Sami Itani on entinen kymmenottlija ja nykyinen Adeccon toimitusjohtaja sekä SUL:n puheenjohtaja.
Suomalainen urheilujohtaminen on kehittynyt ja ammattimaistunut isoin askelin viime vuosina, joskin suurimmat kehityksen kohteet ovat edelleen melko helposti löydettävissä.
Kysyimme kolmelta urheilussa ja yritysmaailmassa vaikuttavalta huippuammattilaiselta, miltä suomalaisen urheilujohtamisen nykytila näyttää ja mihin suuntaan se on menossa. Urheilun kirstunvartijaksikin kutsuttu opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Hannu Tolonen, entinen kymmenottelija ja nykyinen Adeccon toimitusjohtaja sekä Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani sekä nykyisin Arvo-liittoa johtava Palloliiton entinen toimitusjohtaja ja vuosien kokemuksen kansainvälisestä yritysmaailmasta omaava Kimmo J. Lipponen avaavat näkemyksiään urheilujohtamisen tilasta, haasteista ja tulevaisuuden suunnista.
”Urheilujohtaminen on yleisesti ottaen muuttumassa parempaan suuntaan, mutta ammattimaisuuden lisäämiselle on edelleen paljon tarvetta kaikilla johtamisen tasoilla”, Sami Itani tiivistää.
Perinteistä urheilun substanssiosaamista pidetään hänen mukaansa urheilujohtamisessa yhä tärkeänä, mutta sen merkitys vähenee koko ajan.
”Ulkoisten sidosryhmien kirjo, joita pitää ottaa huomioon ja puhutella, kasvaa koko ajan. Tämä tuo lisää vaatimuksia johtajuudelle ja sen nousemisesta uudelle tasolle. Ammattimaisuuden lisäksi tarvitsemme johtajia, joilla on monipuolisempia taustoja. Olemme tällä hetkellä vielä aika homogeeninen ryhmä”, Itani kuvailee.
Yhtäkkiä on huomattu, että harrastuksesta onkin tullut toinen työ.”
Vapaehtoisuus ja ammattilaisuus käsi kädessä
Kimmo J. Lipponen korostaa urheilun johtamisessa alan monialaisuutta.
”Urheilujohtamisessa on osa-alueita, jotka ovat tosi hyvässä jamassa ja toisaalta osa-alueita, jotka ovat valitettavan huonossa jamassa. Viime vuosina urheilujohtamiseen on tullut lisää pitkän tähtäimen strategista johtamista ja toisaalta tiettyjen erityisalojen kuten henkilöstöhallinnon, viestinnän, brändin rakentamisen ja digitalisaation osaamista”, Lipponen luettelee.
Hannu Tolonen näkee suomalaisen urheilujohtamisen olevan monella tapaa uuden edessä.
”Monessa ruohonjuuritasolla toimivassa seurassa ollaan nyt tilanteessa, jossa amatöörit joutuvat tekemään ammattilaisten töitä. On lähdetty rakkaan harrastuksen pariin luottamustehtävään ja haluttu antaa sille omaa vapaa-aikaa. Yhtäkkiä on huomattu, että harrastuksesta onkin tullut toinen työ.”
”Kun tähän yhdistetään järjestömaailman toimintatavat vapaaehtoistoimijoineen, kyse on jo aivan omasta taiteenlajistaan ja monen eri osa-alueen yhteensovittamisesta”, Tolonen arvioi seuratason johtamisen haasteita.
Lipposen mukaan toiminnan vapaaehtoisuus ei suoraan kerro siitä, miten motivoituneita tekijöitä urheilun parissa toimii.
Kimmo J. Lipponen on ARVO-liiton toimitusjohtaja ja entinen Palloliiton toimitusjohtaja.
”Suomalaisen urheilun kehittämisen edellytys on, että päätoimisia tekijöitä on yhä enemmän. Suomalaisen urheilun yksi vahvuus on, että meillä on ammattijohtajia ja -valmentajia, jotka sitten auttavat toiminnallaan myös vapaaehtoisia. Parhaimmillaan vapaaehtoisuus ja ammattimaisuus kulkevat käsi kädessä silloin, kun toiminta on hyvin organisoitua ja pelisäännöt ovat selvät.”
Tolonen kuitenkin muistuttaa, että rakkaudesta lajiin ei aina riitä.
”On monia esimerkkejä, joissa toiminnasta ei ole ollut tuon taivaallista tietoa ja lopputuloksena on nähty katastrofeja. Luottamushenkilöiksi lähteville pitäisi olla olemassa oma koulutuspolku, joka auttaisi hahmottamaan tehtävän sisältöä. Muuten käy helposti niin, että omalta hallintokaudelta odotetaan huikeita tuloksia ja jos niitä ei tulekaan, niin se lähtee purkautumaan väärällä tavalla. Halutaan siis kirsikka kakun päältä, mutta ei nähdä kermavaahdon alle.”
Parhaimmillaan vapaaehtoisuus ja ammattimaisuus kulkevat käsi kädessä silloin, kun toiminta on hyvin organisoitua ja pelisäännöt ovat selvät.”
Tarvitaan selkeitä tavoitteita ja roolitusta
Toisinaan urheiluorganisaatioissa ja etenkin ammattilaistasoilla halutaan saada aikaan tuloksia niin kovalla vimmalla, että määrätietoinen ja pitkäjänteinen tekeminen saattaa unohtua.
”Tässä tullaan juuri luottamusorganisaation ja ammattimaisuuden dilemmaan. Pitkäjänteinen toiminnan kehittäminen on monelle haaste. Rakennetaan pilvilinnoja, joissa ei ole taloudellista eikä toiminnallista realiteettia. Erityisesti huippu-urheilussa on toki muistettava myös, että maksava yleisö ja ympärillä oleva yhteisö täytyy pitää mukana”, Tolonen pohtii.
Itani näkee, että kyse on usein luottamusjohdon ja toimivan johdon välisestä roolituksesta, jonka tulisi olla selkeämpää.
”Intohimo on hieno asia, mutta se ei oikeuta esimerkiksi hallituksen jäsenten hyppimistä operatiivisen työn tekijöiden tontille”, Itani muistuttaa ja jatkaa:
”Esimerkiksi Tanska teki kymmenen vuotta siten huippu-urheilujärjestelmäänsä merkittäviä rakenteellisia muutoksia, jotka näkyivät jo Rion olympialaisissa tuoden maalle 15 arvokisamitalia.”
”Ihan aina tavoitteet eivät ole kristallinkirkkaat. Tai jos ovat, niin päivittäistä tekemistä ei ole organisoitu tavoitteiden mukaan”, Lipponen muotoilee.
”Intohimo on hieno asia, mutta se ei oikeuta esimerkiksi hallituksen jäsenten hyppimistä operatiivisen työn tekijöiden tontille”
Puhutteleeko urheilukupla ulkopuolisia?
Entä käytetäänkö urheilujohtamisessa tarpeeksi ulkopuolista näkemystä päätöksenteon tukemiseksi ja uskalletaanko totuttuja, lajin sisäisiä toimintatapoja ravistella?
”Urheilumaailman pitäisi pystyä houkuttelemaan ihmisiä yhteiskunnan eri osa-alueilta, eri sukupolvia ja sukupuolia eri taustoilla. Osittain kyseessä on rakenteellinen haaste, mutta myös mielikuvaongelma, koska suomalaiset urheilujärjestöt eivät ole onnistuneet puhuttelemaan oman urheilukuplan ulkopuolista joukkoa. Siellä olisi valtava voimavara urheilulle”, Itani uskoo.
Hannu Tolonen on opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja.
Myös Lipponen uskoo erilaisten ja uusien näkökulmien kehittävän tekemistä, muttei varsinaisesti allekirjoita ajatusta yrityselämän johtamisosaamisen siirtämisestä sellaisenaan urheiluun.
”Isompi urheilujohtamisen haaste on kaupallisuuden ja viihdemaailman logiikalla toimivan ja toisaalta kansalaisvetoisuuteen ja vapaaehtoisten mukana pitämiseen perustuvan toiminnan yhdistäminen.”
Lipponen sanoo nähneensä valitettavan paljon tapauksia, joissa yrityselämässä kannuksia keränneet johtajat olettavat, että oma osaaminen siirtyy sellaisenaan urheilun johtamiseen.
”Urheilujohtaminen on sen verran poikkeuksellista, että yrityselämästä tuttujen tehokkuustyökalujen tai laatujärjestelmien tuominen urheiluun ei tapahdu ihan noin vaan.”
Lipponen toivottaa kuitenkin enenevissä määrin tervetulleeksi niin urheilun ulkopuolisen kuin lajien välisen yhteistyön.
”Tietyt perusasiat ovat monella tapaa samoja, mutta sisällöt, käytännön toteutus ja tapa, jolla niistä kerrotaan, ovat todennäköisesti täysin erilaisia. Siksi toimintatapoja ei voi suoraan kopioida toisilta sektoreilta, mutta oppimaansa voi soveltaa aina.”
Sami Itani muistuttaa, että urheilussa eletään kaikkien sidosryhmien näkökulmasta nopean muutoksen aikaa.
”Meillä on vahvoja urheilujärjestöjä, mutta niiden asema saattaa muuttua nopeasti, jos ne eivät pysty uusiutumaan rohkeasti. Samalla nyt on tarjolla valtavasti mahdollisuuksia niille, joilta löytyy kykyä puhutella suurta yleisöä. Uskon, että esimerkiksi E-urheilu voi olla muutaman vuoden päästä isompaa kuin perinteinen urheilujärjestöjen toiminta. Kyse on vain heidän hyvyydestään ja etabloituneiden järjestöjen muutoskyvystä tai -kyvyttömyydestä. Meillä on paljon hyviä ihmisiä ja intohimoa, mutta pystymme parempaan. Meillä on tärkeä yhteiskunnallinen rooli.”
Suomalaiseen arvomaailmaan ei sovi ollenkaan, että kansainvälinen olympiakomitea puheenjohtajaansa myöten rajoittaa urheilijoidensa sananvapautta.
