Futsalin yläkoululeiriltä Suomen mestareiksi

22.05.2024

 

Johannes Kara ja Bastian Lindberg hurahtivat futsaliin toden teolla heti lajin ensikosketuksen jälkeen. Molemmat nuoret miehet pelasivat jo entuudestaan jalkapalloa, kun heitä kysyttiin myös futsalin pariin. Käpylän Pallon P15-ikäluokassa futsalia pelaavat Johannes ja Bastian huomasivat pian, että futsal olisi heidän ykköslajinsa.

”Rakkaus lajiin syntyi melkein heti ensimmäisissä treeneissä. Panostan futsaliin, mutta koska kausi on niin lyhyt, pelaan myös futista”, Kara kertoo.

Yläkoululeirityksen hakuaika jatkuu 31.5. asti.

Heidän joukkueensa voitti keväällä ikäluokkansa Suomen mestaruuden ja edellisvuonnakin joukkue ylsi jo SM-hopealle. Karan mukaan yksi iso merkittävä asia henkilökohtaiselle ja joukkueen menestykselle on ollut yläkoululeiritykseen osallistuminen. Joukkueesta onkin ollut yläkoululeirityksellä mukana tänä lukuvuonna seitsemän pelaajaa.

”Olen saanut uutta oppia omaan urheilijan arkeen. Ei riitä, että vetää laji- ja fysiikkatreenit täysillä. Myös elämäntaidot, säännöllinen ateriarytmi ja riittävä uni ovat osa urheilijan laadukasta arkea. Lisäksi yläkoululeireillä on saanut äärimmäisen laadukasta valmennusta maalivahtivalmentaja Petteri Lehtisen johdolla”, itsekin maalivahtina pelaava Kara kehuu.

Myös Bastian Lindberg kokee saaneensa yläkoululeireiltä tukea erityisesti kokonaisvaltaiseen urheilijan arkeen hyvien valmentajien johdolla.

”Koen, että kaikki joukkueestamme mukana olleet pelaajat ovat kehittyneet yläkoululeirityksen aikana tosi paljon. Meillä oli pitkään tavoite voittaa Suomen mestaruus ja nyt se sitten toteutui. Yläkoululeiritys sopi itselleni tosi hyvin. Tapahtumissa sai henkilökohtaista palautetta valmentajilta ja niiden aikana jäi hyvin aikaa myös koulutehtävien tekoon. Olen kuullut, että joku on tehnyt Eerikkilässä kokeitakin.”

 

Taktisuus ja vauhti kiehtovat

Johannes Kara kertoo viihtyneensä yläkoululeireillä niin hyvin, että hän on suorittanut siellä myös koulun työelämään tutustumisjakson.

”Olin tetissä Eerikkilässä sekä kasi- että ysiluokalla. Sain olla mukana erilaisissa tapahtumissa ja osallistuin muun muassa pelien kuvaamiseen sekä pyykinpesuun pyykkituvalla. Jussi on ollut aivan mahtava tyyppi. Hän ymmärtää lajia ja hänen kanssaan on helppo jutella muustakin elämästä. Hyvä äijä”, Kara tiivistää kokemuksensa Eerikkilän yläkoululeireistä vastaavasta Jussi Tuomisesta.

Karan ja Linbergin mukaan futsalissa lajina on parasta muun muassa pelin kova tempo sekä taktisuus.

”Kentällä on oltava koko ajan liikkeellä. Peliin kuuluu paljon taktisia juttuja, jotka on tiedettävä jo ennen kuin menee kentälle”, Lindberg kuvailee.

 

Kehittymisen seurantatapahtuma pilotoitu

Karan ja Lindbergin valmentajana Käpylän Pallossa toimiva Kalle Hakkola on työskennellyt futsalin parissa kymmenen vuoden ajan. Viimeiset kaksi vuotta hän on ollut mukana myös KäPan futsal-projektissa, jossa seura on panostanut suunnitelmallisesti futsaltoiminnan kehittämiseen. Hakkolan mukaan seuralla on paljon pelaajia, jotka ovat valinneet päälajikseen juuri futsalin.

”Vuonna 2009 syntyneiden ikäluokka on ollut kaikkein innostunein, ja siitä he saivat palkinnoksi Suomen mestaruuden.”

Futsalin ensimmäinen kehittymisen seurantatapahtuma pidettiin P15-ikäluokalle tammikuussa Eerikkilässä. Konseptista on tarkoitus muodostaa säännöllinen toimintamalli, joka jatkuu vuoden 2025 puolella. Kalle Hakkola oli joukkueensa kanssa mukana ensimmäisessä tapahtumassa ja hänen mukaansa kokemus oli lupaava.

”Konsepti antaa aina tapahtuman aikana muutaman päivän aikaa kehittää pelin ja pelaajien eri osa-alueita. Tammikuu oli hyvä startti, mutta mielestäni tapahtuma lipsahti osalta joukkueista vain turnaukseksi, mitä en missään nimessä toivoisi sen olevan.”

Hakkola sanoo kaipaavansa tuleviin tapahtumiin lisää erityisesti valmentajakoulutuksia ja pelaajakehityksen tukemiseen liittyvää sisältöä.

”Eerikkilän rooli futsalin kotina on tosi tärkeä. On junioreille henkisesti tosi tärkeää saada kokemus tapahtumasta ja paikasta, jossa toimitaan futsalin ehdoilla. Sellaisia mahdollisuuksia ja paikkoja ei hirveän montaa ole. Toivottavasti tämä arvo ymmärretään. Uskon, että tähän suuntaan ollaan menossakin.”

 

Lisää kilpailullisuutta ja valmentajakoulutusta

Futsalin tulevaisuuden kannalta Kalle Hakkola sanoo lajin tarvitsevan vielä rutkasti lisää kilpailullisuutta, jotta potentiaaliset lajin huiput saadaan pysymään lajin parissa.

”Toiminta rakenteellistuu koko ajan, mikä auttaa kehittämään niin lajia kuin pelaajia. Varmaankin lajin suurin haaste on saada lisää pelaajia. Futsalin pariin ei kuitenkaan välttämättä tarvitse tulla kovin nuorena ja sen voisi hyvin valita päälajikseen vasta 14-15-vuotiaana. Joillakin pienemmillä paikkakunnilla tällainen mahdollisuus onkin jo olemassa.”

Hakkola peräänkuuluttaa valmentajakoulutuksen merkitystä myös lajikehityksen näkökulmasta.

”Jos ei ole lajia ymmärtäviä valmentajia, on vaikeaa kehittää kokonaisuutta. Omatkin silmät avautuivat vasta, kun aloin käydä koulutuksissa. Futsalhan ei ole jalkapalloa. Lajilla on enemmän yhtymäkohtia esimerkiksi koripallon kuin jalkapallon kanssa. Futsal on taktisesti tosi erilainen. Lisäksi se on monipuolinen, superintensiivinen ja jännittävä”, Hakkola luettelee.

 

Oletko kiinnostunut futsalin yläkoululeirityksestä? Hae mukaan ensi lukuvuodelle 31.5. mennessä.

futsalleiri2

Yläkoululeiritykset

Järjestämme yläkoululeiritystä futsalissa, jalkapallossa ja salibandyssa.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen