Eerikkilän valmennuskeskus on vuodesta 2011 asti keskittynyt huippu-urheiluvaatimusten mukaisen toiminnan kehittämiseen jalkapallossa ja salibandyssa lapsista aikuiseksi yhteistyössä seurojen ja lajiliittojen kanssa. Paljon hyvää on tapahtunut, ja tapahtumassa. Töitä on kuitenkin vielä paljon jäljellä. Välillä on hyvä pysähtyä ajattelemaan ja toisaalta kirkastamaan sitä, mitä huippu-urheilun vaatimusten mukainen toiminta on oikeasti päivittäisessä toiminnassa ja missä menemme niiden suhteen käytännössä.
YLEISIÄ LÄHTÖKOHTIA HUIPPU-URHEILUN MUKAISEEN TOIMINTAAN
Suomalaisessa urheilukeskustelussa useimmiten unohtuu ne yleiset periaatteet, mitä huippu-urheilussa menestyminen edellyttää. Huippu-urheilu ei ole kaikkia varten eikä se ole kompromissien tekemistä. On ymmärrettävä mitä tavoitellaan ja minkälainen on kansainvälisen tason huippupelaaja nyt ja tulevaisuudessa. Asioiden kehittämistä ja toteuttamista pitää perustaa faktoihin eikä mielipiteisiin. Toisaalta kehittämistä sekä tavoitteiden saavuttamista on perustettava todennäköisyyksiin ei poikkeuksiin.
Tulokulmana asioihin pitää olla huippu-urheiluvaatimusten mukainen toiminta, ei dropout-ilmiö – osa lopettaa joka tapauksessa kaikilla elämän aloilla, eri harrastuksissa. Edellä mainittu tarkoittaa, että potentiaaliset/lahjakkuudet pitää tunnistaa paremmin, jotta vähiä resurssejamme voidaan kohdentaa tehokkaammin. Meidän on pystyttävä kehittämään pelaajia samassa kehitysaikataulussa kuin muut maat. Meidän on tiedettävä mitä pitää olla eri ikävaiheessa, jotta ennuste pysyy hyvänä. Raadollisin asia kuitenkin on se, että meidän on tehtävä vähintään yhtä paljon töitä kehittymisen eteen kuin muissa maissa.
KOVAT ASIAT, JOISSA EMME VOI TINKIÄ
- Valintakriteerit
Meillä pitää olla erittäin selvät valintakriteerit, jotka ovat johdettu faktoista. Minkälainen on potentiaalinen urheilijan alku eri kehitys-/ikävaiheissa, jolla on mahdollisuudet kansainväliselle tasolle aikuisena? Tai ihan samalla tavalla, minkälainen on se valmentaja tai valmennuspäällikkö, joka osaa oman hommansa seurassa tai joukkueen valmentajana, että syntyy toimintaympäristö, jossa pelaaja voi oikeasti kasvaa ja kehittyä? Osatekijöinä edellä mainittuun on sitoutuminen, kasvun asenne sekä lajiin ja urheiluun liittyvät perusvalmiudet laaja-alaisesti. Valmennus-/valmentautumisprosessi värittyy suunnitelmallisuudelle ja dokumentoinnille tuloksena päämäärätietoista toimintaa. Se tarkoittaa jatkuvaa prosessia, jossa analyysin- tavoiteasetannan-toteutuksen-kehittymisenseurannan kautta syntyy koko ajan syvenevää osaamista, toimintatapoja sekä todennettavaa kehitystä. Toiminnassa on ”kehittäviä ärsykkeitä päivittäisessä arjessa”, se edellyttää tasoryhmiä, tasalaatuisia ryhmiä, korkeaa tavoitteista johdettua vaatimustasoa sekä kilpailullisuutta.
- Kokonaisvaltainen kehittäminen ja kehittymisen seuranta
Toiminnassa on kokonaisvaltaisen kehittämisen ja kehittymisen seurannan ote. Menestyksen mahdollisuuden synnyttäminen edellyttää, että fyysiset ominaisuudet saadaan tasolle, joka antaa suoritusreserviä harjoitteluun ja pelaamisen. Meillä ei ole tämä asia kunnossa yleisesti ottaen. Lajiosaamisen kehittäminen ja sen todellinen kehittymisen seuranta. Tämä tarkoittaa teknis-taktisten valmiuksien tilaa kollektiivisessa toiminnassa, omassa pelipaikka- ja pelitilannerooleissa kansainvälisen tason tila-aikavaatimuksissa. Tähän tarvitaan merkittävää valmentajien ja pelaajien osaamisen kehittämistä sekä kehittymisen seuranta faktojen keräämistä sekä kykyä tulkita niitä oikein, johtaa ja toteuttaa faktojen pohjalta päivittäisen arjen tekemistä. Kaiken kaikkiaan kaikilla valmennuksen osa-alueilla tulisi kolmen kuukauden välein katsoa kehittymisen seurannan kautta peiliin nähdäkseen, onko harjoittelu ja kokonaistoiminta kehittänyt pelaajia vai ei.
Me tarvitsemme vaikuttavampaa ”pelaamaan oppimista” ja se ei ole yksin pelaajista kiinni. Puhtaasti pelaajan näkökulmasta katsottuna, pelaajalla pitää olla selkeä pelaamisen liittyvä vahvuus, jonka varassa kansainväliselle kentille voi kurkottaa. Miksi suomalainen pelaaja haluttaisiin ulkomaille ellei hänellä ole jotain timantiksi hiottavaa vahvuutta, joka antaa lisäarvoa kansainvälisen tason toimintaympäristöön?
- Harjoittelun ja pelaamisen laatu ja määrä
Kun puhumme harjoittelun ja pelien määrästä ja laadusta, niin olemassa olevat faktat ovat: Suomalaisessa joukkueurheilussa harjoitellaan merkittävästi vähemmän kuin eri yksilölajien valmentautumisessa. Tämä koskee toimintaa kaikissa ikäluokissa sekä erityisesti se liittyy myös yleiseen kokonaisliikunnan määrään. Suomesta ei syntyisi ainoatakaan yksilölajien kansainvälisen tason urheilijaa, mikäli niissä harjoiteltaisiin määrällisesti kuten harjoitellaan keskimäärin suomalaisessa joukkuepalloilukulttuurissa. On täysin selvää, että joukkuepalloiluissa oleellista on laji ja lajin teknis-taktiset valmiudet. Kuitenkin meillä on iso osa valmentajia, jotka eivät oikeasti ymmärrä joukkuetaitolajissa menestymisen fyysisiä vaatimuksia. Fyysisiä valmiuksia ei osata kehittää osana lajiharjoittelua (teknis-taktisten valmiuksien ohessa) tai ei osata yhdistää lajin taitoharjoittelua ja fyysistä erillisharjoittelua järkeväksi kokonaisuudeksi kokonaiskuormittumisen, ominaisuuksien kehittämisen tai tason säilyttämisen lähtökohdista.
Pelien määrä Suomessa ei ole ongelma. Haaste on pelien laatu. Tämä laatuhaaste tulee esille 1) minkä tasoisten vastustajien kanssa pelataan ja ennen kaikkea 2) minkälainen juoni on harjoittelusta peleihin: mitä kollektiivisia ja/tai pelipaikkakohtaisia tavoitteita meillä on ollut harjoittelussa ja miten me niitä jalkautamme ja seurataan itse peleissä. Me kaikki ymmärrämme, että pelaaminen sinänsä opettaa meille tiedostamattomasti pelaamisen elementtejä. Kuitenkin on niin, että sen rinnalla on oltava juonellista pelaamaan oppimista, niin joukkueen kollektiivisen toiminnan kuin myös pelaajan pelipaikkakohtaisen pelitilanneroolien näkökulmasta.
- Kasvu kansainvälisyyteen
Kansainvälisestä näkökulmasta katsoen suomalainen jalkapallopeli on iästä riippumatta pelinopeuden osalta pääasiassa hidasta. Suomalainen jalkapallopeli ei välttämättä anna kehittäviä ärsykkeitä riittävästi pelaajan teknis-taktisten valmiuksien kehittymiseen vaativiin tila-aika vaatimuksiin. Syyt tähän ovat teknis-taktisissa ja fyysisissä valmiuksissa sekä niiden oppimaan saattamisessa.
On selvää, että meidän pitää kansainvälistyä. Tämä tarkoittaa, että pelaaja joukkueen jäsenenä ensin tutustuu toimimiseen ulkomailla niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Tähän on jo nyt riittävät mahdollisuudet niin seurajoukkue- kuin maajoukkuetasollakin. Seuraava vaihe on yksin tai tukihenkilön avustamana tutustua ja oppia elämään kansainvälisessä toimintaympäristössä vähitellen. Hyvä on myös heti ymmärtää, että kansainvälistymisen yksi keskeinen osa on kyetä kommunikoimaan vieraalla kielellä.
- Kokonaiskuormituksen hallinta
Kokonaiskuormituksen hallinta on yksi keskeisimmistä haasteistamme. Ensimmäisenä nousee esiin urheilulliset elämäntavat. Syöminen ja nukkuminen eivät ole meillä riittävästi hallinnassa lapsi- ja nuorisovaiheessa, ja se syö pohjaa arjen koulutyötä sekä urheilulta. Samoin lapsemme ja nuoret ovat päivittäin 2–4 tuntia ”matkalla” johonkin ja se on pitkässä juoksussa kuluttavaa.
Koulun ja urheilun yhdistäminen on joukkuelajissa edelleen erittäin haastavaa. Kysymys ei ole siitä, kuinka koulusta pääsee harjoittelemaan. Kysymys on siitä, että miten päivittäin pelaaja kuormittuu jo matkustamisesta kodin, koulun ja harjoittelupaikkojen välillä tai siitä, miten pelaaja menestyy sekä koulussa että harjoituksissa paremmin. Tämä vaatii ihan uudenlaista ajattelua meiltä kaikilta.
Aivan samalla tavalla meidän tulee kehittää yhteistä näkemystä sekä yhteistoimintaa merkittävästi paremmaksi pelaajan kokonaisvaltaisessa eteenpäin viennissä akselilla pelaaja-seuravalmentaja- kouluvalmennus-liittovalmennus. Tällä hetkellä voi olla niin, että kaikki yrittävät pelaajan parasta ja tuloksena voi kuitenkin olla hämillään oleva, epätietoinen ja väsynyt pelaajanalku, jolta on itseluottamus ja energia syöty.
PEHMEÄT ASIAT – JOTKA SEN LAADUN PÄÄASIASSA RATKAISEVAT
Meidän yhteiset toimintatavat ja -periaatteet ovat laadun avaintekijöitä. Meillä kaikilla pitää olla kasvun asenne. Se tarkoittaa, että harjoittelu tekee mestarin – menestys tulee työn kautta.
Meidän pitää oikeasti sisäistää, että valmennus, toimiminen valmennustoimintaympäristössä, on ”ihmissuhdetyötä” ja tiimityöskentelyä. Se tarkoittaa kaikkien kunnioittamista ja arvostamista. Yksikertaisimmillaan se on sitä, että kun asioista on sovittu, niin ne myös tehdään ajallaan tai asioita työstetään oikeasti yhdessä ja päätetään yhdessä. Tämän kaiken perusta on siis kaksisuuntainen vuorovaikutus, jonka osat ovat kuunteleminen ja sanominen.
Urheilijan tulokulmasta toiminnassa pitää olla urheilijakeskeisyyttä ja toisaalta pitemmällä aikajänteellä urheilijalähtöisyyttä, joka tarkoittaa, että kasvatamme yhteistyötuloksena urheilijasta vähitellen oman kehittämisen moottorin.
Valmennusprosessin keskeisin ja myös se vaativin asia osaamiselle on, että voimme osoittaa kehittymistä päivittäisessä arjessa. Se synnyttää tasapainotunteita (iloa ja tyytyväisyyttä), jotka antavat meille energiaa jaksamiseen sekä tukee myönteisen elämisen elämistä.
Kaikki on mahdollista ja kaiken voi tehdä paremmin.
