Rekry: Haemme liikunnanohjaajaa / testaajaa

03.02.2023

 

Eerikkilä on olemassa, jotta ihmiset ja yhteisöt voisivat hyvin ja menestyisivät. Tuotamme faktoihin perustuvia oivalluksia, jotka mahdollistavat ihmisten osaamisen, hyvinvoinnin ja menestyksen kasvun. Tärkein pääomamme, E.Way -filosofia, määrittelee Eerikkilän ja eerikkiläläisten tavan toimia. Vastuullisuus ja vaikuttavuus ovat vahvasti osa Eerikkilän kulttuuria.

 Haemme liikuntapalveluihin liikunnanohjaajaa / testaajaa tuottamaan erinomaista asiakaskokemusta eri asiakasryhmillemme.

Tehtävänkuva:

  • Liikunnanohjaajana ohjaat kaikille asiakaskohderyhmillemme monipuolisia liikunta-aktiviteetteja ulkona ja sisällä.
  • Toimit monipuolisissa tehtävissä (testaus, ohjaus, järjestelyt) urheilutapahtumissamme, esimerkkeinä Huuhkaja- ja Helmaripolku, MAAJOUKKUETIE, yläkoululeirit ja jalkapallokoulut.
  • Pystyt sisäisten koulutusten myötä pitämään luentoja eri asiakasryhmillemme
  • Osallistut liikuntapalveluiden tiimissämme ohjaus- ja testauspalveluiden kehittämiseen

Osaamisvaatimukset

  • Osaat toimia erilaisten ryhmien ja eri ikäisten asiakkaiden kanssa
  • Pystyt palvelemaan asiakkaitamme Suomen kielen lisäksi vähintään englanniksi
  • Esiinnyt sujuvasti ryhmän kuin ryhmän edessä ja osaat ottaa tilanteet haltuusi
  • Toimit asiakaslähtöisesti, sopeudut nopeisiin muutoksiin eikä hymysi hyydy kiperissäkään tilanteissa
  • Olet oma-aloitteinen ja kykenet itsenäiseen työskentelyyn, mutta olet myös loistava tiimipelaaja
  • Kerro mitä erityisosaamista (esim. jonkin lajin myötä) toisit, jo valmiiksi osaavaan tiimiimme!

Tarjoamme

  • Mahdollisuuden olla mukana tekemässä merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä kehittyvässä ja kasvavassa työyhteisössä, jossa hyvinvoinnin edistäminen on yhteinen intohimomme
  • Mielenkiintoisen haasteen ainutlaatuisessa ympäristössä ja positiivisessa ilmapiirissä työyhteisössä, jossa tavoitteenamme on toimia ratkaisukeskeisesti ja aidosti asiakkaiden ja kollegoiden parhaaksi
  • Monipuolisen asiantuntijaverkoston työssä onnistumisen tukemiseksi
  • Pääset osaksi tiimiä, jossa eri vahvuudet täydentävät toisiaan ja jossa työtä tehdään hyvällä fiiliksellä toisia auttaen
  • Monipuoliset henkilöstöedut (mm. ateriaetu, liikunta- ja hyvinvointietu, majoitusetu, kuntotestaukset, vaate-etu, laajat työterveyspalvelut)
  • Eerikkilä on myös yksi Suomen innostavimmista työpaikoista.

Olemme avoinna vuoden jokaisena päivänä ja liikunnanohjaajan työt ajoittuvat eri vuorokaudenaikoihin, myös juhlapyhiin ja viikonloppuihin sekä lomasesonkeihin.

Työ alkaa: sopimuksen mukaan

Työsuhde: kokoaikainen, toistaiseksi voimassa oleva

Hakuaika: 19.2. asti

Eerikkilään liikunnanohjaajaksi / testaajaksi

Lisätiedot

Kimmo Teittinen

Palvelupäällikkö

Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on jalkapallon ja salibandyn sekä kaikkien omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut niin urheiluun, opiskeluun, yritystapahtumiin kuin luonto- ja liikuntaelämyksiin.

Eerikkilä toimii rohkeasti ja vastuullisesti hyvinvoinnin puolesta. Yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot ohjataan takaisin suomalaisen urheilun hyväksi. Kehitämme vuosittain yli 25 000 lapsen ja nuoren hyvinvointia seuratoiminnan kautta sekä autamme yli 40 000 henkilöä voimaan paremmin. Eerikkilälle myönnettiin vuonna 2021 Green Key – sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen.

Eerikkilä sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa, kahden kansallispuiston kainalossa. Lue lisää sivuiltamme ja seuraa somekanaviamme: Facebook, Instagram, LinkedIn ja Twitter.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia