Elina Pennasesta Eerikkilä Sport & Outdoor Resortin Viestintapäällikkö

10.02.2020

Eerikkilän kasvaessa ja kehittyessä saamme joukkomme vahvistukseksi viestintäpäällikön.  Tehtävään on valittu Elina Pennanen. Hänen toimenkuvaansa kuuluu mm. uuden viestintästrategian jalkauttaminen viestinnän eri kohderyhmille, viestinnän kehittäminen ja sisällöntuotanto.

Elinalla on monipuolinen kokemus urheiluviestinnän eri rooleista ja lajitaustaa muun muassa jääkiekon parista. Hämeenlinnasta kotoisin oleva Elina aloittaa työnsä Eerikkilässä 2.3.2020.

”Olen erittäin innoissani päästessäni palaamaan liikunnan ja urheilun pariin. Eerikkilän huippuosaajat yhdistettynä loistaviin olosuhteisiin antavat mainiot lähtökohdat lähteä kehittämään viestintää yhdessä koko tiimin kanssa,” Elina kertoo.

Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen on tyytyväinen uuteen rekrytointiin.”Toiminnan kasvaessa ja laajentuessa sekä sisäisen että ulkoisen viestinnän vaatimuksen kasvavat. Saamme Elinasta erinomaisen osaajan vastaamaan Eerikkilän viestinnästä”, Petri sanoo.

Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on osaamisen kehittämisestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Olemme jalkapallon ja salibandyn valtakunnallinen valmennuskeskus. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut ja puitteet jalkapallon kehittämiseen sekä urheiluun, opiskeluun, yritystilaisuuksiin sekä luonto- ja liikuntaelämyksiin.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia