E.Pod 20. Nuoren urheilijan hyvä arki – Kuuntele podcast

16.12.2022

Yläkouluikäisen urheilevan nuoren elämässä tapahtuu paljon. Mitä kaikkea kuuluu urheilevan nuoren riittävän hyvään arkeen? Mitä tarkoitetaan valintavaiheella ja mitä urheilijan itsensä kuin hänen ympärillään toimivien aikuisten kannattaa siinä erityisesti huomioida nuorta tukeakseen?

Jaksoa isännöi Eerikkilän ja Salibandyliiton kehityspäällikkö Miikka Lamu. Hänelle on saapunut vieraita Olympiakomiteasta. Laura Tast työskentelee asiantuntijana urheiluakatemiaohjelmassa ja kaksoisuratiimissä. Niin ikään asiantuntijana työskentelevän Pia Pekosen työnkuvaan kuuluu valmennustoiminta ja sen kehittäminen.

Olympiakomitean urheilijan polulla valintavaihe seuraa lapsuusvaihetta. Lapsi on kasvanut yläkoululaiseksi ja kodin, koulun sekä harrastuksen lisäksi elämään on tullut paljon lisää sisältöä esimerkiksi kavereiden myötä.

Miikka, Laura ja Pia keskustelevat jaksossa muun muassa valintavaiheen laatutekijöistä sekä siitä, miten niiden toteutumista voidaan tukea nuoren arjessa.

“Nuoren elämä on valtavaa muutosten aikaa. Tapahtuu kasvua, vastuunottamista omasta elämästä ja opiskelusta. Urheilu myös paineistuu eri tavalla, osalla lajeista tulee myös kansainvälistä kilpailutoimintaa mukaan. Aikuisen on oltava tukemassa ja aistimassa herkästi tunnelmaa”, Tast sanoo.

Minkälainen on kehittävä ympäristö nuorelle ja kumpaa Pia Pekonen haluaa nähdä valmentamisessa enemmän, kontrollia vai kaaosta?

“Tänä päivänä valmentamisen on oltava ihmislähtöistä toimintaa ja on todella tärkeää olla kiinnostunut nuoresta ja hänen elämästään.  Toiminta on tavoitteellista ja siinä vaaditaan laatua. Jos me saamme ihmiset syttymään meidän ympärillä, se tuottaa varmasti hyvää”, Pekonen aloittaa.

Kuuntele koko keskustelu podcastista sivuillamme, Spotifyissa tai Suplassa.

 

Kuuntele edellinen jakso: Huuhkaja- ja Helmaripolku pähkinänkuoressa


E.Pod – Urheilijan polku on podcast urheilusta ja urheilijaksi kasvamisesta.

Autamme yhdessä vieraidemme kanssa urheilevien lasten ja nuorten vanhempia ymmärtämään ja tukemaan lapsia urheilijaksi kasvamisen eri vaiheissa.

 

E.Pod-facebook-1200x628

Podcast urheilusta ja urheilijaksi kasvamisesta

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia