Uudella MyE.Way:lla jo yli 8000 käyttäjää

27.03.2024

Eerikkilän MyE.Way-tietopalvelun kehitystyö ja uuden version käyttöönotto kiihtyy. Järjestelmällä on nyt jo yli 8300 käyttäjää 48 eri seurasta.

MyE.Wayn käyttäjämäärä on kasvanut ja kasvaa edelleen uusien seurojen aloittaessa Huuhkaja- ja Helmaripolun tai salibandyn MAAJOUKKUETIE-toiminnan ja sitä kautta järjestelmän käytön vuoden 2024 aikana. Samaan aikaan palveluun on tuotu uusia toiminnallisuuksia, joten kokonaisuutena MyE.Wayn käyttö on lisääntynyt ja monipuolistunut.

Vuoden alussa MyE.Wayn tuotejohtajana aloittanut Tommi Aaltonen kertookin, että kehitystyössä on alkuvuoden aikana panostettu järjestelmän suorituskyvyn ja käytettävyyden parantamiseen.

”Eri valmennustoiminnan rooleihin liittyvien toiminnallisuuksien ja niiden käytettävyyden hiominen on koko tämän vuoden kehitystyön yksi iso fokusalue”, Aaltonen kertoo.

MyE.Wayn jouhevan käytön varmistamisen lisäksi järjestelmäkokonaisuuteen on tarkoituksena tuoda tämän vuoden aikana vaiheittain uusia toiminnallisuuksia. Eerikkilän MyE.Way-tiimin keskeinen tehtävä on tukea Palloliittoa ja Salibandyliittoa, jotta järjestelmä saataisiin määriteltyjen prosessien mukaisesti mahdollisimman laajasti ja laadukkaasti seurojen käyttöön. Järjestelmää käyttävien seurojen toivotaan käyttävän MyE.Wayta testitulosdatan sekä pelisuoritus- ja liikuntamääräarvioiden hallinnointiin liittojen määrittelemien kehitysprosessien mukaisesti.

”Laadukkaan ja vertailukelpoisen datan saaminen systemaattisesti järjestelmään on ensiarvoisen tärkeää. Sen perusteella mahdollistetaan syvempi analyysi pelin sekä pelaajien harjoittelun ja elämänhallinnan kehittymiseen liittyen. Palloliitossa ja Salibandyliitossa käytössä olevat tiedolla johtamisen strategiat ohjaavat tätä kehitystä”, Aaltonen jatkaa. Järjestelmään on lisäksi tulossa erillinen videoalusta kesään mennessä.

MyE.Way on palvellut jo pitkään pelaajien, valmentajien ja valmennuspäälliköiden sähköisenä kehittämis- ja oppimisympäristönä. Määrätietoisesti uuden järjestelmän tuotekehitykseen panostamalla Eerikkilä vastaa huippu-urheilun kasvaviin tiedolla johtamisen vaatimuksiin ja pyrkii tekemään tuotteesta entistäkin monipuolisemman ja toimivamman.

”Tuote, jota rakennamme, on monessa mielessä uniikki ja näemme siihen liittyen myös kansainvälisen kasvun mahdollisuuksia. Tekemisemme keskiössä on luoda lisäarvoa ydinasiakkaillemme eli jalkapallolle, futsalille ja salibandylle, mutta näiden lisäksi kiinnostusta ovat osoittaneet muutkin lajit. Lisäksi järjestelmässä on potentiaalia skaalautua tuotteeksi myös huippu-urheilun ulkopuolisille asiakasryhmille. Skaalautuminen ja kansainvälistyminen edellyttävät kuitenkin vielä lisäpanostuksia tuotteistamiseen”, Aaltonen selventää.

MyE.Way-palvelun uuden version kehitystyötä toteutetaan yhteistyössä Suomen Palloliiton, Suomen Salibandyliiton ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa.

Tommi Aaltonen johtamaan MyE.Way-palvelun kehitystä

Tavoitteena on vauhdittaa palvelun käyttöönottoa sekä kartoittaa muita potentiaalisia käyttömahdollisuuksia.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen