
Blackbirdsin Ossi Aho ja Eki Frilund kokoontuivat muiden Maajoukkuetie-seurojen kanssa Villa Erikissä Eerikkilässä.
Toista vuotta Salibandyliiton Maajoukkuetie-toiminnassa mukana oleva Blackbirds kiittelee vahvaa vuorovaikutusta ja verkostoitumista. Samalla seurassa haaveillaan kasvusta ja uudistumisesta, jota myös pian parantuvat olosuhteet tukevat.
Toiminnanjohtaja Ossi Aho ja valmennuspäällikkö Erik Frilund kokevat, että Maajoukkuetie on tukenut sekä arjen toimintaa että seuran kehitystyötä. Tapahtumat ovat vahvistaneet seurojen välistä vuorovaikutusta ja verkostoitumista, ja yhteistyö muiden seurojen kanssa on siirtynyt myös arkeen.
”Käymme nykyään alueen valmennuspäälliköiden kanssa viikoittain kahvilla”, Erik ”Eki” Frilund kertoo.
Tämän vuoden maaliskuusta lähtien Blackbirdsin toiminnanjohtajana toimineella Ossi Aholla ei vielä ole kertynyt pitkää kokemusta toiminnasta, mutta hän uskoo Maajoukkuetie-toiminnan tarjoavan uusia mahdollisuuksia seuran tulevaisuudensuunnitelmiin. Keravan kaupungin ja Sipoon kunnan alkuvuodesta 2026 valmistuva liikuntahalliprojekti on tuomassa Blackbirdsille merkittävän parannuksen olosuhteisiin.
”Seura täyttää ensi keväänä 15 vuotta ja suhtaudumme tulevaisuuteen innostuneesti. Meillä on nyt erinomainen mahdollisuus uudistua ja kasvaa seurana.”
Ydinarvot näkyväksi
Uuden hallin myötä seura aikoo arvioida ja päivittää toiminnan arvoja ja tavoitteita, jotta ne olisivat näkyvämpiä ja helpommin omaksuttavia kaikille.
”Meillä on jo nyt erimerkiksi selkeämpi kuva siitä, minkälainen on Blackbirds-pelaaja. Jatkossa yhtenä tavoitteenamme voisi olla ainakin kolmen ydinarvomme määrittäminen ja näkyväksi tekeminen niin, että jokainen seuran jäsen tietää ja tunnistaa ne.”
Maajoukkuetie-toiminta näkyy seuran arjessa myös konkreettisina työkaluina ja toimintamalleina, kuten pelaajakyselyinä ja kehitystavoitteiden asettamisena. Seurassa pohditaan nyt, miten näitä toimintamalleja voidaan laajentaa koko seuran tasolle, jotta pelaajakehitys tukisi kaikkia.
Tilaa erilaisille pelaajille ja valmentajille
Seuraan on myös juurtunut vahvempi urheilullisuuden ja itsetuntemuksen kulttuuri. Pelaajat pohtivat omaa polkuaan ja tavoitteitaan realistisesti.
”Maajoukkuetie on auttanut pelaajia tunnistamaan, minkälainen urheilija kukin haluaa olla. Se antaa kipinän kehittyä, mutta myös mahdollistaa sen, että jokainen löytää itselleen sopivan tavan pelata salibandya”, Frilund kuvailee.
Tulevaisuuden visiossa Blackbirds haluaa olla elinvoimainen, laadukas liikuntaseura, jossa voi harrastaa junioreista aikuisiin niin kevyesti kuin tavoitteellisesti.
”Meillä on selkeä suunnitelma yhteistyön ja pelaajapolun kehittämiseksi. Haluamme auttaa pelaajia kasvamaan urheilijoiksi ja ihmisiksi, mutta myös mahdollistaa etenemisen kohti huippua, jos siihen tahtoa ja taitoa löytyy”, Aho summaa.
He korostavat Maajoukkuetie-toiminnan merkitystä myös valmentajana kehittymisen kannalta.
”Toiminta on tarjonnut minulle mahdollisuuden toimia huippuammattilaisten kanssa. Kehittyminen on jatkuvaa, ja koen tämän erittäin merkityksellisenä omalla urallani”, Frilund kiittelee.
Lue myös: Maajoukkuetien tilanneanalyysi: Urheilullisuus selvässä kasvussa
Ilmoittaudu salibandyn valmennusseminaariin 21.-22.11.: ”Miten luodaan mahdollisimman kehittävä ja innostava toimintaympäristö lasten ja nuorten pelaajien valmennukseen?”