Eerikkilä on ostanut Sarkinniemen maa-alueen Finlaysonin Forssan tehtaitten sairauskassalta

23.12.2021

Eerikkilän Palloilu Säätiö on ostanut Ruostejärvellä sijaitsevan Sarkinniemen maa-alueen ja alueella sijaitsevan saunarakennuksen Finlaysonin Forssan tehtaitten sairauskassalta. Pinta-alaltaan 10,8 hehtaarin maa-alueella on voimassa oleva ranta-asemakaava.

Kuluvan syksyn aikana konkretisoituneista kaupoista on käyty Eerikkilän ja sairauskassan välillä keskusteluja jo usean vuoden ajan. Molempien osapuolien vahvana tahtotilana on ollut säilyttää kaupan kohteena oleva alue osana Ruostejärven alueen toimintaa ja kehittämistä.

Ruostejärven rannassa sijaitseva saunarakennus on ollut aiemmin Finlaysonin henkilökunnan käytössä. Pitkän historian omaavan sairauskassan ja tehtaan henkilökunnan historiaa halutaan tuoda esiin myös tulevaisuudessa alueen omistuksen siirtyessä Eerikkilälle.

”Eerikkilälle maa-alueen ostaminen on investointi tulevaisuuteen. Haluamme kehittää aluetta ympärillä olevaa luontoa ja sen historiaa kunnioittaen sekä yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena on saada alue virkistyskäyttöön, mikä tarkoittaa lähinnä ulkoilureittien parantamista”, Eerikkilän toimitusjohtajaa Petri Jakonen kertoo.

Finlaysonin Forssan tehtaitten sairauskassan hallituksen puheenjohtaja Eino Järvinen sanoo, että yhteinen näkemys alueesta syntyi pitkien neuvotteluiden jälkeen. Järvisen mukaan Eerikkilä oli luontoa ja perinteitä kunnioittava vaihtoehto alueen omistajaksi.

”Samalla turvasimme alueen jäämisen paikalliseen omistukseen. Uskon, että Eerikkilällä on parhaat mahdollisuudet kehittää Sarkinniemeä alueemme väestön käyttöön.”

Lisätietoja:
Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen p. 050 533 3600
Finlaysonin Forssan tehtaitten sairauskassan hallituksen puheenjohtaja Eino Järvinen p. 050 517 4502


Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on jalkapallon ja salibandyn sekä kaikkien omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut niin urheiluun, opiskeluun, yritystapahtumiin kuin luonto- ja liikuntaelämyksiin.

Eerikkilä toimii rohkeasti ja vastuullisesti hyvinvoinnin puolesta. Yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot ohjataan takaisin suomalaisen urheilun hyväksi. Kehitämme vuosittain yli 25 000 lapsen ja nuoren hyvinvointia seuratoiminnan kautta sekä autamme yli 40 000 henkilöä voimaan paremmin. Eerikkilälle myönnettiin vuonna 2021 Green Key – sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen.

Eerikkilä sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa, kahden kansallispuiston kainalossa. Lue lisää sivuiltamme ja seuraa somekanaviamme: Facebook, Instagram, LinkedIn ja Twitter.

Luontokeskus_Eerikkilä (2)

Mitä vastuullisuus meille tarkoittaa?

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen