Petri Kettunen jatkaa Tshekin salibandymaajoukkueen peräsimessä ensi vuoden joulukuulle siirtyneihin MM-kisoihin asti ja jää pois Eerikkilän salibandypalveluiden päällikön tehtävistä.
Kettunen aloitti työnsä Eerikkilässä osa-aikaisena toimiessaan vielä Tshekin maajoukkueluotsina. Hänen tarkoituksenaan oli jatkaa työtä Eerikkilässä päätoimisesti alun perin tämän vuoden joulukuulle suunniteltujen MM-kisojen jälkeen. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi koronapandemian siirrettyä kisoja vuodella eteenpäin. Koska päätoimisen työn tekeminen Eerikkilässä ei ollut mahdollista samaan aikaan Tshekin maajoukkueen valmentamisen kanssa, joutui Kettunen valinnan eteen.
”Eerikkilässä on hieno ympäristö ja kivat ihmiset työskennellä. Lojaalisuus pelaajia ja joukkuetta kohtaan painoivat valinnassani kuitenkin niin paljon, että päätin jatkaa Tshekin maajoukkueessa kisoihin asti”, Kettunen perustelee.
Eerikkilän uuden salibandypalveluista vastaavan päällikön tehtävän täyttäminen ratkaistaan lähiaikoina Salibandyliiton kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen.