Seurat mukaan Huuhkaja- ja Helmaripolun tahtotilan kirkastamiseen

23.01.2023

Palloliiton ja Eerikkilän tavoitteena on yhdessä seurojen kanssa luoda Huuhkaja- ja Helmaripolulle visio ja arvot sekä kirkastaa yhteistä tavoitetilaa. Ensimmäisessä tapaamisessa olivat paikalla tasojen 4-5 seurat, jonka jälkeen pidettiin yhteinen tilaisuus tasojen 1-3 seuroille. Tahtotilan kirkastaminen etenee vaiheittain kevään aikana.

Huuhkaja- ja Helmaripolun tasojen 4-5 seurat, Suomen Palloliitto ja Eerikkilä ovat käynnistäneet yhteisen prosessin, jonka tavoitteena on luoda Huuhkaja- ja Helmaripolun toiminnalle visio ja arvot sekä kirkastaa yhteistä tavoitetilaa.

Eerikkilässä järjestetyssä tilaisuudessa käytiin paljon kriittistäkin keskustelua ja saatiin paljon materiaalia jatkojalostettavaksi. Eerikkilän urheilun ja koulutuksen johtaja Hannele Forsman-Lampinen kertoo, että prosessi etenee vaiheittain kevään aikana ja myös Huuhkaja- ja Helmaripolun tasojen 1-3 seurat pääsevät vaikuttamaan sen työstämiseen. Visio, arvot ja yhteinen tavoitetila sekä niistä johdettu konkreettinen toimintamalli on tarkoitus saada määriteltyä kesään mennessä ja ottaa käyttöön vuonna 2024 alkavalla toimintakaudella.

”Olennaista on löytää yhdessä vastauksia siihen, miksi Huuhkaja- ja Helmaripolkua tehdään ja mitä haluamme saada sen avulla aikaan. On hienoa, että olemme nyt lähteneet työstämään asiaa seurojen kanssa ja kaikilla tuntuisi myös olevan tahtotila tehdä yhteistyötä.”

Forsman-Lampisen mukaan tästä eteenpäin on tärkeää löytää prosessi ja siihen konkreettiset toimenpiteet niin, että jokainen seura löytäisi toiminnasta ne omaan toimintaansa lisäarvoa tuovat asiat.

”Meillä ei ole aiemmin ollut yhdessä seurojen kanssa määriteltyä vastausta kysymykseen miksi, ja sen takia pienistä yksityiskohdista on välillä tullut isoja asioita. Meidän on pystyttävä luomaan riittävästi merkitystä toiminnalle. Silloin kaikki voivat hyväksyä sen, ettei jokainen yksityiskohta ole täysin optimaalinen juuri itselle, mutta kokonaisuus kuitenkin palvelee kaikkia mukana olevia seuroja ja suomalaista jalkapalloa.”

 

Ei varaa mustasukkaisuuteen

Ilveksen toiminnanjohtaja Matti Anttonen kuvailee prosessin käynnistänyttä ensimmäistä tapahtumaa onnistuneeksi. ”Kiitokset Eerikkilälle ja Palloliitolle hyvistä esityksistä ja fasilitoinnista, ne auttoivat pääsemään kiinni tärkeimpään kysymykseen, miksi Huuhkaja- ja Helmaripolkua tehdään. Itse uskon, että vain yhteistyön kautta saamme aikaan tuloksia suomalaisessa jalkapallossa, meidän ei ole varaa olla mustasukkaisia toisillemme”, Anttonen aloittaa.

VJS:n urheilutoimenjohtaja Sebastian Söderholm komppaa Anttosta.

”Meillä on yhteinen tahtotila kehittää toimintaa vielä nykyistä enemmän pelaajakehitystä tukevaksi. Toiminnasta on kyettävä tekemään niin houkuttelevaa, että jokainen suomalainen seura haluaa olla siinä mukana.”

HJK:n urheilu- ja kehitysjohtajan Miika Takkulan mukaan on erittäin tärkeää, että seurat, Palloliitto ja Eerikkilä istuvat yhdessä alas ja käyvät rakentavaa ja kriittistä keskustelua.

”Uskon yhteistyön voimaan, osaamista ei pidä lokeroida. Olemme nyt tärkeimpien pelaajakehityksen valintojen äärellä, mitkä ovat ne ensimmäiset asiat, joita meidän tulee tehdä saadaksemme muutoksen pelaajakehitykseen.”

FC Hongan valmennuspäällikkö Kimmo Eronen nostaa esiin tiedolla johtamisen merkityksen osana kokonaisuutta.

”Miten hyödynnämme käytettävissä olevat resurssit niin, että saamme tiedolla johtamisesta seurojen omaa arkea aidosti tukevan prosessin.”

Anttonen, Söderholm, Takkula ja Eronen nostavat lisäksi kaikki esiin koulujärjestelmän ja sen uudistustarpeen yläkouluvaiheessa olevien nuorien osalta.

”Miten pystyisimme integroimaan urheilun yläkouluikäisten huipulle tähtäävien nuorten arkeen ja koulunkäyntiin. Muissa maissa on jo painettu kaasua ja meillä on isot erot kurottavana umpeen.”

Palloliiton tutkimus- ja kehityspäällikkö Ville-Pekka Inkilä kertoo Palloliiton muutosprosessin ottaneen selkeitä askeleita eteenpäin yhteisen valtakunnallisen toiminnan rakentamisessa ja koko suomalaisen jalkapallon vahvistamiseksi.

”On luonnollista, ettemme ole vielä valmiita näin isossa muutosprosessissa, mutta suunta on hyvä. Palloliitto, Eerikkilä ja seurat haluavat kaikki viedä suomalaista jalkapalloa eteenpäin ja Huuhkaja- ja Helmaripolku on erittäin keskeinen työväline pelaajakehityksen seuraavien askeleiden ottamisessa. Yhdessä tekemällä meillä on mahdollisuus rakentaa myös muita ja esimerkiksi koulujärjestelmään liittyviä kokonaisuuksia linkittymään entistä paremmin pelaajakehitykseen.”

Huuhkaja- ja Helmaripolun kausi 2023 on potkaistu vauhdilla käyntiin. Kausi tulee huipentumaan jälleen marras-joulukuussa pelattaviin kansainvälisisiin turnauksiin. Tahtotilan kirkastaminen etenee vaiheittain kevään aikana.


 

Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on jalkapallon ja salibandyn sekä kaikkien omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut niin urheiluun, opiskeluun, yritystapahtumiin kuin luonto- ja liikuntaelämyksiin.

Eerikkilä toimii rohkeasti ja vastuullisesti hyvinvoinnin puolesta. Yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot ohjataan takaisin suomalaisen urheilun hyväksi. Kehitämme vuosittain yli 25 000 lapsen ja nuoren hyvinvointia seuratoiminnan kautta sekä autamme yli 40 000 henkilöä voimaan paremmin.

Eerikkilälle myönnettiin vuonna 2021 Green Key – sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Eerikkilä on myös yksi Suomen innostavimmista työpaikoista.

Eerikkilä sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa, kahden kansallispuiston kainalossa. Lue lisää sivuiltamme ja seuraa somekanaviamme: Facebook, Instagram, LinkedIn ja Twitter.

Huuhkaja- ja Helmaripolku 2022

Huuhkaja- ja Helmaripolku

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen