Eerikkilä vahvistaa urheilun ja koulutuksen osaamista kahdella uudella toimenkuvalla

04.10.2024

Eerikkilä panostaa uuden strategiansa mukaisesti jalkapallo-, futsal – ja salibandypalveluihinsa ja avaa kaksi uutta, urheilutoiminnan johtamisen asiantuntijan sekä kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijan, työtehtävät hakuun urheilun ja koulutuksen tiimiin.

Eerikkilä kasvaa ja kehittyy ja panostaa uuden strategiansa tavoitteiden mukaisesti jalkapallo-, futsal- ja salibandypalveluidensa kehittämiseen. Avaamme urheilun ja koulutuksen tiimiin kaksi uutta toimenkuvaa vahvistamaan urheiluasiakkaillemme tarjottavia palveluita. Toinen haettavaksi avattavista tehtävistä liittyy kokonaisvaltaisen valmennuksen ja toinen urheilutoiminnan johtamisen kehittämiseen.

Tehtävien myötä Eerikkilä ottaa askeleen kohti visiotaan olla kansainvälisesti tunnettu, vaikuttava ja vastuullinen osaamisyhteisö – yhteisen menestyksen tekijä. Rekrytointien tavoitteena on myös tukea Palloliiton ja Salibandyliiton strategisia tavoitteita. Palloliiton yksi tavoitteista on pelaajien kehittäminen kansainväliselle huipulle, Salibandyliiton painopistealueita ovat muun muassa olla maailman paras salibandymaa sekä seurojen elinvoimaisuus.

Lisäksi Eerikkilä on osa urheiluopistoverkostoa, jonka yksi tehtävä on toimia suomalaisen organisoidun liikunnan ja urheilun valmennus- ja johtamisosaamisen kokonaisuuden koordinoijana ja edistää suomalaista eettisesti kestävää huippu-urheilua.

”Palveluihimme panostamalla pyrimme auttamaan suomalaista jalkapalloa, futsalia sekä salibandya ja sitä kautta pelaajia kehittymään. Yksi meidän tehtävämme on tukea urheilujohtamisen ja valmentamisen työtä yhdessä liittojen kanssa”, tiivistää Eerikkilän urheilun ja koulutuksen johtaja Hannele Forsman-Lampinen.

 

Salibandyseuroille JET+VEAT -koulutus

Eerikkilä aloittaa ensi vuonna seurojen toiminnanjohtajille ja urheilutoimenjohtajille / valmennuspäälliköille tarkoitetun koulutuksen myös salibandyseuroille. Aiemmin vastaavaa koulutusta on järjestetty jalkapalloseuroille. JET+VEAT -koulutus kestää 1,5 vuotta ja toiminnanjohtajat suorittavat siinä johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) ja valmennuspäälliköt valmennuksen erikoisammattitutkinnon (VEAT).

”Keskitämme ammatillisen koulutuksen tarjontaa nimenomaan jalkapallon, futsalin ja salibandyn ympärille. JET+VEAT -koulutuksen laajentaminen salibandyyn on siitä yksi käytännön esimerkki. Koulutus on saanut jalkapallon puolella erittäin hyvän vastaanoton ja siksi haluamme tarjota sitä nyt myös salibandyseuroille.”

Forsman-Lampinen kertoo uusiin tehtäviin etsittävän erityisesti palloilulajien parista kokemusta omaavia ammattilaisia. Salibandy- tai jalkapallotausta ei siis ole pakollinen. Kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi valittavalla henkilöllä voi olla erityisosaamista esimerkiksi psyykkisestä valmentamisesta, mutta tärkeintä on kuitenkin tittelin mukaisesti ymmärrys ihmisen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä .

”Meidän tehtävämme on auttaa ihmisiä voimaan hyvin ja menestymään. Siinä tehtävässä E.Way-filosofiamme on erinomainen työkalu. Rekrytoinnilla haluamme varmistaa, että meillä on riittävän monipuolista ja laajaa osaamista pystyäksemme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin ja tukemaan seuroja, valmentajia ja pelaajia entistä paremmin.”

Urheilutoiminnan johtamisen asiantuntijalta Forsman-Lampinen sanoo odottavansa erityisesti seuraympäristön vahvaa tuntemista ja kokemusta sekä näyttöjä vaikuttavien prosessien toteuttamisesta.

”Nämä voivat liittyä esimerkiksi pelaajien kehittämiseen tai seuran kehittämiseen liittyviin prosesseihin.”

Onko sinulla korkea työmoraali ja tunnetko rakkautta jalkapalloon, futsaliin ja salibandyyn? Onko sinulla ymmärrystä ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja kehittymisestä tai ammattitaitoa luoda ja johtaa vaikuttavia prosesseja?

Saatat olla etsimämme henkilö, käy kurkkaamassa hakuilmoitukset ja hae tehtävää 20.10. mennessä.

Urheilutoiminnan johtamisen asiantuntija

Kokonaisvaltaisen valmentamisen asiantuntija

Sipin kukitus hlöinfo

Avoime työpaikat

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen