Ilves seurajohtamisen koulutuksessa: ”Ollaan oikealla polulla”

14.06.2023

Ilveksen toiminnanjohtaja Matti Anttonen ja urheilutoimenjohtaja Janne Räsänen sanovat JET+VEAT -koulutuksen olleen heille työparina hyvä matka tärkeiden kysymysten äärelle.

“Aloitin itse toiminnanjohtajana hieman ennen koulutuksen alkua, joten tämä tuli itselle täydelliseen aikaan. Pääsimme käymään läpi asioita, jotka olisi täytynyt käydä muutenkin”, Matti Anttonen aloittaa.

“Suuri juttu on ollut saada jakaa kokemuksia ja esimerkkejä muiden seurojen kanssa”, urheilutoimenjohtaja Janne Räsänen lisää.

Mitä teille on jäänyt henkilökohtaisesti käteen tästä koulutuksesta?

“On tullut paljon vahvistusta siitä, että olemme oikeilla jäljillä siinä, mihin suuntaan urheilujohtamista ollaan viemässä sekä seurassa että koko Suomessa. Muiden seurojen kanssa olemme päässeet sopimaan vierailuista ja sparrailemaan keskenämme ja sitä kautta syventämään tietoutta. Olemme Suomessa vielä vähän takamatkalla jalkapallossa verrattuna moneen muuhun maahan, niin on tärkeää saada hyviä toimintatapoja koko seurayhteisön käyttöön”, Anttonen sanoo.

“Muilta seuroilta sekä Palloliitolta saatu sparri ja tuki on ollut iso apu. Se auttaa myös henkilökohtaisella tasolla, kun joutuu miettimään miten voi tehdä asian paremmin omassa seurayhteisössä”, Räsänen kiittelee.

Konkreettinen esimerkki koulutuksen vaikutuksista on ollut pohdinta, miten seuratoiminnassa voidaan tuoda arvoja esiin.

“Janne osallisti kaikki ammattivalmentajamme työpajaan, josta lähdimme liikkeelle. Nyt olemme saaneet vietyä sen jo sille tasolle, että viemme niitä jo kenttätasolle ja saamme siitä kokemuksia. Monissa asioissa olemme päässeet jo ihan konkreettiselle tasolle.”

 

DSC09182

JET+VEAT -koulutus

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia