Trail Runissa jo 270 osallistujaa – Karoliina Laaksonen lähtee polkujuoksutapahtumaan nauttimaan

04.10.2022

Karoliina Laaksonen lähtee Trail Runille ensimmäistä kertaa.

 

Triathlonia harrastava tammelalainen personal trainer ja sosiaalisen median vaikuttaja sekä yrittäjä Karoliina Laaksonen starttaa ensimmäistä kertaa elämässään polkujuoksutapahtumaan, kun Eerikkilä Trail Run juostaan neljättä kertaa tulevana lauantaina.

Forssan vaunujengin yhteislenkkien järjestäjänäkin tunnettu Karoliina Laaksonen lähtee matkaan uteliain mielin ja kuuden hengen porukan voimin. Tällä kertaa kuitenkin vain aikuisten kesken.

”Mukaani lähtee ystäviä ja asiakkaita. Tavoitteemme on viettää kiva päivä ja nauttia raittiista ilmasta”, Laaksonen tiivistää porukan suunnitelmat.

Kymmenen kilometrin matkalle lähtevät naiset ovat kaikki polkujuoksutapahtumassa ensikertalaisia. Osalle heistä muun porukan tuki oli ratkaisevaa tapahtumaan osallistumisessa.

”Osa saattaisi ajatella, että kympin matka olisi liian iso kynnys osallistua itsekseen. Nyt pääsemme haastamaan itseämme ja kokemaan jotain uutta yhdessä. Etenemme matkaa porukan toiveiden mukaan kävellen tai juosten. Jos joku haluaa mennä muita kovempaa vauhtia, sekin sopii hyvin”, Laaksonen suunnittelee.

 

Tapahtuma kiinnostaa välivuoden jälkeen

Eerikkilä Trail Run juostaan neljättä kertaa ensi lauantaina 8.10. Polkujuoksutapahtuman lähtö- ja maalialue sijaitsee Eerikkilän tekonurmikentällä ja reitti kulkee Hämeen järviylängön kauniissa maisemissa Ruostejärven virkistysalueen ja Liesjärven kansallispuiston maastoissa. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta ja tänä vuonna kisaan on ilmoittautunut 270 henkeä, mikä on kaikkien aikojen ennätys.

”Pääsemme järjestämään kisan vuoden tauon jälkeen.  Mahtavaa, että se kiinnostaa ja ihmiset lähtevät taas tapahtumiin. Haluamme tarjota jokaiselle osallistujalle myös mahdollisuuden nauttia urheilusuorituksen lisäksi kauniista maisemista harjuineen, kirkasvetisine järvineen ja koskemattomine soineen. Siksi kisaan otetaan maksimissaan 300 osallistujaa”, Eerikkilän markkinointipäällikkö Laura Sirén kertoo.

Eerikkilä Trail Run järjestetään lauantaina 8.10. Tapahtumassa juostaan kolme matkaa. Kello 9 starttaa 42 kilometrin pitkä matka, 28 kilometrin keskimatkalaiset lähtevät klo 9.15 ja 10 kilometrin lyhyelle matkalle osallistuvat pääsevät liikkeelle klo 9.30.

Lähtö- ja maalialue sijaitsevat Eerikkilän tekonurmikentällä. Reitille osuu useita tulenteko- ja laavupaikkoja, johon myös kannustusjoukot voivat mennä nauttimaan kisasta.

Lisätietoa tapahtumasta löydät täältä. Tutustu myös reittikarttaan.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Eerikkiläläinen esittäytyy: Valokuvausta harrastava Minna kertoo huumorin olevan tärkeä osa...

01.12.2022 | Työpaikat, Uutinen

Joulun ja uudenvuoden poikkeavia aukioloaikoja

30.11.2022 | Uutinen, Yleinen