Eerikkilä Trail Run juostaan ensi viikolla

22.09.2023

Polkujuoksutapahtuman reitti kulkee Hämeen järviylängön kauniissa maisemissa. Kuva: Christoffer Enckelman

 

Kisassa juostaan kolme matkaa. Tapahtumaan voi ilmoittautua vielä mukaan.

Eerikkilä Trail Run juostaan jo viidettä kertaa lauantaina 30.9. Polkujuoksutapahtuman reitti kulkee Hämeen järviylängön kauniissa maisemissa Ruostejärven virkistysalueen ja Liesjärven kansallispuiston maastoissa harjuineen, kirkasvetisine järvineen ja koskemattomine soineen.

Kisassa juostaan kolme matkaa, 10, 28 ja 42 kilometriä. Kaikkien matkojen lähtö- ja maalialue sijaitsee Eerikkilän tekonurmikentällä (kartassa nro 12). Kisa juostaan lähes samalla reitillä kuin viime vuonna. Myös huoltopisteet ja tienylitykset ovat samoissa kohdissa. Reitin varrella on useita tulenteko- ja laavupaikkoja, johon myös kannustusjoukot voivat mennä nauttimaan kisasta.

”Kisaan mahtuu vielä mukaan juoksijoita. Ilmoittautua voi kisapäivän aamuun klo 8.30 mennessä”, kertoo Eerikkilän Trail Runin tapahtumavastaava Ville Laine.

Kisapäivän aamuna ilmoittautuminen onnistuu vain kisatoimistossa, mutta sitä ennen kisaan pääsee mukaan ilmoittautumalla tapahtumavastaavalle.

”Verkkokaupassamme on valitettavasti ollut hieman haasteita ilmoittautumisen kanssa, joten kaikki halukkaat voivat ilmoittautua suoraan minulle sähköpostitse osoitteeseen ville.laine@eerikkila.fi.”

42 kilometrin pitkä matka starttaa klo 9, 28 kilometrin keskimatkalaiset lähtevät klo 9.15 ja 10 kilometrin lyhyelle matkalle osallistuvat pääsevät liikkeelle klo 9.30. Maalialue sulkeutuu klo 17.

 

Ilmoittaudu ajoissa kisatoimistoon

Mikäli olet jo ilmoittautunut kisaan, muista noutaa osallistujakuoresi kisatoimistosta viimeistään 30 minuuttia ennen oman lähtösi alkua. Kisatoimisto sijaitsee lähtö- ja maalialueen yhteydessä tekonurmikentällä.

Juoksijoiden käytössä on pukuhuoneita, jotka sijaitsevat Jari Litmanen Areenalla (kartassa nro 8). Miesten käytössä on pukuhuoneet 1, 3 ja 5 ja naisilla pukuhuoneet 2, 4 ja 6. Pukuhuoneissa ei ole lukollista säilytystilaa, joten suosittelemme jättämään arvotavarat autoon.

Kahden pidemmän reitin juoksijoille on matkan aikana tarjolla pientä purtavaa. Huoltopisteiltä löytyy mm. urheilujuomaa, banaania, rusinoita ja suolakurkkua.

”28 kilometrin matkalla huoltopisteet sijaitsevat noin 12 ja 21 kilometrin kohdalla. Pitkällä matkalla huoltopisteitä on peräti neljä ja ne ovat noin 12, 20, 28 ja 36 kilometrin kohdalla.”

Kilpailun jälkeen kaikki osallistujat voivat nauttia keittolounaan, joka tarjoillaan ravintolassa (kartassa nro 2). Lisäksi rantasaunat ovat kilpailijoiden käytettävissä. Pieni rantasauna (nro 15) ja klubisauna 1 (nro 2) ovat naisten käytössä, klubisauna 2 (nro 2) miesten käytössä. Iso rantasauna (nro 14) toimii sekasaunana (uikkarit).

 

Palkintoina lippuja Huuhkajien EM-karsintoihin

Jokaisen sarjan voittajalle on luvassa kahden hengen lippupaketti Huuhkajien jalkapallon EM-karsintaotteluun sekä fanituotepaketti. Lisäksi kisassa on jaossa Puman tuotepalkintoja. Kaikki osallistujat saavat matkalle mukaan myös tuubihuivit.

Lähtö- ja maalialueella on lisäksi High5:n edustaja ja tarjolla on erilaisia urheiluravinteita.

Löydät lisätietoa tapahtumasta tapahtumasivuilta sekä kisaviikolla myös mobiilisovelluksesta E.Appista. Molemmista löytyy mm. reittikartta sekä kisapäivän kuluessa tulospalvelu ja myöhemmin myös linkki kisan aikana otettuihin valokuviin. Voit ladata E.Appin sovelluskaupasta puhelimeesi.

Lue myös: Kostea sää ei hidastanut hidastanut juoksijoita Eerikkilä Trail Runissa 2022

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen