Anna Räntilä ja Arttu Ketola vahvistavat Eerikkilän myyntitiimiä

06.08.2021

Eerikkilän myyntitiimin uusina jäseninä 16.8. alkaen aloittavat avainasiakaspäällikkö Anna Räntilä ja yhteyspäällikkö Arttu Ketola.

Anna Räntilä tulee avainasiakaspäällikkönä vastaamaan Eerikkilän merkittävän asiakkaan asiakassuhteen hoitamisesta, myynnistä ja aktiivisesta palvelusta sekä lähialueen yritys- ja yhdistysmyynnistä. Yhteyspäällikkönä aloittava Arttu Ketola vastaa yhdessä kollegoidensa kanssa B2B-myynnistä yrityksille, yhdistyksille ja järjestöille sekä myynnistä kotimaisille ja kansainvälisille jalkapallo- ja salibandyseuroille. Lisäksi Ketolan vastuulla on yleisurheiluasiakkuuksien palveleminen ja kehittäminen.

”Anna ja Arttu sopivat arvoiltaan erinomaisesti tiimiimme. Molemmista paistaa yhteistyö, positiivinen asenne ja ratkaisukeskeisyys. He tulevat vahvistamaan tiimiämme, jossa ollaan koronan aiheuttaman tilanteen jälkeen pikkuhiljaa alettu toteuttamaan tapahtumia taas entistä enemmän”, Eerikkilän myyntipäällikkö Antti Hakala kertoo.

Kuortaneelta kotoisin olevalla ja Hämeenlinnassa nykyisin asuvalla Anna Räntilällä on monipuolinen ja pitkä kokemus myynnistä matkailualalla. Hän vahvistaa osaamisellaan erityisesti Eerikkilän kykyä palvella ja auttaa B2B-asiakkaita.

”Minulla on aito halu auttaa asiakasta. Olen myös hyvin kiinnostunut ihmisen hyvinvoinnista ja sen yhteydestä työelämään”, Räntilä sanoo.

Tuoreen liikuntatieteiden maisterin ja monipuolisen urheilutaustan omaavan espoolaisen Arttu Ketolan vahvuuksia ovat hyvä organisointikyky sekä erinomaiset kommunikointitaidot.

”Rekrytointiprosessin aikana tuntui koko ajan enemmän siltä, että Eerikkilä on itselle oikea paikka. Odotan innolla asiakaskohtaamisia”, hän hymyilee.

Eerikkilän loppuvuosi näyttää tapahtumien osalta hyvältä.

”Panostamme tapahtumissamme erityisesti vastuullisuuteen ja turvallisuuteen. Olemme nyt löytäneet tiimimme jäsenille sopivat roolit ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistäkin yksilöllisemmin”, Hakala sanoo.

Aktiviteetit-Melonta-Eerikkilä-Moduulikuva

Back to business – tarjous yritysryhmille

Porukka kasaan ja Eerikkilään! Back to business -päivä nyt vain 116 € / hlö.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen