Henkilöstönimityksiä Eerikkilän urheilun ja koulutuksen tiimiin

06.07.2020

Elisa Hakamäki aloittaa Eerikkilä Sport & Outdoor Resortin fyysisen valmennuksen asiantuntijana ja Linda Nieminen urheilun ja koulutuksen koordinaattorina. Molemmat tehtävät olivat avoinna Eerikkilän sisäisessä haussa ja molemmat toimenkuvat ovat uusia.

Eerikkilän urheilusta ja koulutuksesta vastaava johtaja Hannele Forsman kertoo olevansa tyytyväinen molempiin rekrytointeihin.

”Pystymme näiden tehtävien avulla vahvistamaan osaamistamme sekä kehittämään sisäistä, yhteistyötä tukevaa toimintatapaa.”

Elisa Hakamäki on työskennellyt aiemmin Eerikkilän fyysisen valmennuksen vastaavana henkilönä. Hän opiskelee Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteellisessä tiedekunnassa pääaineenaan valmennus- ja testausoppi, keskittyen opinnoissaan erityisesti jalkapallon fyysiseen harjoitteluun.

”Odotan innolla tulevia työtehtäviä. Monet joukkueet ovatkin tulleet jo tutuksi ja olen hyvin motivoitunut jatkamaan yhteistyötä heidän kanssaan”, syksyllä opinnoistaan valmistuva Elisa Hakamäki sanoo.

Linda Nieminen on työskennellyt Eerikkilässä asiakaspalvelutehtävissä palattuaan sitä ennen Suomeen kahdentoista Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen.

”Koen sopivani hyvin uuteen rooliini, jossa pääsen koordinoimaan erilaisia tapahtumia ja toimimaan linkkinä urheilun ja koulutuksen sekä muun muassa myynnin, markkinoinnin ja viestinnän välillä. Odotan myös mielenkiinnolla, minkälaiseksi tämä uusi työtehtävä lopulta muodostuu”, tradenomin koulutuksen omaava Linda Nieminen kertoo.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen