MAAJOUKKUETIE-toiminta jatkui T19- ja T16 -tapahtumilla

17.01.2022

Salibandyliiton MAAJOUKKUETIE-toiminta käynnistyi heti vuodenvaihteen jälkeen pitkän tauon jälkeen kokoontumaan päässeen 19-vuotiaiden tyttöjen tapahtumalla. Eerikkilän ja Salibandyliiton kouluttaja sekä valmentaja Hannu Santanen kertoo videolla leiristä sekä T19-joukkueen suunnitelmista MM-kisojen lähestyessä.

”Pääsimme pitkästä aikaa näkemään reilut 40 pelaajaa yhdessä. Meillä oli hyvä tapahtuman ja saimme pelaajista lisäinfoa. Helmikuun alussa pelaamme toivottavasti Luulajassa, johon valitsemme todennäköisesti 20+3 pelaajaa. Toukokuussa joukkueella pitäisi olla myös MM-kisat, mutta niiden paikka on koronapandemian takia vielä avoin”, Santanen kertoo.

Yllä olevalta videolta kuulet tarkemmin T19-joukkueen toiminnasta ja kauden etenemisestä.

16-vuotiaat tytöt pääsivät niin ikään aloittamaan vuotensa Eerikkilässä. Tällä kertaa tapahtumaan osallistui vain joukkueen vanhempi ikäluokka eli 2006 syntyneet. Kyseessä oli niin sanottu pisteytystapahtuma, josta kullekin osallistujalle annetaan toisen asteen koulutushaussa käytössä olevia pisteitä.

Sisällöllisesti tapahtuman anti oli Santasen mukaan monipuolinen.

”Lähdimme liikkeelle toiminnan arvoista ja toimintatavoista. Kävimme läpi myös pallollisen pelin asioita ja hyökkäyspään pelaamista.”

Voit katsoa koko Hannu Santasen haastattelun yllä olevalta videolta.

P13-14 MAAJOUKKUETIE Eerikkilässä

MAAJOUKKUETIE

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia