Eerikkilä täyttää tänään 75 vuotta

25.09.2024

Eerikkilä juhlii tänään syntymäpäiviään, sillä sen perustamisesta on kulunut tasan 75 vuotta.

Eerikkilän vihkiäisiä vietettiin syyskuun 25. päivä vuonna 1949. Tuolloin alueella oli vain silloinen opistorakennus eli nykyinen Villa Hirsihovi, rantasauna sekä yksi 62×105 m kokoinen jalkapallokenttä.

Nyt, 75 vuotta myöhemmin, Eerikkilästä on kasvanut koti suomalaiselle jalkapallolle, futsalille sekä salibandylle ja meillä vierailee vuosittain kymmeniä tuhansia lapsia ja nuoria sekä hyvinvoinnistaan kiinnostuneita aikuisia.

Olemme erityisen ylpeitä siitä, että yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot palaavat takaisin ydintoimintaan ja salibandyn, jalkapallon sekä futsalin kehittämiseen.

Eerikkilän 75-vuotista taivalta juhlitaan perjantaina 27.9. järjestettävän juhlagaalan merkeissä. Tuolloin myös muistetaan Eerikkilän historiaan merkittävästi vaikuttaneita henkilöitä.

 

Miten Eerikkilän tarina on kehittynyt vuosien aikana? Lue Eerikkilän historiasta.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen