Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen kertoo videolla Eerikkilän kuluneesta vuodesta ja miten koronan tuomat haasteet on kohdattu ja pyritty ottamaan niistä opiksi.
Jakonen kertaa videolla myös Eerikkilän käynnissä olevan strategiakauden suurimpia tavoitteita ja keinoja tavoitteiden saavuttamiseen sekä miten viivan alle jäävät tuotot käytetään.
Eerikkilän vuosi 2020?
Kulunut vuosi on ollut yksi haasteellisimmista Eerikkilälle ja työyhteisöllemme. Myös henkilökohtaisesti se on ollut siinä mielessä vaikea, ettei jalat ole tuntunut oikein koskaan koskettavan maahan. Lähdettiin aktiivisesti heti keväällä tekemään töitä ja selvittämään, mihin maailma muuttuu keväällä ja luotiin selviytymisstrategia vuosille 2021 ja 2022.
Tiedostimme heti, että volyymit tulee vääjäämättä laskemaan kuluvan ja ensi vuoden aikana. Olemme joutuneet tekemään tiukkoja ja valitettavia päätöksiä ja sopeuttamaan toimintaa. Samalla on pystytty tulemaan takaisin aika nopeasti ja syksy oli yllättävän hyvä.
Tämä vuosi on pistänyt meidät miettimään, miksi me olemme olemassa. Se on entisestään kiteytynyt ja me tiedämme, että meidän tehtävä on auttaa jalkapalloa ja salibandya voimaan hyvin ja menestymään. Toteutamme sitä E.Way -filosofian kautta. Olemme hyvällä tiellä, yhteistyö on tiivistynyt molempien liittojen kanssa. Kaikki meidän palvelut lähtevät siitä, että ydintoiminnot tulee turvata myös tulevaisuudessa ja meidän rooli on entistä selkeämpi suhteessa lajiliittoihin.
On ehkä osittain väärin sanoa, että hyvää kriisiä ei kannata heittää hukkaan. Se on kuitenkin auttanut ja pakottanut meidät miettimään entistä enemmän, mikä meidän olemassaolon tarkoitus on. Ja siinä kiteytyksessä olemme onnistuneet.
Ensi vuoden osalta tilanne näyttää hyvältä. Varaustilanne suhteessa asetettuun tavoitteeseen on ehkä parempi kuin koskaan.
Samaan aikaa elämme epävarmuudessa, jossa on vaikea lähteä ennustamaan yhtään mitään. Jos markkina on kiinni kovin pitkään alkuvuodesta, niin totta kai se vaikuttaa merkittävästi meidän toimintaan.
Jos vuosi saadaan liikkeelle tammikuun puolivälissä, vuosi tulee olemaan varmasti oikein hyvä lähtökohdat huomioon ottaen.
Mihin tuotot ohjataan?
Eerikkilä on yleishyödyllinen säätiö, joka omistaa koko Eerikkilän alueen ja sen rakennetun infran. Säätiön tehtävä on pitää huolta, että kaikki mitä viivan alle jää, palaa takaisin perustoimintaan eli urheilun jalkapallon ja salibandyn sekä muiden lajien tekemiseen ja koulutukseen.
Eerikkilän konserniin kuuluu myös kaksi säätiön omistamaa osakeyhtiötä. Niiden tehtävänä on auttaa meitä entistä enemmän ydintoiminnassa ja tuottaa lisäarvoa, jotta voimme tehdä entistä laadukkaampaa työtä urheilun ja erityisesti jalkapallon ja salibandyn parissa.
Strategia 2020-2024?
Eerikkilän strategiaa päivitettiin vuonna 2019. Suurempia muutoksia aiempien vuosien strategiaan ei tarvinnut tehdä, mutta jonkin verran kirkastimme sitä.
Mennyt strategiakausi oli selvästi erottumisen perusteen vahvistamista ja ihmisen kokonaisvaltaisen kehittymisen konseptin, E.Way-filosofian, viilaamista ja konseptointia. Samaan aikaan Eerikkilän alueelle tehtiin merkittävät investoinnit, yhteensä 22 miljoonaa euroa, jotta oltaisiin entistä houkuttelevampi paikka kaikille meidän kohderyhmille.
Käynnissä oleva strategiakausi (2020-2024) on vahvasti ihmisten ja kulttuurin. Lähtökohtaisesti meillä on kaksi valintaa; ensimmäinen on meidän filosofia E.Way, josta kaikki meidän palvelut kumpuavat. Toinen keskeinen valinta on ihmiset ja kulttuuri. Ratkaisukeskeinen, yhteistyökeskeinen ja eteenpäin pyrkivä työyhteisö.
Lisäksi meillä on kolme tukivalintaa. Palveluiden pitää olla hyvin konseptoitu, jotta voimme lunastaa asiakaskokemuksen. Meillä on oltava hyvät olosuhteet ja meidän on tehtävä myös salibandy- ja jalkapallopiirien ulkopuolella ihmiset tietoisiksi, että Eerikkilä on olemassa. Ennen kaikkea kuluttaja- ja yritysasiakkaiden kohdalla meidän on oltava aktiivisia ja aloitteellisia ja kertoa Eerikkilän olemassaolosta sekä paljastaa salaisuuksia, että tällainen hieno paikka keskellä Etelä-Suomea on olemassa.