Eerikkilän kasvu jatkuu: ”Positiivinen paine kehittyä”

29.09.2022

Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen (vas.) ja hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi.

 

Eerikkilässä katsotaan tulevaisuuteen luottavaisina. Sitoutunut henkilöstö ja kasvussa oleva asiakasmäärä ovat mahdollistaneet jatkuvan kehittymisen ja merkittävät investoinnit jalkapallon ja salibandyn olosuhteiden sekä asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnin tukemiseksi.

Ensin korona, sitten Ukrainan sota. Nämä yllättäen eteen tippuneet uhkapeikot ovat opettaneet, ettei entistä normaalia enää ole ja Eerikkilässäkin on oltava jatkuvasti valmiina mukautumaan muutoksiin.

”Kiitos ja kumarrus Eerikkilän porukalle, että selvisimme. Meillä on edessä valoisa näkymä, jonka itse rakennamme. Ei ylpeänä, mutta kuitenkin arvokkaana. Nöyrästi, mutta rinta rottingilla ja leuka ylhäällä”, Palloilu Säätiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi aloittaa.

Sarajärvellä ja Eerikkilän toimitusjohtajalla Petri Jakosella on syytä hymyyn, sillä tulevaisuus näyttää toden totta valoisalta myös lukuja tarkastellessa. Tämän vuoden kesäkuussa Eerikkilässä tehtiin historiaa, kun talossa vieraili kuukauden aikana enemmän asiakkaita kuin koskaan aiemmin. Kesän suuret asiakasmäärät eivät tulleet yllätyksenä, sillä Eerikkilässä oltiin palattu vuoden 2019 jälkeen kasvu-uralle jo heinäkuussa 2021. Lisäksi näyttää siltä, että kuluvasta vuodesta tulee Eerikkilän historian paras majoitusvuorokausilla mitaten.

”Huolimatta koronasta ja Ukrainasta Eerikkilän tarve näyttäisi kasvavan koko ajan. Kaikki faktat puoltavat sitä, että Eerikkilällä on tulevaisuus ja ihmisillä tarve löytää paikkoja, joissa voi turvallisesti harrastaa ja keskittyä osaamiseen. Se tuo meille positiivista painetta kehittyä”, Sarajärvi näkee.

Hän uskoo kysynnän kasvun olevan pitkälti jatkuvan kehittymisen ja kehittämisen ansiota. Lisäksi koronan hyviä puolia on ollut, että ihmiset ovat löytäneet kotimaan matkailun uudelleen.

”Viime vuosina tehdyt investoinnit ja parannukset toimintaan ovat osoittautuneet oikeiksi. Kysyntää on nyt paljon ja se tietenkin ruokkii jatkamaan entistä voimakkaammin kehittymisen ja kehittämisen tiellä.”

Samalla Sarajärvi ja Jakonen toppuuttelevat vetämästä liian suuria johtopäätöksiä.

”Todellisuudessa tämä vuosi tulee olemaan lukujen valossa ensimmäinen vertailukelpoinen vuoden 2019 jälkeen.”

 

Vuodesta 2022 on tulossa Eerikkilän historian paras majoitusvuorokausilla mitaten.

 

Kaikki tuotot palautuvat toimintaan

Kasvaneet asiakasmäärät on otettu ilolla vastaan, mutta samalla ne ovat laittaneet henkilökunnan toisinaan äärirajoille.

”Henkilöstö on suhtautunut joustavasti ja sopeutunut hyvin muuttuviin tilanteeseen. Olemme päässeet mittaaman palvelukykyämme. Samalla kohtaamme koko ajan entistä vaativampia asiakkaita. Se on meille mahdollisuus saada kehittävää palautetta ja päästä oppimaan uusia asioita”, Jakonen näkee.

Eerikkilän suurin asiakasryhmä ovat salibandya tai jalkapalloa harrastavat lapset ja nuoret. Myös yritys- ja vapaa-ajan asiakkaiden määrä on selvässä kasvussa.

”Eerikkilällä ei ole yksityisiä omistajia, jotka rahoittaisivat toimintaa. Yritys- ja vapaa-ajan asiakkaat mahdollistavatkin osan tekemistämme investoinneista. Siksi meidän on varmistettava, että olemme valmiita ottamaan heidät vastaan. Yleishyödyllisenä säätiönä kaikki voitot palautuvat takaisin Eerikkilän olosuhteiden ja palveluiden kehittämiseen”, Sarajärvi muistuttaa.

