Eerikkilä tarjoaa jatkossakin Ekkono-metodin mukaista koulutusta ja valmennusta

27.11.2023


Eerikkilä hyödyntää jatkossakin Ekkono-metodia jalkapallon pelaaja- ja valmentajakoulutuksessa. Eerikkilä ja Soccer Services Barcelona sopivat vuoden jatkossa, mutta yhteistyötä on tavoitteena jatkaa myös pidemmällä aikavälillä.

Eerikkilän pelaaja- ja valmentajakoulutuksessa hyödynnetään jatkossakin kansainvälistä Ekkono-metodia, joka on jalkapallon pelinymmärtämisen kehittämiseen luotu menetelmä. Eerikkilä ja Soccer Services Barcelona sopivat yhteistyön jatkumisesta yhdellä vuodella, mutta molempien tavoitteena on saada myöhemmin aikaan pidemmän aikavälin sopimus.

”Olemme äärettömän iloisia jatkosopimuksesta, meille oli itsestään selvää että haluamme jatkaa yhteistyötä Soccer Services Barcelonan kanssa”, sanoo Eerikkilän jalkapallopalveluiden päällikkö Antti Kekkonen.

Sopimuksen myötä Ekkono Football Campit sekä kaikille avoin koulutuspolku Ekkono Pathaway saavat jatkoa. Seuraava Ekkono-koulutuspolku alkaa jo joulukuussa ja seuraavat leirit järjestetään joululoman aikana.

Kekkosen mukaan Ekkonon rooli on jatkossa yhä vahvempi osana pelin ymmärryksen kehittämiseen liittyvää koulutusta. Koulutuspolku tarjoaa jatkossa entistä paremmat perustiedot ja entistä laadukkaamman erikoistumisen sekä koulutustarjonnan kaikille motivoituneille jalkapallovalmentajille.

”Jalkapallo on kompleksinen peli, joten kun sitä pilkotaan pieniin osiin, sitä on helpompi ymmärtää, opettaa ja valmentaa. Viime kädessä tavoite on saada aikaan parempia pelaajia ja tätä tavoitetta auttaa se, kun valmentajat ymmärtävät peliä paremmin.”

Myös Soccer Services Barcelona on luonnollisesti tyytyväinen yhteistyön jatkumisesta.

“”Tiesimme jo lähes 10 vuotta sitten aloittaessamme yhteistyötä, että Eerikkilä on meille ihanteellinen kumppani ja oikea paikka valmentaa suomalaisia ​​valmentajia ja pelaajia Ekkono-menetelmällä. Myös meidän tavoitteenamme tällä yhteistyöllä on edistää suomalaisen jalkapallon kehittymistä kaikilla tasoilla”, sanoo Soccer Services Barcelonan toimitusjohtaja Miquel Farrerons.

”Valmennuskoulutustamme on tarjottu Suomessa Eerikkilässä jo sadoille valmentajille”, jatkaa Soccer Services Barcelonan projektipäällikkö Aitor Orive.

Mikä on Ekkono-metodi?

Ekkono on jalkapallon pelin ymmärtämisen opettamiseen erikoistunut valmennusmetodi, jonka ovat alun perin kehittäneet Soccer Services Barcelonan (SSB) Carles Romagosa ja David Hernandez.

Pelin ymmärtämisen opettaminen mahdollistaa älykkäiden pelaajien kehittämisen, jotka osaavat etsiä tietoa, pelata itsenäisesti ja tarjota erilaisia ​​ratkaisuja pelin eri ongelmiin. Pelin ymmärtäminen auttaa pelaajia myös sisäistämään paremmin, milloin ja miten käyttää fyysistä ja teknistä osaamistaan pelitilanteiden ratkaisemiseksi.

Eerikkilä tarjoaa myös Ekkono-metodin mukaista valmennuskoulutusta. Ekkono-koulutuspolku on nelitasoinen kokonaisuus, jonka sisältöjä on päivitetty vuodelle 2024. Taso 1 on kaikille avoin verkkokoulutus. Tasolla 2 on kolme eri jaksoa, joissa perehdytään tarkemmin Ekkono-metodiin ja siihen, miten alkaa kehittämään älykästä pelaajaa. Tason 2 koulutuksia on päivitetty vastaamaan paremmin valmentajien toiveita ja tarpeita sekä jalkapallon tämän hetken vaatimuksia. Tason 2 koulutuksista on käytävä vähintään kaksi ennen kuin voi edetä tasolle kolme.

Tasolla 3 on viisi eri jaksoa. 3.1 ja 3.2 koulutuksissa käydään läpi muun muassa, miten luoda optimaalinen harjoitusympäristössä, jossa pelaajien vauhti ja vaatimustaso paranee. 3.3 ja 3.4 koulutukset ovat suunnattu U13-20 valmentajille, koska aiheina ovat joukkuetaktiset teemat. Tasolla 3 on myös valmennuspäälliköiden koulutus. Tasolla 4 ovat Youth Master Ekkono – ja Master Ekkono -koulutukset. Youth Master on tarkoitettu erityisesti alle 13-vuotiaiden valmentajille. Master Ekkonolla perehdytään 13-20-vuotiaiden pelaajien pelipaikkakohtaisiin vaatimuksiin.

Lue tästä lisää Ekkono-metodista ja ilmoittaudu koulutuksiin. Koulutuspolku 2024 lähtee liikkeelle Level 1 -koulutuksella 13.12.

 

Tulevat Ekkono-koulutukset

Ekkono-koulutukset suoritetaan järjestyksessä Level 1- tasosta alkaen.

Ekkono Level 1
13.12.2023 ja 8.1.2024 – Online (ilmoittaudu vain toiseen)
Ekkono Level 2
2.1 Ekkono Smart 1 –  Games & Questions    17.1. ja 24.1.2024 – Online sekä 26.-27.1.2024 – Eerikkilä
2.2 Ekkono Smart 2 –  Perception & Concepts 13. and 20.2.2024 – Online & 26.-27.2.2024 – Eerikkilä
2.3 Team Identity – Principles and Applications 5. and 12.3.2024 – Online

Ilmoittautuminen Level 1 -koulutuksiin on auki, Level 2 ilmoittautumiset aukeavat pian.

 

Lisätietoa Ekkonosta:

Ekkono Football camp tytöt 2022

Ekkono-metodi

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen