Haemme valmennuksen ja valmentajakoulutuksen lähtökohdista rakennetulle sähköiselle kehittämis- ja oppimisympäristölle eli MyE.Way-järjestelmälle tuoteomistajaa (Product Owner) vastaamaan MyE.Way-palvelun kehittämisestä ja ylläpidosta. MyE.Way on jalkapallon ja salibandyn pelaajakehitysjärjestelmä, jonka monipuolisia ominaisuuksia voidaan hyödyntää pelaajan kokonaisvaltaisessa kehittymisen seurannassa ja kehittämisessä sekä erilaisten koulutusprosessien tukena.
Eerikkilä on olemassa, jotta ihmiset ja yhteisöt voisivat hyvin ja menestyisivät. Ydinfilosofiamme perustuu ajatukseen, että todellisen menestyksen juuret ovat hyvinvoinnissa. Haluamme, että jokainen löytää oman ainutlaatuisen pelipaikkansa ja näin myötävaikuttaa omalla toiminnallaan koko yhteiskuntaan. Tässä suhteessa emme tee eroa pelaajan, valmentajan, johtajan tai työntekijän välillä, jokaisen rooli on elintärkeä.
Onko sinulla korkea työmoraali ja tunnetko rakkautta jalkapalloon, futsaliin ja salibandyyn? Saatat löytää oman paikkasi Eerikkilästä, jos olet huolellinen, suunnitelmallinen ja sinulla on halua saada työt valmiiksi ja tuloksia aikaan. Sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot, kykenet kohtaamaan asiakkaita ja kollegoita ystävällisesti sekä empaattisesti. Voit olla jo kokenut asiantuntija tai vasta kasvamassa tulevaisuuden haasteisiin.
Nykyisen palvelupäällikön siirtyessä uusiin tehtäviin etsimme sinua,
MyE.Way Tuoteomistaja (Product Owner)
varmistamaan järjestelmän sujuvan tuotantokäytön sekä onnistumisen uusien toiminnallisuuksien määrittely- ja toteutustyössä.
Tehtävänkuvaasi kuuluvat
- MyE.Way-palvelun ja sen kehitystyön kokonaisvastuu
- Tuoteomistajan roolissa kehitystyön aktiivinen ohjaaminen ja käytännön yhteistyö Turun ammattikorkeakoulun kehitystiimin kanssa
- Päävastuu tuotteen vaatimusten hallinnasta ja kehitysmenetelmien tehokkuudesta
- Päävastuu kehitystyössä aktiivisesti olevien ominaisuuksien sekä lyhyen aikavälin uusien tarpeiden priorisoinnista
- Osallistuminen tuotteen pitkän aikavälin roadmap-suunnitteluun
- Kokonaisvastuu tuotteen ominaisuuksien konseptisuunnittelusta
- Aktiivinen osallistuminen ja osavastuu palvelutason (sis. SLA), käyttäjätuen ja käyttäjäkoulutusten valmistelutyöhön sekä käytännön prosesseihin
Tehtävä on hybridityötä. Tehtävässä onnistuminen edellyttää ajoittain fyysistä paikallaoloa myös Turun ammattikorkeakoulun tiloissa yhdessä kehitystiimin kanssa.
Odotamme sinulta
- Kokemusta tuoteomistajan roolista, vaatimusmäärittelystä, konseptisuunnittelusta sekä osallistumisesta digitaalisen tuotteen roadmap- ja releasetyön suunnitteluun
- Kokonaisymmärrystä tietojärjestelmistä ja niiden hyödyntämisestä, ITIL-käytäntöjen hallintaa tai vastaavaa osaamista, sisältäen esimerkiksi eri tuotehallinnan prosessimäärittelyt
- Osaamista fasilitoida työpajoja erilaisten asiakokonaisuuksien paremmaksi hahmottamiseksi
- Osaamista jalostaa useista lähteistä kerättyä tietoa konseptisuunnitelmiksi
- Hahmotuskykyä ja viestintäosaamista tarpeiden muuttamisesta teknisiksi toiminnoiksi
- Yhteistyökykyä ja tiimityötaitoja
- Ratkaisukeskeisyyttä ja kykyä itsenäiseen vastuulliseen työskentelyyn
- Tuntemusta asiakaspalvelu- ja tiketöintijärjestelmistä (esim. JIRA/Confluence)
- Halua kehittää asiakaskokemusta
Arvostamme lisäksi jalkapallo- ja/tai salibandytaustaa tai muun urheilun tuntemusta sekä kiinnostusta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittämiseen. Kerro meille myös, mitä erityistä osaamista sinä tuot tiimiimme!
Tarjoamme sinulle
- mielenkiintoisen haasteen ainutlaatuisessa ympäristössä ja positiivisessa ilmapiirissä
- monipuolisen asiantuntijaverkoston työssä onnistumisen tukemiseksi
- monipuoliset henkilöstöedut (mm. Eerikkilän liikuntatilojen käytön, Smartum-liikunta- ja kulttuuriedun, laajat työterveyspalvelut)
- mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön
Lähetäthän hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 10.1.2025 mennessä.
Työ alkaa: Työ alkaa viimeistään 1.2.2025, mutta täytämme paikan heti oikean henkilön löydettyämme. Työsuhde: Työ on määräaikainen ja jatkuu 31.12.2026 asti. Palkkaus: Sopimuksen mukaan. Hakuaika: 10.1.2025 asti.
Lisätietoja tehtävästä antaa MyE.Way-tuotejohtaja Tommi Aaltonen puhelimitse to 2.1. klo 13-14, pe 3.1. klo 11-12, ti 7.1. klo. 9.30-11.30 p. 040 581 9626 tai sähköpostitse tommi.aaltonen@eerikkila.fi.