Eerikkilästä paikkansa löytänyt talous- ja hallintojohtaja Tia Kymäläinen viihtyy myös huoltohommissa

20.11.2024

Tia Kymäläinen on Eerikkilän uusi talous- ja hallintojohtaja.

 

Eerikkilän talous- ja hallintojohtajana loka-marraskuun vaihteessa aloittanut Tia Kymäläinen kertoo saaneensa vauhdikkaan aloituksen uuteen työhönsä. Haltuun otettavia asioita on paljon, mutta alkutunnelmat ovat olleet hyvät ja Kymäläinen on ehtinyt muun muassa tavata uusia kollegoitaan.

”Eerikkilässä on selvästi todella omistautunut ja erittäin osaava henkilöstö. On mahtavaa päästä mukaan osaksi innostavaa ja vastuullista yhteisöä, jossa tehdään päivittäin merkityksellistä työtä lasten ja nuorten liikkumisen hyväksi”, Kymäläinen sanoo.

Hattulassa asuva Tia Kymäläinen on kahden lapsen äiti, joista toisen harrastuksen myötä Eerikkilä oli hänelle tuttu paikka jo entuudestaan.

”Olen toiminut reilun 13 vuoden aikana niin rahastonhoitajana kuin joukkueenjohtajana Hämeenlinnan Steelersissä poikani Lukan joukkueessa. Kävimme aikanaan joukkueen kanssa useita kertoja Eerikkilässä salibandyn MAAJOUKKUETIE-tapahtumissa. Tällä hetkellä olen Steelersin miesten edustusjoukkueessa huoltajana.”

Salibandy ja huoltajan hommat tarjoavat Kymäläiselle sopivan vastapainon työlle.

”Minulle on ollut tärkeää olla mahdollistamassa poikien harrastamista, liikkumisella on merkittävä vaikutus lasten ja nuorten hyvinvointiin. Nyt vähän vanhempien pelaajien huoltajana on parasta päästä näkemään peliä ihan läheltä, vaihtopenkin tapahtumat ja tunnelma ovat iso osa ottelua.”

 

Tia Kymäläinen toimii vapaa-ajallaan Steelersin miesten edustusjoukkueen huoltajana. Kuva: Teemu Hannula

Talous- ja hallintoalan tehtävistä Kymäläisellä on jo reilun parinkymmenen vuoden kokemus.

”Eerikkilään siirryin Hattulan seurakunnan talouspäällikön tehtävistä, jossa vastuullani seurakunnan talouden lisäksi oli mm. henkilöstö- ja kiinteistöhallinto. Sitä ennen työskentelin pääasiassa varallisuudenhoidon eri tehtävissä.”

Muutaman viikon ensikosketuksen jälkeen Tia Kymäläinen iloitsee Eerikkilän olevan voimakkaalla kasvu-uralla.

”Täällä investoidaan olosuhteiden ja palveluiden parantamiseen, jotta voimme vastata asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin entistä paremmin. Olen innoissani saadessani tuoda osaamiseni ja kokemukseni mukaan, mutta ennen kaikkea odotan uuden oppimista osaavilta kollegoilta sekä yhteistä kehitystyötä Eerikkilän kilpailu- ja palvelukyvyn parantamiseksi. Historiaa ja Eerikkilän henkeä kunnioittaen tietenkin.”

 

 

 

Sipin kukitus hlöinfo

Eerikkilä työnantajana

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen