Huuhkaja- ja Helmaripolun uuden konseptin kokeilu onnistui hyvin

16.11.2024

Huuhkaja-ja Helmaripolun nuorimman ikäluokan eli 10-vuotiaiden syksyn tapahtumat järjestettiin uudella konseptilla. Otteluita pelattiin tapahtumissa 7vs7- ja 4vs4 -pelimuodoilla sekä erikokoisilla kentillä.

Eerikkilän jalkapallopalveluiden palvelupäällikkö Antti Kekkonen kertoo, että pelimuotokokeilu onnistui erittäin hyvin.

“Saimme positiivista palautetta niin pelaajilta kuin valmentajilta. Erityisen tyytyväisiä oltiin 4vs4 -peleihin, joissa pääsimme ydinasioihin hienosti kiinni eli paljon maalintekotilanteita ja maalinestämistä. Kiitos seuroille, pelaajille ja taustoille positiivisesta asenteesta uuden kokeilussa ja rakentavista kommenteista tapahtuman aikana sekä palautekyselyssä tapahtuman jälkeen.”

Kekkosen mukaan myös tavoite lapsilähtöisyydestä ja pelille heittäytyvistä lapsista sai myös positiivisen vastaanoton. Tapahtumassa ei esimerkiksi ollut laisinkaan tuomareita, mikä koettiin pääosin onnistuneeksi. ”Muutamilta valmentajilta tuli myös kommentteja, joissa erityisesti 7vs7 -peleihin olisi kaivattu pelinohjaajaa.”

Kehuja sai myös vaihtopelaajille ottelujen aikana olleet harjoitteet ja pienpelit. Erityisesti 7vs.7-pelien yhteydessä toteutettu 1vs1- ja 2vs2 -harjoittelupiste koettiin hyväksi.

”Tarvitsemme lisää maalintekotilanteita ja lisää vauhtia. Jalkapallo on kompleksinen peli, mutta 10-vuotiaissa meidän ei tarvitse puhua siitä, kuinka joukkue puolustaa matalassa blokissa vaan esimerkiksi siitä, kuinka pelaajat pystyvät puolustamaan paremmin erilaisissa 1vs1-tilanteissa”, Kekkonen taustoittaa.

Hänen mukaansa joukkueiden ja pelaajien väliset isot tasoerot tulivat esiin erityisesti 4vs4 -otteluissa.

“Monelle valmentajalle tuli hyvänä herätyksenä pelaajien taitotaso, vaikka tietäänkään ei ole mukava hävitä isonumeroisesti. Pienemmillä pelaajamäärillä pelaajat eivät pysty piiloutumaan kentällä ja turvautumaan kollektiiviin.”

“Vähintään 20 tunnin viikoittainen kokonaisliikuntamäärä ja omatoiminen harjoittelu pallon kanssa ovat ytimessä, jotta meiltä tulee jatkossa entistä enemmän parempia pelaajia. Kannustamme myös viemään pihapelikulttuuria jälleen lasten arkeen mukaan.”

 

Vanhempien liikunnallisella esimerkillä valtava merkitys

Tapahtumien aikana pidettäviin vanhempien koulutuksiin osallistui lähes 100 huoltajaa. Koulutuksen teemana oli ”vanhempi jalkapalloilevan lapsen tukena”. Erityisenä näkökulmana oli vanhempien merkitys urheilijaksi kasvattamisessa.

”Oli hieno nähdä paikalla runsas joukko aiheesta kiinnostuneita vanhempia. Vanhemmilla on luonnollisesti aito halu auttaa ja tukea harrastavaa lasta, mutta kaikilla ei kuitenkaan välttämättä ole omakohtaista kokemusta urheilusta ja lajin vaateista. Siksi on hyvin tärkeää, autamme perheitä ymmärtämään ja oivaltamaan mitä pitkäjänteinen urheilijaksi ja jalkapalloilijaksi kasvaminen vaatii”, Palloliiton lasten valmennuksen projektipäällikkö Jani Tulehmo kertoo.

Hän muistuttaa, että liikunnalliset tavat ja tottumukset voidaan oppia lapsena perheen arjessa tehtävien valintojen, urheilullisten arvojen ja aikuisten esimerkin kautta.

”On tärkeää ymmärtää, että esimerkiksi pelkästään koulumatkojen ja harjoituksiin liikkumisen kulkumuotovalinnat vaikuttavat viikkotasolla aktiivisuuden määrään valtavasti – hyvässä tai pahassa. Perheissä olisi hyvä tietoisella tasolla pohtia, että miten oman perheen arkirytmi, tavat ja tottumukset tukevat liikunnallisuuteen kasvamista. Onko perheessä esimerkiksi yhteisiä hetkiä liikkumiseen ja pelailuun tai miten harjoituksiin kuljetaan.”

Vanhempien liikunnallisella esimerkillä, harjoittelemista arvostavalla kannustuksella sekä sinnikkyyttä korostavalla kasvatusasenteella, on kaikilla oleellinen merkitys harjoitettavuuden suotuisalle kehittymiselle urheilun vaateisiin.

UEFA  Youth B ja Lasten valmentaminen (VAT) -KOULUTUS 2022 2

Huuhkaja- ja Helmaripolku

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen