Rekry: Yhteyspäällikkö myyntitiimiin

12.08.2022

Eerikkilä on olemassa, jotta ihmiset ja yhteisöt voisivat hyvin ja menestyisivät. Tuotamme faktoihin perustuvia oivalluksia, jotka mahdollistavat ihmisten osaamisen, hyvinvoinnin ja menestyksen kasvun. Tärkein pääomamme, E.Way -filosofia, määrittelee Eerikkilän ja eerikkiläläisten tavan toimia. Vastuullisuus ja vaikuttavuus ovat vahvasti osa Eerikkilän kulttuuria. 

Eerikkilän kasvaessa ja kehittyessä haemme myyntitiimimme uutta tekijää vahvistamaan erityisesti salibandyasiakkaidemme palvelua.

Haemme aktiiviseen ja ratkaisukeskeiseen myyntitiimiimme yhteyspäällikköä 

Keskeinen tehtäväsi on ottaa myynnillinen kokonaisvastuu salibandyn leiriasiakkaista (kotimaiset & kansainväliset seurat). Lisäksi vastuullasi on myös muiden Eerikkilän urheiluasiakkuuksien palveleminen ja kehittäminen yhdessä kollegoiden kanssa.  

Tehtävässä onnistuminen edellyttää, että  

  • Sinulla on aktiivinen ja tuloshakuinen myyntiote  
  • Innostut asiakkaiden kohtaamisesta ja siitä, että autat asiakasta onnistumaan   
  • Tapaat asiakkaita Eerikkilässä  
  • Sinulla on kyky ratkaisukeskeiseen ajatteluun   
  • Omaat hyvät vuorovaikutustaidot  
  • Työskentelet sujuvasti myös englannin kielellä 
  • Aikaisempi kokemus ja osaaminen salibandyn parista katsotaan eduksi 

Tarjoamme sinulle työssä onnistumisen tueksi 

  • Mielenkiintoisen ja vakaan työsuhteen kehittyvässä ja kasvavassa työyhteisössä, jossa hyvinvoinnin edistäminen on yhteinen intohimomme 
  • Mukavan työyhteisön, jonka tavoitteena on toimia ratkaisukeskeisesti ja aidosti asiakkaiden ja kollegoidensa parhaaksi, asenteenaan ”Sinua varten”. 
  • Mahdollisuuden kehittää omaa ammattitaitoasi yhdessä sovituin askelin 
  • Poikkeuksellisen työympäristön luonnon keskellä 
  • Monipuoliset työsuhde-edut (mm ateriaetu, liikunta- ja hyvinvointietu, Eerikkilän liikuntapaikat, majoitusetu, kuntotestaukset, vaate-etu) 

Jostunnistit itsesi, lähetä viimeistään 22.8. hakemuksesi ja cv:si osoitteeseenhakemukset@eerikkila.fi  

Laitathan sähköpostin otsikoksi Yhteyspäällikkö.  

Lisätietoja tehtävästä antaa myyntijohtaja Antti Hakala, p 020 1108 231. 

 

Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on jalkapallon ja salibandyn sekä kaikkien omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut niin urheiluun, opiskeluun, yritystapahtumiin kuin luonto- ja liikuntaelämyksiin. 

Eerikkilä toimii rohkeasti ja vastuullisesti hyvinvoinnin puolesta. Yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot ohjataan takaisin suomalaisen urheilun hyväksi. Kehitämme vuosittain yli 25 000 lapsen ja nuoren hyvinvointia seuratoiminnan kautta sekä autamme yli 40 000 henkilöä voimaan paremmin. 

Eerikkilälle myönnettiin vuonna 2021 Green Key – sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Eerikkilä on myös yksi Suomen innostavimmista työpaikoista. 

Eerikkilä sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa, kahden kansallispuiston kainalossa. Lue lisää sivuiltamme ja seuraa somekanaviamme: Facebook,Instagram,LinkedIn ja Twitter. 

 

 

 

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Kesätöihin Eerikkilään

24.01.2023 | Työpaikat