EräViikingit MAAJOUKKUETIEstä: “Keskusteluyhteys ja kommunikointi erityisen tärkeää”

09.06.2022

Minkälaisia kokemuksia EräViikingeillä on päivittyneestä MAAJOUKKUETIE-toiminnasta, tyttöjen vt. valmennuspäällikkö Petri Käenmäki?

Paljon hyviä kokemuksia, arkirutiini ei ole hirveästi muuttunut. Keskustelutilaisuuksista saatu paljon uutta tietoa ja erilaisia näkemyksiä, joita voi viedä mukanaan arkeen. Tapahtumien välillä ollut hyviä keskusteluja, esim. viime kevään seuratapaamisissa. Liitto ja Eerikkilä tulee tutummaksi ja kontaktointi tasaisemmaksi, keskusteluyhteys pysyy yllä ja sparraus onnistuu paremmin.

Mitä nuoret ovat saaneet irti toiminnasta ja sen kokonaisvaltaisuudesta?

Eri osa-alueita tuetaan koko ajan ja erityisesti valmentajakoulutuksissa. Esimerkiksi vammojen hoito on yksi konkreettinen asia. Erityisesti tässä ajassa kaikki uneen ja ravintoon liittyvät asiat olleet meillä esillä ja niitä on yritetty viedä eteenpäin sekä nuorille että heidän vanhemmille. Ehkä puhelimen käyttöön ja ruutuaikaan liittyen voisimme kaivata vielä työkaluja, että miten saisimme viestin menemään perille nuorille.

Minkälaisia odotuksia itselläsi on jatkon suhteen?

On tosi tärkeää kehityksen kannalta, että kommunikaatio ja viestintä seuran ja Eerikkilän välillä toimii tasaisesti koko ajan. Konkreettisia kehitysideoita tulee paljon esille sitten myös keskusteluissa, joita käymme keskenämme.

 

Katso myös Classicin Nina Rantasen haastattelu

Eerikkilä E.Pod_s01_erikoisjakso2

Podcast urheilusta ja urheilijaksi kasvamisesta

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Sakari Holopainen Eerikkilän kokonaisvaltaisen valmennuksen asiantuntijaksi

19.12.2024 | Työpaikat, Urheilu, Uutinen

Esport Oilers MAAJOUKKUETIE-toiminnan kehitystyöstä: Tarvitsemme dataa ja erilaisia pelimuotoja

13.12.2024 | MAAJOUKKUETIE, Urheilu, Uutinen