Miisa Turunen T18 Winter Cupissa: “Täysillä joutui vääntämään”

05.01.2024

Miisa Turusella on takana aikuisten arvokisat ja edessään alle 19-vuotiaiden MM-kotikisat. Kuva: Anssi Koskinen

 

T18 Winter Cup -tapahtumassa nähtiin myös aikuisten MM-kisakokemusta, kun Lappeenrannan NST:n kasvatti, 18-vuotias Miisa Turunen, osallistui jälleen tauon jälkeen nuorten MAAJOUKKUETIE-tapahtumaan.

Ylivoimaisesti Winter Cupin pistepörssin voittanut ja turnauksen nimiinsä pokannutta Team Kilpeläistä edustanut Miisa Turunen kertoi nauttineensa päästyään pelaamaan jälleen oman ikäistensä pariin.

”Tämä tapahtuma oli siinä mielessä vähän erilainen, että mukana oli itselle monta uutta vastustajaa. Nyt oli nuorempia myös nyt mukana. En ole varmaan vuoteen ollut näissä tapahtumissa, oli kiva jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin”, toukokuisiin alle 19-vuotiaiden MM-kotikisoihin tähtäävä Turunen juttelee.

Winter Cupin ottelut olivat Turusen mukaan kovatasoisia.

”Pelissä tietty huomaa vähän eroa naisten ja nuorten välillä, tempo ja semmoinen kypsyys on naisissa edellä. Mutta sanoin muutamalle pelikaverillekin, että yllättävän kova taso oli nyt täälläkin, vaikka mukana on kokemattomampia pelaajia. Täysillä joutui vääntämään koko ajan.”

Miisa Turunen sanoo pistäneensä myös merkille, että pelien tempo on kasvanut viime vuosina.

”Pelaajat ovat tosi nopeita, tempo on kehittynyt paljon viime vuosina. Lisäksi fyysisyys on noussut esille. Joskus on tuntunut, että varotaan kaksinkamppailuissa, mutta nyt oli ihan eri meininki ja sai vääntää kulmissakin ihan tosissaan. Mielestäni myös peliälyllisesti pelaaminen on mennyt eteenpäin, pelissä on enemmän ideaa”, Turunen kehuu.

Useamman vuoden MAAJOUKKUETIE-polkua läpi käynyt Turunen sanoo toiminnan auttaneen häntä itseään kehittymään erityisesti siksi, että tapahtumissa on päässyt pelaamaan oman ikäluokan parhaimmistoa vastaan. Toiminnan kautta on  myös päässyt työskentelemään erilaisten pelaajien ja valmentajien kanssa.

”Sitä kautta on tullut kehitystä ja saanut erilaista näkemystä asioihin. Toiminnassa on vuosien varrella käyty läpi myös esimerkiksi unen ja ravinnon merkitystä.”

Myös testien tekeminen on tullut Turuselle tutuksi. Tuoreimmassa tapahtumassa hän pääsi testaamaan itseään nopeudessa, ketteryydessä sekä muutamassa lajitestissä.

”Siihen nähden meni ihan hyvin, etten ole kesän jälkeen treenannut nopeutta. Tulos vähän parantuikin, kuten myös muut testitulokset. testien avulla on ihan kiva päästä mittaamaan itseään ja näkemään kehityksen edellisiin tuloksiin. Se tuo motivaatiota ja samalla näkee, mitä pitää kehittää jatkossa.

Vaikka naisten MM-kisat ovat jo takana päin, on Turusella tähtäimessään vielä muita tavoitteita kaudelle. Turunen johtaa F-liigan pistepörssiä ylivoimaisesti ja hänen joukkueensa SaiPa keikkuu hyvissä asetelmissa sarjataulukon keskivaiheilla.

”Kevään viimeiset pelin on tietenkin ne tärkeimmät ja on hienoa päästä seurajoukkueenkin kanssa niitä pelaamaan. Junnujen kisat tulevat olemaan itselle viimeiset, odotan kyllä innolla että pääsen pelaamaan ja vielä Suomessa. Kokemus on varmasti ainutlaatuinen”, hän uskoo.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen