Lahjoita hyväkuntoiset lasten ja nuorten harrastusvälineet vähävaraisille perheille

31.08.2020

Eerikkilän keräyspiste sijaitsee vastaanottoaulassa. Voit tuoda lahjoituksia 21.9. asti.

 

Kerää hyväkuntoiset lasten ja nuorten harrastusvälineet ja -vaatteet ja tuo ne mukanasi Eerikkilään! Anna mahdollisuus! -hyväntekeväisyyskampanjan keräyspiste sijaitsee vastaanottoaulassamme 21.9. asti.

Anna mahdollisuus -kampanja tulee jälleen! Yhteistyössä miesten salibandyn MM2020-kisakumppaneiden ja Hope – Yhdessä ja Yhteisesti ry:n kanssa järjestettävä hyväntekeväisyyskampanja tuo harrastamisen ilon vähävaraisten perheiden lapsille ja ehkäisee eriarvoisuutta.

Lapsiperheköyhyys on Suomessa kasvussa. Poikkeuksellisen kevään vaikutukset tuntuvat erityisesti vähävaraisissa perheissä, jossa niukat tulot ovat pudonneet entisestään. Ennen koronakriisin puhkeamista 112 000 lasta eli Tilastokeskuksen mukaan vähävaraisissa perheissä. Kriisin myötä näiden lasten määrä tuplaantui, eikä tilanne ole elpynyt ennalleen.

Lapsiperheen niukat tulot kaventavat lapsen mahdollisuuksia, jättäen lapsen helposti ulkopuoliseksi kaveripiirin harrastustottumuksista. Perheen köyhyys voi aiheuttaa lapselle ulkopuolisuuden lisäksi myös häpeää ja osattomuuden tunnetta. Se altistaa eriarvoisuudelle ja syrjäytymiselle.

Lapsille ja nuorille kuuluu mahdollisuus iloon ja unelmointiin

Anna Mahdollisuus -hyväntekeväisyyskampanjan avulla vähävaraisten perheiden lapset ja nuoret saavat itselleen toivotun harrastusvälineen tai -vaatteen. Kampanjaaikana 1.9-21.9.2020 kerätään hyväkuntoisia lasten- ja nuorten harrastusvälineitä sekä -vaatteita, jotka Hope ry:n kautta koordinoidaan niitä tarvitseville. Keräyspisteinä toimivat Stadiumin ja Starkin myymälät ympäri Suomea.

Kampanja toteutetaan osana miesten salibandyn MM-kisaprojektia. Kisojen kantavana arvopohjana on liikunnan mahdollistaminen kaikille. Anna mahdollisuus -kampanja toteutetaan nyt toista kertaa yhteistyössä Hope Ry:n ja kisakumppanien kanssa.

– Yhteinen tahtotilamme on, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi tasa-arvoinen mahdollisuus harrastaa. Yhdessä MM-kisakumppaneiden kanssa haluamme tehdä kisamatkasta monella tapaa elämyksellisemmän, kuin sarjan huippupelejä. Olen iloinen, että urheilutapahtuman ohella pystymme yhdessä auttamaan lapsia ja nuoria, joille harrastaminen ei ole itsestäänselvyys ja mahdollistamaan heille liikunnan ilon, kertoo MM-kotikisojen tapahtumajohtaja Hanne Pirkola.

Lahjoittamalla harrastusvälineitä voit auttaa

Lahjoittamalla ylimääräiset, sinulle tarpeettomat mutta vielä hyvässä kunnossa olevat harrastusvälineet eteenpäin, mahdollistat vähävaraisten perheiden lapsille harrastamisen ilon.

– Syksy tulee, ilmat viilenevät, ja tarve erityisesti ulkoliikuntavälineisiin kasvaa. Lapset tarvitsevat myös sopivaa vaatetusta ulkoilmareippailuun tuulella, sateella
ja pakkasella. Viime vuoden Anna mahdollisuus -kampanja oli menestys ja siitä jäi mieleen erityisesti toisten mukaan haastaminen. Toivon, että tänäkin vuonna moni haastaa kaverin ja ottaa itse haasteen vastaan, kertoo Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Tule mukaan tekemään hyvää! Kampanja-aika on 1.9 – 21.9.2020, jolloin keräämme lahjoituksina lasten- ja nuorten harrastusvälineitä ja -vaatteita. Eerikkilän keräyspiste sijaitsee vastaanottoaulassa. Lisäksi keräyspisteitä löytyy Stadiumin ja Starkin myymälöistä ympäri Suomea. Osallistua voi myös rahalahjoituksella.

Lisätietoa, keräyspisteet ja toimintaohjeet löytyvät kampanjan verkkosivuilta www.mahdollisuusharrastaa.fi

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia