Huuhkaja- ja Helmaripolun tapahtumassa altistumisia

22.08.2021


Eerikkilässä 18.-20.8. järjestetyssä jalkapallon Huuhkaja- ja Helmaripolun tapahtumassa on tapahtunut altistumisia koronavirukselle. Tartunnanjäljitys on yhteydessä kaikkiin altistuneisiin. Eerikkilässä on toimittu erityisjärjestelyin ja varauduttu mahdollisiin altistumisiin koko koronapandemian ajan. Altistumiset eivät toistaiseksi aiheuta toimenpiteitä Eerikkilässä pidettäviin muihin tapahtumiin.

Alle 12-vuotiaiden poikien tapahtumaan osallistui kuusi joukkuetta ja tartuntoja on toistaiseksi todettu yhdessä joukkueessa. Lisäksi altistumiset koskevat tällä hetkellä yhtä joukkuetta. Terveysviranomaiset ovat yhteydessä kaikkiin altistuneisiin.

Eerikkilässä mahdollisiin korona-altistumisiin on varauduttu ennakoivasti ja erityisjärjestelyin koko koronapandemian ajan. Myös Huuhkaja- ja Helmaripolun tapahtumiin osallistuneet seurat ovat saaneet ohjeistuksen toimintatavoista ja ne ovat muun muassa noudattaneet kullekin joukkueelle annettuja porrastettuja ruokailuaikoja. Eerikkilän henkilökunta on käyttänyt koko pandemian ajan kasvomaskia kaikissa asiakaskohtaamisissa ja kiinnittänyt erityistä huomiota turvaväleihin sekä tilojen puhtaanapitoon.

”Odotamme lisätietoja terveysviranomaisilta ja toimimme heidän ohjeistuksensa mukaan. Sen jälkeen olemme tarvittaessa yhteydessä asiakkaisiimme”, Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen sanoo.

Eerikkilässä on ollut pandemian ajan käytössä suunnitelma ja ohjeistus lähikontaktien välttämiseksi sekä asiakkaiden että henkilökunnan turvallisuuden varmistamiseksi. Voit tutustua siihen tästä. Uusimmat tiedotteemme voit tarkistaa tästä.

Huuhkaja- ja Helmaripolun toiminta on Palloliiton pelaaja- ja valmentajakoulutustoimintaa, joka toteutetaan osittain Eerikkilässä.

 

Lisätietoja medialle: Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen p. 050 533 3600


Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on jalkapallon ja salibandyn sekä kaikkien omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut niin urheiluun, opiskeluun, yritystapahtumiin kuin luonto- ja liikuntaelämyksiin.
Eerikkilä toimii rohkeasti ja vastuullisesti hyvinvoinnin puolesta. Yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot ohjataan takaisin suomalaisen urheilun hyväksi. Kehitämme vuosittain yli 25 000 lapsen ja nuoren hyvinvointia seuratoiminnan kautta sekä autamme yli 40 000 henkilöä voimaan paremmin.
Eerikkilälle myönnettiin vuonna 2021 Green Key – sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen.

Eerikkilä sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa, kahden kansallispuiston kainalossa. Lue lisää sivuiltamme ja seuraa somekanaviamme: Facebook, Instagram, LinkedIn ja Twitter.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Urheiluopistot muodostavat Suomen suurimman liikunnan ja urheilun osaamisyhteisön

02.12.2021 | Uutinen, Yleinen

Vesivuoto kunnan alueella – korjaustyöt alkavat klo 23

20.11.2021 | Uutinen, Yleinen