Eerikkilän tuore puheenjohtaja Raimo Sarajärvi: ”Haluamme olla yhä enemmän hyödyksi salibandylle ja jalkapallolle”

01.07.2020

Eerikkilän Palloilu Säätiön puheenjohtaja Raimo Sarajärvi.

Vuonna 2013 Palloilu Säätiön hallitukseen mukaan tullut Raimo Sarajärvi valittiin keväällä hallituksen puheenjohtajaksi Jouko K. Leskisen lopetettua pitkän hallitusuransa. Uuden puheenjohtajan kausi alkoi dramaattisissakin merkeissä koronan jyllätessä.

Kymmenissä hallituksissa mukana oleva kiinteistösijoittaja on nähnyt ja kokenut paljon, mutta Eerikkilän puheenjohtajuuden alku koronan kourissa oli Sarajärvellekin pysäyttävä kokemus.

”Talous sakkaa, ihmiset pelkäävät ja toiminta on pysähdyksissä”, Sarajärvi kiteyttää korona-ajan huonot puolet.

”Mutta on tässä ollut hyviäkin puolia. Kevät antoi aikaa pysähtyä ja miettiä, mitä olemme tekemässä ja miksi. Ehkä osaamme itsekin arvostaa enemmän sitä mitä meillä jo on. Onhan se kuitenkin aika hienoa päästä leirille tai työskennellä Eerikkilässä”, Sarajärvi miettii ja jatkaa, että ihminen alkaa helposti pitää joitakin asioita itsestään selvyytenä.

”Uskallan sanoa, että jokainen näkee asioita nyt eri tavalla. Kovat kokemukset yleensä vahvistavat ja uskon, että me tulemme entistä elinvoimaisempina, vahvempina ja kirkkaammilla tavoitteilla takaisin. Toki nyt täytyy toimia entistä kulutietoisemmin.”

 

Tiiviimpää yhteistyötä lajiliittojen kanssa

Unohdetaan korona hetkeksi. Raimo Sarajärvi tuli mukaan Eerikkilän Palloilu Säätiön hallitukseen viitisen vuotta sitten. Kuluneet vuodet ovat olleet Eerikkilässä voimakkaita rakentamisen vuosia. On muun muassa uusittu ravintola ja rakennettu salibandyhalli sekä kymmeniä huoneistoja ja huviloita.

”Pyrimme jatkamaan hyvää kehitystä edelleen historiaa kunnioittaen ja tulevaan tähdäten. Profiloidumme entistä voimakkaammin salibandyn ja jalkapallon ympärille sekä yritysten, ryhmien ja jokaisen omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneen paikaksi”, Sarajärvi linjaa.

Yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot ohjataan takaisin suomalaisen urheilun hyväksi.

”Emme edes maksa hallituksen jäsenille kokouspalkkiota, vaan työ tehdään vapaaehtoistyönä urheilun eteen.”

Raimo Sarajärven johtaman hallituksen lähitulevaisuuden yksi tavoitteista on tiivistää yhteistyötä entisestään Palloliiton ja Salibandyliiton sekä niiden jäsenseurojen kanssa.

”Pyrimme olemaan yhä enemmän hyödyksi lajiliitoille ja heidän jäsenseuroilleen kehittämällä ja syventämällä yhteistyötä. Meillä on jo nyt ihanteellinen tilanne toimia sekä jalkapallon että salibandyn parissa. Tämän eteen haluan tehdä kaikkeni”, puheenjohtaja lupaa.

Hallituksessa pidetään arvossa myös henkilöstön hyvinvointia.

”Pyrimme rakentamaan ihmisille hyvän työpaikan, jossa olisi hyvä olla ja luoda omaa uraa.”

Vuosien saatossa Sarajärvi on oppinut tuntemaan hyvin toimitusjohtaja Petri Jakosen johdolla toimivan Eerikkilän.

”Täällä on hyviä ihmisiä ja ammattimainen johto. Hyvät asiat ovat periytyneet historiasta samalla, kun rinnalle on kehitetty uutta hyvää.”

 

Rehellinen ja suorapuheinen johtaja

Sarajärvi päätyi aikanaan Eerikkilän Palloilu Säätiön hallitukseen pitkäaikaisen puheenjohtajan ja edeltäjänsä Jouko K. Leskisen pyynnöstä.

”Jouko teki pitkän päivätyön Eerikkilän hyväksi. Hän halusi jäädä sivuun hallitustyöstä, mutta olemme edelleen yhteyksissä ja elinikäisiä ystäviä.”

Itseään Sarajärvi kuvailee rehelliseksi ja suoraan puheeseen tottuneeksi johtajaksi.

”Olen aika selkeä, kun käyn johdon kanssa asioita läpi. Siinä ei lässytellä turhia. Ymmärrän toki, että ihmisiä on kohdeltava eri tavoin, mutta minulle saa sanoa suoraan.”

Kiinteistösijoituksistaan tunnetulla miehellä on luonnollisesti ollut paljon annettavaa toimintaan viime vuosina, kun Eerikkilässä on peruskorjattu vanhaa ja rakennettu uutta.

”Tunnen myös organisaatiomaailman ja tunnistan hyvän johtajan, jota voi sparrata ja tukea, mutta joka saa työrauhan. Sillä tiellä olen ajatellut, että jatketaan tästä eteenpäinkin”, Sarajärvi avaa suunnitelmiaan ja antaa noin kolmenkymmenen eri hallituspaikan kokemuksella kehut Eerikkilän hallitustyöskentelylle.

”Hallituksen kokoukset kestävät kyllä vertailun mihin tahansa yritykseen ja ne ovat aina erittäin hyvin valmisteltuja.”

 

Hyvinvointia suomalaiselle urheilulle

Eerikkilän hallituksen puheenjohtajuus merkitsee Raimo Sarajärvelle mahdollisuutta auttaa suomalaista urheilua voimaan hyvin ja menestymään.

”Rakastan urheilua, se on minulle elämäntapa. Haluan antaa siihen myös tällä tavalla oman panokseni. Mielestäni on hienoa olla mukana urheilugenressä ja Eerikkilän matkassa.”

Sarajärvi urheilee itsekin intohimoisesti. Hän pitää kuntoaan yllä hiihtämällä, juoksemalla, pelaamalla tennistä ja golfia sekä ulkoilemalla koiran kanssa.

”Minulle on tärkeää, että ihmiset saavat mitata rajojaan ja elää terveellisesti. Uskon, että voimme kansana paremmin, kun liikumme ja pidämme itsestämme huolta. Yhä useampi keskittyy omaan hyvinvointiinsa kiinnittäen huomiota liikkumisen lisäksi nukkumiseen ja syömiseen. Kaikista ei tule huippu-urheilijoita, mutta haluamme saada mahdollisimman monen mukaan terveellisiin elämäntapoihin”, puheenjohtaja sanoo.

Sarajärvi kertoo havahtuneensa myös omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiinsa toden teolla alkuvuodesta.

”Sen jälkeen painokin on pudonnut kolmetoista kiloa ja huomaan voivani paremmin.”

Kun Raimo Sarajärven aikakausi Eerikkilän puheenjohtajana joskus tulee tiensä päähän, haluaisi puheenjohtaja Eerikkilän olevan edelleen paikka, johon on kiva tulla ja jossa on hyvä olla.

”Eerikkilän henki pitää säilyä. Yhteistyö lajiliittojen kanssa on vahvistunut. Rakenteet ovat hyvässä kunnossa ja mahdollisesti on rakennettu jotain lisää. Olemme kuitenkin edenneet maltillisin ja realistisin askelin.”

 

Eerikkilän hallitus ja johtoryhmä vuonna 2020

Raimo Sarajärvi valittiin Eerikkilän Palloilu Säätiön hallituksen puheenjohtajaksi keväällä pitkäaikaisen puheenjohtajan Jouko K. Leskisen jäätyä pois hallituksesta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Kimmo Hellgren. Göran Enckelmanin päätettyä myös pitkän hallitusuransa, valittiin hänen tilalleen hallituksen uudeksi jäseneksi mm. MTV Oy:n kaupallisena johtajana toiminut Kari Mononen. Muut hallituksen jäsenet ovat Risto Kauppinen, Kai Koskinen, Ari Lahti, Harri Nikkanen ja Risto Niva.

Valmennuskeskuksen johtajana Eerikkilässä työskennellyt Hannele Forsman toimii jatkossa urheilun ja koulutuksen johtajana. Forsman kuuluu Eerikkilän johtoryhmään, jossa hänen lisäkseen jatkavat ihmisten, palveluiden ja kulttuurin johtaja Sirpa Korkatti, talous- ja hallintojohtaja Sami Lehtinen sekä toimitusjohtaja Petri Jakonen.

 

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen