
Essi Aaltonen-Saari ja Hannu Aaltonen osallistuivat Eerikkilässä hyvinvointivalmennukseen, joka pysäytti katsomaan arkea uusin silmin. Kuva: Lassi Puhtimäki
Kun arki pyörii lasten jalkapalloharrastuksen ja ruuhkavuosien ympärillä, perheen aikuisten hyvinvointi jää helposti taka-alalle. Essi Aaltonen-Saari ja Hannu Aaltonen osallistuivat hyvinvointivalmennukseen, joka pysäytti katsomaan arkea uusin silmin, ja toi mukanaan konkreettisia, pysyviä muutoksia.
“Oli aika tehdä jotain itsellekin,” kertoo Essi, joka innostui valmennuksesta nähtyään ilmoituksen somessa. Kahden jalkapalloa harrastavan lapsen äitinä ja kolmea työtä tekevänä hän kaipasi ennen kaikkea konkreettisia vinkkejä ravinnon monipuolistamiseen ja palautumiseen.
Essi nauraa lanseeranneensa valmennuksen myös Pelasta avioliittosi -kurssiksi.
”Kalenterit täyttyvät nopeasti treeneistä, peleistä, talkoista ja työvuoroista. Kun arki on jatkuvaa palapeliä, helposti unohtuu, että miten me aikuiset oikeasti jaksamme”, Essi pohtii.
“Valmennus antoi luvan pysähtyä itsen äärelle. Meitä oli mukana porukka, jossa kaikilla elämä pyörii lasten harrastusten ja aikataulujen ympärillä. Oli tärkeää kuulla, että joku muukin elää näin. Vertaistuki oli ihan valtava juttu”, Hannu kiittelee.
Arkirealismia, ei pikadieettejä
Essi ja Hannu seurasivat omia ruokaostoksiaan sekä ravintoindeksiään koko valmennuksen ajan K-Ruoka-sovelluksessa.
“Meillä syödään nyt värikkäämmin. Sovellus toi näkyväksi sen, mitä arjessa helposti unohtuu: palkokasvit, pähkinät ja kasvisten määrä. Se ohjasi aidosti ostopäätöksiä ja lisäsi tietoisia valintoja. Myös päivittäinen kaupassakäynti jäi pois, kun suunnitteluun löytyi uusi rutiini.”
Valmennuksen ytimessä ei kuitenkaan ollut vain ravinto, vaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, johon kuuluvat liikunnan ja ruokavalion
lisäksi muun muassa uni ja palautuminen. Tärkeintä oli lähteä rakentamaan pysyviä muutoksia osallistujien omista lähtökohdista.
Ravinnon ohella Essi ja Hannu kiinnittivät huomiota erityisesti unen määrään ja laatuun.
“Se on ollut meille molemmille iso juttu. Aiemmin unen määrä jäi helposti liian vähälle. Nyt olemme päässeet siinäkin eteenpäin ja jopa voineet asettaneet uusia tavoitteita.”
Hyvinvointivalmennuksen myötä arkeen alkoi ilmaantua useita pieniä, mutta merkitseviä muutoksia.
”Käyn joka aamu kävelemässä koiran kanssa ennen töihin lähtöä ja smoothiet palasivat osaksi ruokavaliotamme”, Hannu antaa esimerkkejä.
Kalenterin kaaos ja pieniä voittoja
Hannu valmentaa perheen 13-vuotiaan pojan joukkueessa, Essi on aktiivisesti mukana 12-vuotiaan tyttären joukkueen varainkeruussa
ja vastaa koko perheen aikataulutuksesta.
“Meillä on sunnuntaisin kalenteripäivä,” Essi kertoo. Silloin tsekataan työvuorot, treenit, pelit ja logistiikka – missä tarvitaan autoa, missä bussia, milloin ehtii liikkumaan tai lepäämään.
Valmennus ei tarjonnut Essille ja Hannulle pikaratkaisuja, mutta muutti pysyvästi ajattelutapaa.
“Kun tekee yhden asian edes vähän paremmin, vaikka vain yhden prosentin, se alkaa kertautua. Ei tarvitse saada kaikkea kerralla.”
Vanhemmat toivovat, että seuroissakin ymmärrettäisiin entistä paremmin, miten suuri merkitys perheiden hyvinvoinnilla on myös lasten harrastamiseen.
Vanhemmat toivovat, että hyvinvointivalmennuksen kaltainen tuki laajenisi osaksi seurojen toimintaa.
”Tässä on valtavasti potentiaalia myös seuroille. Kun perheen aikuiset voivat hyvin, se näkyy väistämättä myös lasten arjessa ja harrastuksissa. Meille osallistuminen oli etuoikeus, enää meillä ei mennä ihan autopilotilla.”
Hyvinvointivalmennus lyhyesti
Kohderyhmä: Puolen vuoden mittainen kokonaisvaltainen valmennus Huuhkaja- ja Helmaripolun tasoilla 4-5 jalkapalloa pelaavien lasten vanhemmille
Osallistujat: Pilottiohjelmassa mukana 18 vanhempaa
Tavoite: Vanhempien jaksamisen ja hyvinvoinnin tukeminen – ja sitä kautta koko perheen arjen parantaminen
Sisältö:
- 3 lähijaksoa Eerikkilässä
- Perhekohtaiset hyvinvointisuunnitelmat
- Sparraukset, testit, luennot
- Kehittymisen seuranta MyE.Way- ja K-Ruoka -sovelluksilla
- Vertaistukea ja tilaa yhteiselle keskustelulle
Tuloksia osallistujilta:
- Eniten hyötyä koettiin palautumisen ja ravitsemuksen osa-alueilla
- Esimerkkejä konkreettisista muutoksista:
- ”Herään aamuisin levänneenä tai pirteänä.”
- ”Syön tasaisella ateriarytmillä ja sopivassa suhteessa kulutukseeni.”
- ”Pidän säännöllisesti taukoja työpäivän aikana.”
Tausta: Valmennus toteutettiin yhteistyössä Keskon kanssa ja se pohjautui Eerikkilän E.Way-filosofiaan