Urheilu ei ole politiikkaa, vai onko?
Viime aikoina myös urheilumaailmaa on puhututtanut Valko-Venäjän ihmisoikeudet ja maan presidenttiä Aljaksandr Lukašenkaa vastaan pidetyt valtavat mielenosoitukset. Tolonen, Itani ja Lipponen ovat yhtä mieltä siitä, että urheilujohtajien tulisi ottaa vahvemmin kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin.
”Kansainväliset lajiliitot voisivat kyllä katsoa asioita myös oman kuplan ulkopuolelta ja pohtia, miltä tehdyt ratkaisut näyttävät ulkopuolisen katsojan silmistä. Eri maiden ja lajiliittojen pitäisi pystyä yhdessä painostamaan toimintaa esimerkiksi Valko-Venäjällä”, Tolonen sanoo.
”Urheilulla ja järjestöillä on valtava yhteiskunnallinen potentiaali, jota ei ole uskallettu tai osattu hyödyntää. Urheilujohtajien pitäisi ottaa enemmän kantaa ja osallistua arvokeskusteluun, joka puhuttelee myös oman kuplan ulkopuolista kohderyhmää”, Itani sanoo.
”Suomalaiseen arvomaailmaan ei sovi ollenkaan, että kansainvälinen olympiakomitea puheenjohtajaansa myöten rajoittaa urheilijoidensa sananvapautta. Myös Veikkauksen rooliin pitäisi pystyä ottaman kantaa ja keskustelemaan asiasta”, hän jatkaa.
Kimmo Lipponen näkee, että erityisesti isojen keskusjärjestöjohtoisten lajien organisointi tulee muuttumaan lähiaikoina.
”Kaikkein vanhimpia perusrakenteita pitää uskaltaa modernisoida, tuoda mukaan hyvän hallinnon periaatteita ja läpinäkyvyyttä. Urheilu ei voi elää omassa kuplassaan. Säännöt, jotka koskevat ympäröivää maailmaa, koskevat myös urheilumaailmaa.”
”Urheilu on parhaimmillaan äärimmäisen suuri voima ja vahvuus, jota voidaan käyttää yhteiskunnan positiivisena muutosvoimana”, Lipponen muistuttaa.
”Urheilu on totta kai politiikkaa. Se voi olla myös progressiivista ja kehittävää, jos vain otamme sen roolin”, Itani tiivistää.
Tässä koulutuksessa kaikkia oppeja sovelletaan urheilumaailmaan ja urheiluorganisaatioihin.”
Monialaista koulutustarjontaa saatava lisää
Hannu Tolonen sanoo ihmetelleensä tarjolla olevan urheilujohtamisen koulutusvalikoiman hajanaisuutta. ”Urheilu on kaupallisena toimijana kuitenkin yksi Euroopan nopeiten kasvavista toiminnoista ja tästä näkökulmasta katsoen tarve monipuoliselle koulutukselle on aika iso.”
Urheilujohtamisen koetaan myös eroavan monella tapaa yrityselämän liiketoiminnan johtamisesta.
”Oma kokemukseni Adeccon toimitusjohtajana ja SUL:n puheenjohtajana on, että johdettavan liiketoiminnan euromääräinen koko ei korreloi sen haasteiden kanssa, kun verrataan järjestötoimintaa ja yritysjohtamista. Korporaatiomaailmassa johtaminen on mielestäni paljon suoraviivaisempaa ja helpompaa. Järjestömaailmassa taas on otettava enemmän ihmisiä mukaan ja ihmissuhteet ovat isossa roolissa”, Sami Itani vertaa urheiluliiton johtamisen ja yritysjohtamisen eroja.
Hanken & SSE:n aloittaman urheilujohtamisen Sports Mini-MBA:n ohjelmajohtajana toimiva Kimmo J. Lipponen sanoo uuden koulutuksen pyrkivän vastaamaan tunnistettuja haasteita.
”Koimme, että urheilun yleisjohtamiseen sekä strategiseen ja arvopohjaiseen johtamiseen ei tällä hetkellä ole tarjolla korkeatasoista koulutusta. Tässä koulutuksessa kaikkia oppeja sovelletaan urheilumaailmaan ja urheiluorganisaatioihin.”
Koulutuksen tavoitteena on saada aikaan kokonaisuus, joka auttaisi mukana olevia ymmärtämään urheilujohtamisen moninaisuuden ja olemaan valmis kohtaamaan kysymyksiä, joita urheilujohtajat tällä hetkellä kohtaavat tai tulevat tulevaisuudessa kohtaamaan.
”Minun tehtäväni on katsoa, että akateemiset asiantuntijat ja urheiluelämän käytännön esimerkit muodostavat tiiviin kokonaisuuden, joka auttaa oman johtajuuden rakentamisessa. Haluamme tarjota konkreettisia työkaluja ja ajattelumalleja sekä kannustaa kriittisyyteen ja kehittävään johtajuuteen myös toimiston puolella.”
Hanken & SSE:n järjestämä koulutus julkaistiin syyskuun alussa.