”Kun viimeksi hallituksen kokouksen yhteydessä kiersimme Eerikkilän aluetta ympäri oli helppo nähdä käytännössä, miten moni asia meillä on jo olosuhteiden valossa hyvin. Samalla tietenkin näimme, mitkä asiat voisi tehdä vielä paremmin.”

 

Viiden vuoden investoinnit 25 miljoonaa

Vielä kymmenen vuotta sitten Eerikkilässä päästiin 57000 majoitusvuorokauteen vuodessa ja henkilökuntaa oli noin 30. Tänä vuonna tullaan todennäköisesti menemään yli 90 000 vuorokauden ja tavoitteena on yltää lähitulevaisuudessa 100 000 vuorokauteen. Henkilöstön määrä tulee loppuvuodesta ylittämään sadan hengen rajan.

Sarajärvi laskee, että viimeisen viiden vuoden aikana Eerikkilän alueeseen on investoitu yli 25 miljoonaa euroa. Kaikille kaikkea ei kuitenkaan voi tarjota. Eerikkilässä halutaan jatkossakin kehittää erityisesti jalkapallon ja salibandyn palveluita ja olosuhteita. Tänä vuonna investoinnit ovat konkretisoituneet muun muassa uuden täysimittaisen jalkapallokentän rakentamisena sekä jalkapallohallin tekonurmen uusimisena. Lisäksi Eerikkilään on rakennettu 18-väyläinen frisbeegolfrata ja kaksi tenniskenttää. Kuntosalille on juuri valmistumassa uudet tilat päärakennuksesta. Myös osa kokoustiloista on juuri kunnostettu ja kalustettu uudestaan.

Eerikkilään valmistui kesällä kaksi tenniskenttää.

 

Siivouspalvelut osaksi Eerikkilän toimintaa

Tulevista investoinneista Sarajärvi ja Jakonen ovat vielä vaitonaisia. Se on kuitenkin varmaa, että parhaillaan suunnitteilla olevan Tammela-rakennuksen peruskorjaus on tarkoitus alkaa ensi vuonna. Myös viime vuonna ostetulla, Ruostejärven vastarannalla sijaitsevalla Sarkinniemen alueella aiotaan aloittaa ensimmäisiä kunnostustöitä.

Yksi iso lähiajan investointi tulee olemaan siivouspalvelujen siirtyminen joulukuussa osaksi Eerikkilän omaa  liiketoimintaa. Juuri alkaneiden siistijöiden rekrytoinnin myötä henkilökunnan määrä tulee nousemaan yli sadan.

”Haluamme omalta osaltamme nostaa siivoustyön arvostusta Suomessa. Siivouspalvelu ja siisteys on aivan keskeinen osa Eerikkilän asiakaskokemusta. Haluamme, että tuleva henkilökunta tuntee tuottavansa maailmanluokan asiakaskokemusta yhdessä muiden eerikkiläläisten kanssa. Meillä on myös vuodelta 2015 hyviä kokemuksia ravintolaliiketoiminnan ottamisesta osaksi Eerikkilä-perhettä”, Jakonen ja Sarajärvi perustelevat tulevaa muutosta.

 

Hallitus aloittaa viisivuotiskauden

Eerikkilän Palloilu Säätiön hallituksella alkoi syyskuussa uusi viisivuotiskausi, jonka myötä hallituksen jäseniin tuli yksi muutos. Kuusi vuotta hallituksessa toiminut Kai Koskinen jäi pois hallituksesta. Hänen tilallaan aloitti Sappin paperitehtaan johtajana Lohjalla työskentelevä kokenut hallitusammattilainen Martti Savelainen. Uudella viisivuotiskaudella Eerikkilän hallitukseen kuuluvat Raimo Sarajärvi (pj.), Kimmo Hellgren (vpj.), Kari Mononen, Harri Nikkanen ja Martti Savelainen sekä Palloliiton edustajina Marco Casagrande, Ari Lahti ja Risto Niva sekä Salibandyliiton edustajana Kaarina Vuori.

Lue myös: Siivouspalvelut osaksi Eerikkilän omaa liiketoimintaa – henkilökunnan määrä nousee yli sadan

 

 

 

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen