JET + VEAT -koulutus alkoi – ensimmäisenä teemana itsensä johtaminen

27.12.2021

Jalkapalloseurojen toiminnanjohtajille sekä valmennuspäälliköille ja urheilutoimenjohtajille suunnattu JET + VEAT -koulutus on alkanut. Kymmenen koulutuksessa mukana olevaa seuraa pääsi pohtimaan ensimmäisellä lähijaksolla erityisesti itsensä johtamiseen liittyviä kysymyksiä.

“Ensimmäisen jakson avaintavoitteita oli pysähtyä miettimään ja työstämään  omaa itseään. Lähdimme hakemaan vastauksia mm. seuraaviin: Käytänkö aikaani arvojeni mukaisesti, mihin työaikani menee ja minkälainen on kokonaiselämäni tasapaino. Minkälainen olen itse, miten toimin muiden kanssa, miten muiden olisi hyvä toimia minun kanssani ja missä asioissa haluan itseäni kehittää”, koulutuksen ideoija ja kouluttaja Kyösti Lampinen luettelee.

FC Futuran junioreiden valmennuspäällikkö Emil Vaara ja toiminnanjohtaja Janne Ekman arvioivat ensimmäisen koulutusjakson jälkeen saaneensa odotuksilleen vastinetta.

”Tavoitteenamme oli päästä kehittämään itseämme johtajina ja se täyttyi ensimmäisellä lähijaksolla.  Uskomme, että koulutus kokonaisuudessaan tulee antamaan meille työkaluja myös seuramme kehittämiseen yhä toimivammaksi ja paremmin johdetuksi.”

Ilveksen jalkapallojaoston toiminnanjohtaja Matti Anttonen sekä urheilutoimenjohtaja Janne Räsänen kertovat seuran tarttuneen mahdollisuuteen osallistua yhdistettyyn koulutukseen erityisesti siksi, että siinä pääsee sparrailemaan omaa toimintaa myös muiden seurojen kanssa.

”Itsensä johtamisen ympärille rakennettu ensimmäinen lähijakso herätti meissä paljon ajatuksia ja vahvisti samalla suuntaa, johon haluamme myös Ilveksen kehittyvän työnantajana. Itsetuntemuksen kasvattaminen, oman arvomaailman tunteminen ja tavoitteiden asettaminen näistä lähtökohdista on polku, jonka läpikäymistä rohkaisen kaikille”, Anttonen summaa.

JET+VEAT -koulutuksen tavoitteena on seuran hallinnosta ja urheilusta vastaavien henkilöiden yhteistyönä kehittää seuran toimintaa, jotta se voi saavuttaa itselleen asettamia tavoitteita tuloksellisesti ja vaikuttavasti. Samalla koulutukseen osallistuvat kehittävät omia johtamistaitojaan, seuran tiedolla johtamisen prosessit kehittyvät ja sitä kautta myös tulokset paranevat.

“Tätä päämäärää olemme tavoittelemassa puolentoista vuoden prosessilla, jonka vaiheet ovat itsensä, työyhteisön ja toimintakulttuurin johtaminen sekä kehittäminen”, Lampinen kiteyttää.

Käynnissä oleva koulutuksen pilottijakso toteutetaan yhteistyössä Palloliiton, Hämeen ammatti-instituutin ja Eerikkilän kesken. Ensimmäisessä koulutuksessa on mukana kymmenen seuraa eli yhteensä kaksikymmentä opiskelijaa.

Lue lisää koulutuksesta täältä.

Kuvia ensimmäiseltä lähijaksolta:

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen