää mieltä ja lisäämme yhteistä toiveikkuutta”, Hostila toteaa.

Tule mukaan tekemään hyvää, ja tukemaan lasten ja nuorten liikuntaa! Välitetään yhdessä toisistamme! Lisätietoa keräyspisteistä ja toimintaohjeet löytyvät kampanjan verkkosivuilta: www.mahdollisuusharrastaa.fi

Salibandyn MM-kisat yhteistyökumppaneineen Hope ry:n kanssa tukee
kaikille tasa-arvoista mahdollisuutta harrastamiseen.

Myös Eerikkilässä on keräyspiste 20.8.-11.9.

 

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen