Mikko Pohjola Eerikkilän tutkimus- ja kehitysjohtajaksi, Erkki Valla jalkapallopalveluiden päälliköksi

06.11.2020

Mikko Pohjola (vas.) aloittaa Eerikkilän tutkimus- ja kehitysjohtajana ja Erkki Valla jalkapallopalveluiden päällikkönä.

 

Mikko Pohjola aloittaa Eerikkilän tutkimus- ja kehitysjohtajana 1.12. Erkki Valla aloittaa jalkapallopalveluiden päällikkönä 9.11. alkaen Mika Laurikaisen siirtyessä TPS:n urheilutoimenjohtajaksi.

Mikko Pohjolan vastuulla tulee olemaan Eerikkilän urheiluun ja koulutukseen liittyvän tutkimus- ja kehitystoiminnan johtaminen ja kehittäminen. Pohjolan keskeisenä tehtävänä on toteuttaa ja kehittää kehittymisen seuranta -konseptia yhdessä Eerikkilän strategisten kumppaneiden, Palloliiton ja Salibandyliiton, kanssa. Konseptiin kuuluu olennaisena osana myös sähköisten palveluiden, kuten MyE.Wayn, kehittäminen.

Tiedolla johtaminen on olennainen osa Eerikkilän urheilun ja koulutuksen prosesseja ja digitaalisuus muuttaa jatkuvasti toimintaympäristöä.

”Vaatimustaso kasvaa koko ajan niin talon sisällä kuin asiakasrajapinnassa ja jotta voimme tulevaisuudessakin olla tuloksistamme tunnettuja, meillä on oltava talossa vahvempaa tiedolla johtamisen osaamista. Näin voimme jatkossakin auttaa suomalaista jalkapalloa ja salibandya voimaan hyvin, kehittymään ja menestymään”, Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen sanoo.

Diplomi-insinöörin (tuotantotalous), filosofian tohtorin (ympäristöterveys) ja liikuntatieteiden maisterin (biomenkaniikka) tutkinnot omaava Mikko Pohjola tulee Eerikkilään Kisakallion urheiluopiston ohjelmajohtajan tehtävistä. Sitä ennen hän on toiminut mm. Santasport Lapin urheiluopiston valmennuskeskuspäällikkönä ja tutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Petri Jakonen iloitsee Pohjolalla olevan annettavaa tiedolla johtamiseen koko talon perspektiivistä katsoen.

”Kulunut vuosi on osoittanut, että tiedolla johtaminen on tullut jäädäkseen. Jatkuvat kehitykseen liittyvät asiat on myös oltava jonkun henkilön vastuulla ja olen ylpeä, että saimme juuri Mikon tähän tehtävään.”

Mikko Pohjolaa kiehtoo uudessa työssä erityisesti mahdollisuus päästä rakentamaan jotain uutta ja mielenkiintoista urheilukentälle sekä vaikuttamaan siihen, mihin suomalainen urheilu kehittyy.

”Käytännön tekeminen tutkimuksen avulla tehtävään tiedonhankintaan ja tiedolla johtamiseen yhdistyvät tässä työssä. Juuri tämän tyyppistä mahdollisuutta olen joskus itsekseni toivonut ja nyt se tuli tarjolle hieman jopa odottamatta.”

”Eki tietää seurojen tarpeet ja vaatimustason”

Pitkän kokemuksen jalkapallon parista mm. KäPan ja HJK:n valmennuspäällikkönä omaava Erkki Valla aloittaa Eerikkilän jalkapallopalveluiden päällikkönä. Valla valittiin tehtävään Mika Laurikaisen siirtyessä kotikaupunkiinsa Turkuun TPS:n urheilutoimenjohtajaksi.

”Mika on johdattanut Eerikkilän uuteen suuntaan yhteistyössä Palloliiton kanssa. Ymmärrämme täysin, että hän haluaa käyttää mahdollisuuden työskennellä kotikaupunkinsa seuran hyväksi. TPS saa erinomaisen ihmisen organisaationsa”, Petri Jakonen sanoo.

”Pystyin hyödyntämään Eerikkilässä omaa urheilupuolen kokemustani ja saimme yhdessä tietyt rakenteet tehtyä. Toivon, että seuraajani pääsee luontevasti jatkamaan siitä. Eerikkilä on suhtautunut nopeaan lähtööni erittäin joustavasti ja ammattitaitoisesti”, Laurikainen kiittelee.

Erkki Valla ottaa vastuun Eerikkilän jalkapallopalveluista 9.11. alkaen.

”Eki tietää nuorten jalkapallossa niin kotimaisten kuin kansainvälisten seurojen tarpeet ja vaatimustason. Hän on ollut seuranäkökulmasta katsoen alusta alkaen mukana kehittämässä Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seuranta -konseptia”, Jakonen iloitsee.

Erkki Valla iloitsee ottavansa uuden pestinsä vastaan nöyrästi, mutta täynnä energiaa.

”Eerikkilä on ollut minulle kuin toinen koti viimeisen vuosikymmenen aikana. Elän ja hengitän huippu-urheilua ja tässä tehtävässä pääsen tekemään töitä sen eteen hieman uudella kulmalla verrattuna aiempiin tehtäviini. Eerikkilässä asiat ovat jo hyvällä mallilla, mutta kuten huippu-urheilussa, rimaa voi aina korottaa. Tärkein tehtävämme on Palloliiton ja seurojen kautta auttaa tyttö- ja poikajunioreita kehittymään ja menestymään.”

 

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen